

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi ei voi karkottaa koronatestistä kieltäytyvää rikollista – päästää tämän vapaalle jalalle
Yhä useampi karkotettavaksi tuomittu rikollinen hyödyntää Ruotsin lain suomaa mahdollisuutta ja kieltäytyy koronatestistä. Siitä syystä, että lähes kaikki valtiot vaativat maahan saapuvalta henkilöltä negatiivisen Covid-19-testituloksen. Kaiken huipuksi moni vaarallinen lainrikkoja pääsee aikaa pelaamalla vapaalle jalalle.
Viime vuoden syksystä lähtien yhä useampi valtio on alkanut vaatia maahan saapujalta todistuksen siitä, että tällä ole koronaa. Joko tuoreen negatiivisen testituloksen tai todistuksen jo sairastetusta Covid-19-taudista. Ruotsin lain mukaan koronatesti on vapaaehtoinen.
– Jos ei halua palata kotimaahansa, niin kieltäytyy testistä. Näin nyt vaan toimitaan, toteaa rajapoliisin vt. päällikkö Mikael Holmgren Ruotsin yleisradion haastattelussa.
– Tapauksia on ollut suruksemme viikoittain ja niistä on tullut osa arkeamme.
Monet pelaavat aikaa
Jos karkotettava kieltäytyy koronatestistä, hänet pidetään säilössä enintään vuoden ajan. Monet ovat tosin olleet kiinni otettuina jo ennen pandemiaa, joten maksimiaika tulee heille helposti täyteen. Erityisesti silloin, jos rikollinen vielä kieltäytyy koronatestistä ja pelaa näin aikaa.
– Loppujen lopuksi meidän on päästettävä henkilö vapaalle jalalle.
Uppsala Nya Tidning kertoo, että rikollisia päästetään vapaaksi myös siksi, että Ruotsin säilöönottopaikat ja vankilat ovat tupaten täynnä. Lehden mukaan vapaaksi on päästetty muun muassa törkeistä seksuaalirikoksista tuomittuja henkilöitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- törkeä seksuaalirikos tungos vankiloissa testistä kieltäytyminen vapaaehtoinen testi rajapoliisi koronatesti Covid-19 maastakarkotus pandemia tuomio Säilöönotto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronarokotukset huolestuttavat maahanmuuttajia Ruotsissa – kieltäytyjiä jopa puolet väestöryhmästä

Jimmie Åkesson: ”Ruotsi ruuvaa maahanmuuton ehdot vielä Tanskaakin tiukemmalle”

Tutkija varoittaa katastrofista: Terroristijärjestöt rekrytoivat uusia jäseniä täysin vapaasti

Taas uusi julkisen rahan kankkulan kaivo: Tampereella luodaan kuntoutuspolkuja ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille oikeusministeriön piikkiin

Turvapaikan oikeutus katoamassa: ”Pakolaisuus on kauppatavaraa, josta hyötyvät ainoastaan rikolliset”
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.
Uusimmat

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ylsi Simo Grönroos

Kansanedustaja Joakim Vigelius toiseksi varapuheenjohtajaksi
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää