

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sadat tuhannet laittomasti maassa oleskelevat ihmiset ovat muheva kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle – ”Siinä maahanmuuttopolitiikkamme noin pääpiirteissään”
Arviot laittomasti maassa olevien määrästä Ruotsissa liikkuvat suurimmillaan 200 000–400 000 henkilön välillä. Pimeä työ nakertaa sopimusyhteiskuntaa, lanaa tietä järjestäytyneelle rikollisuudelle ja johtaa laillisen yhteiskunnan rapautumiseen. Sitä saa mitä tilaa.
Ruotsissa asuu ja elää jopa 400 000 ihmisen näkymätön ihmisjoukko, jota ei virallisesti ole olemassa. Paperiton ja vailla työlupaa vaeltava väki ottaa vastaan mitä hyvänsä työtä ja saa mahdollisen korvauksensa pimeästi. Rinnakkaistyömarkkinoilla poljetaan palkkoja ja työehtoja, eli puolustuskyvytöntä työvoimaa käytetään usein törkeästi hyväksi.
Paperiton eli laittomasti maassa oleva henkilö ei periaatteessa voi avata pankkitiliä tai saada ajokorttia ja terveyspalvelut tökkivät. Laillinen työnteko ei onnistu eikä myöskään opiskelu.
Pimeä työ hyödyttää vain rikollisia
Yksilön lisäksi yhteiskunta ottaa siipeensä, sillä verot ja sosiaaliturvamaksut jäävät pimeästä työstä maksamatta. Laitonta työvoimaa hyödyntävätkin lähinnä järjestäytynyt rikollisuus ja yksittäiset ahneet henkilöt, joiden mahdollisuus välttää lain pitkä käsi ovatkin melkoisen hyvät. Pimeä palkanmaksu luo edellytykset esimerkiksi rahanpesulle.
Ruotsin eri viranomaiset eivät pysty vaihtamaan keskenään tietoja riittävän tehokkaasti, joten laittomuuksien paljastuminen on sattumankauppaa. Vahingossa jäi kiinni tämäkin karkotuspäätöksen saanut ja etsintäkuulutettu henkilö, joka siivosi pimeästi pääministeri Magdalena Anderssonin asuntoa Tukholmassa.
Maahanmuuttopolitiikka pähkinänkuoressa
Yritykset ja työntekijöiden järjestöt ovat vallitsevasta tilanteesta yhtä lailla tuohtuneita, sillä pimeät työmarkkinat kaventavat kaikkien laillisesti toimivien ansaintamahdollisuuksia. Työnantajien Stoppa fusket -nettipalvelua pyörittävä konsultti Anna-Lena Norberg toteaa Expressenin haastattelussa, etteivät työehtosopimukset enää merkitse paljoakaan yksittäisille työnantajille. Hän huomauttaa, että rikollinen toiminta on erityisen suurta aloilla, joilla työskentelee paljon ulkomaista halpatyövoimaa.
– Veroviranomaiset ovat arvioineet, että meillä on täällä satojatuhansia vierastyöläisiä. Sitten meillä on paljon uusruotsalaisia, joiden palkkaaminen ei ole kannattavaa, koska tulee paljon halvemmaksi antaa jonkun ulkomaille rekisteröidyn yrityksen rahdata tänne orjatyöläisiä. Siinäpä maahanmuuttopolitiikkamme noin pääpiirteissään.
Paperittomia jopa 400 000
Maahanmuuttoviraston mukaan 25 000 henkilöä odottaa karkotusta Ruotsista. Suurin osa tapauksista on sellaisia, joiden toimeenpano on syystä tai toisesta keskeytetty. On muitakin tapoja haarukoida paperittomien määrää. Esimerkiksi kouluhallitus on tukenut vuosittain 148–178 kuntaa, jotka ottavat oppilaikseen paperittomien lapsia.
Kolmas tapa laittomasti maassa olevien ihmisten lukumäärän arvioimiseksi on tutkailla aloja, joissa tunnetusti hyödynnetään paljon laitonta työvoimaa. Kun rakennuksilla otettiin käyttöön pakollinen henkilökortti, putosi ilman ruotsalaista henkilönumeroa työskentelevien määrä 100 000 työntekijästä 35 000 työntekijään.
– Arvioisin, että paperittomien määrä on luokkaa 200 000, mutta se voi olla tuplasti enemmänkin, sanoo Jessica Löfström.
Hän vetää entisen turvallisuuspolisi Säpon päällikkö Klas Fribergin kanssa yritystä, joka pyrkii kitkemään laittoman työvoiman käyttöä ja kohentamaan yleensäkin työmarkkinoiden avoimuutta sekä laillisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- henkilönumero henkilökortti Jessica Löfström Anna-Lena Norberg palkkojen ja työehtojen polkeminen ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö pimeät työmarkkinat karkotettavat Klas Friberg paperiton varjoyhteiskunta pimeä työvoima työlupa järjestäytynyt rikollisuus oleskelulupa Maahanmuuttovirasto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmäsi kyselytunnilla hallituksen unelman saada laittomasti maassa olevat jäämään Suomeen: ”Kutsuhuuto haittamaahanmuutolle, joka maksaa miljardeja”

Sisäministeriö antamassa laittomasti maassa oleville oleskelulupia jopa ilman tunnistautumista – ”Suorastaan kutsuu terroristeja ja muita rikollisia käyttämään väylää hyväksi”

Ruotsi haluaa helpottaa rikollisten karkottamista – miksi Suomi ei seuraa Ruotsin tietä tässä?

Antikainen: Yhteiskuntamme turvallisuus on vaakalaudalla – pitkästä laittomasti maassa oleskelusta ei pidä palkita oleskeluluvalla

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Ruotsi ei haluaisi Ukrainan pakolaisia – Lähi-idästä ja Afrikasta tulevat kelpaavat kyllä

Vieraskielisen väestön kasvu huipussaan, silti ulkomaalaisten ”osaajien” houkutteleminen on yksi kaupungin kärkitavoitteista – PS: ”Espoon ei tarvitse edistää minkäänlaista maahanmuuttoa”

Hallitus lisää taas haitallista maahanmuuttoa: Miksi veronmaksajan pitää tämäkin kustantaa?

Perussuomalaiset: Koko kotoutumisselonteko perustuu virheellisiin väittämiin – Suomen siirryttävä kotouttamisesta kotiuttamiseen
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













