

Saksalaismedia Deutsche Welle uutisoi tapahtumasta.
Saksassa valmistaudutaan protestiviikkoon: Tuhannet traktorit tukkivat ensi viikolla keskustoja ja moottoriteitä – talousministeri joutui pakenemaan vihaisia viljelijöitä, turvamiehet turvautuivat käsirysyssä pippurikaasuun
Saksalaiset maataloustuottajat valmistautuvat protestiviikkoon ja tuhannet traktorit tukkivat ensi viikolla kaupunkien keskustoja ja moottoriteitä. Saksan talousministeri joutui pakenemaan vihaisia viljelijöitä.
Saksalaiset maataloustuottajat haluavat tehdä ensi viikolla demarien, vihreiden ja liberaalien liikennevalohallitukselle selväksi, että he eivät hyväksy hallituksen toimia.
Tuottajien mukaan hallituksen yritys täyttää valtion tyhjää kassaa leikkaamalla maatalousdieselin ja konehankintojen verohelpotuksia heikentää merkittävästi etenkin pienten ja keskisuurten maatilojen elinmahdollisuuksia.
Traktorimarsseja autobaanoille
Ensi viikoksi on suunniteltu kaikkialla maassa traktorimarsseja ja näyttäviä kokoontumisia niiden paikkojen eteen, joissa päätöksiä valmistellaan ja tehdään. Myös moottoriteitä on tarkoitus tukkia.
Protestisuunnitelmista aiotaan pitää kiinni, vaikka hallitus on osin perunut alkuperäisiä päätöksiään.
Toimintaviikko huipentuu 15. tammikuuta Berliinissä järjestettävään suurmielenosoituksen. Sosiaalisesa mediassa puhutaan yleislakosta.
Talousministeri luikki pakoon
Kiihkeitä tunnelmia välitettiin torstai-iltana Pohjanmeren rannikolla lähellä Tanskan rajaa sijaitsevasta Schlüttsielin satamasta, jossa sadat tuottajat halusivat päästä Halligin saarelta lomaltaan palaavan talous-, energia- ja ilmastoministeri Robert Habeck (vihr) juttusille.
Maanviljelijöiden sadat traktorit ja muut ajoneuvot tukkivat satamaan johtavat tiet. Väärennettyä kutsua saapua keskusteluun Habckin kanssa oli levitetty tuottajille sosiaalisessa mediassa Telegram-alustalla.
Habeck olisi suostunut käymään laivalla keskusteluja tuottajien joukosta valittujen edustajin kanssa, mutta tuottajat eivät tähän suostuneet. He vaativat, että ministeri vastaa kysymyksiin kaikkien edessä.
Kun satakunta mielenosoittajaa yritti nousta takaportin kautta laivaan, poliisit ja ministerin turvamiehet estivät väkivoimalla yrityksen. Käsirysyssä käytettiin myös pippurikaasua.
Autokannelta jo osittain ulos ajanut kuorma-auto peruutti takaisin laivaan, takaportti nostettiin ja alus poistui takaisin merelle palatakseen satamaan puolenyön jälkeen tilanteen rauhoituttua.
”Väkivalta ja viha eivät kuulu demokratiaan”
Habeck kutsuu välikohtauista kapinaksi ja saa tukea aiemmin osittain viljelijöille tukea antaneelta maatalousministeri Cem Özdemiriltä (vihr) sekä Saksan liittopresidentiltä Frank-Walter Steinmeierilta (sd).
Liittopresidentin mukaan tällaista ei pidä missään tapauksessa hyväksyä.
– Väkivalta ja viha eivät kuulu demokratiaan, hän sanoi.
Monet poliitikot ja puolueet tuomitsevat tapahtuneen.
Liittokansleri varoittaa politiikan raaistumisesta
Liittokansleri Olaf Scholz (sd) pitää tilannetta osoituksena politiikan raaistumisesta.
Tukea tuottajat saavat AfD-puolueelta ja uutta vasemmistopuoluetta perustamassa olevalta Sahra Wagenknechtilta, jonka mukaan ”hallitus tekee talonpojista epäonnistuneen talouspolitiikkansa maksumiehiä”.
Saksan maataloustuottajien keskusliiton puheenjohtaja Joachim Rukwied tuomitsee välikohtauksen.
Yleinen syyttäjä on ottanut tapahtumat tutkittavakseen.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Joachim Rukwied maataloustuottajat Robert Habeck Sahra Wagenknecht Maanviljelijät Olaf Scholz Frank-Walter Steinmeier Cem Özdemir Traktorimarssi Mielenosoitus Saksa hallitus verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sveitsiläiset torjuivat kansanäänestyksessä ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät verot

”Sota on alkanut ja me sen voitamme” – hallituksen ilmastotavoitteet ajavat karjatilat kurjuuteen ja maatalousväestön barrikadeille Hollannissa

Alankomaiden hallitus pistää tuhansia maatiloja lunastukseen täyttääkseen EU:n vaatimukset

Saksan ilmastoaktivistit toivottavat joulumieltä töhrimällä joulukuusia spraymaalilla

Saksaan syntyvä uusi vasemmistopuolue vaatii muutosta ilmasto-, maahanmuutto- ja Ukraina-politiikkaan

Saksaan perustetaan uusi oikeistopuolue – osa CDU:n jäsenistä pitää nykyistä puoluettaan liian vasemmistolaisena

Saksan maataloustuottajien protesti veti vesiperän – valtiovarainministeri ei luvannut perua tukiaisten leikkauksia

Toimittajien salakuunteluraportti sai saksalaiset kaduille vastustamaan AfD-puoluetta
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















