Saudi-Arabia myönsi kansalaisuuden robotille

30.10.2017 |12:09

Saudi-Arabia on myöntänyt maan kansalaisuuden Sophia-robotille. Sosiaalisessa mediassa alkoi levitä viestejä, joissa arveltiin Sophialla olevan enemmän oikeuksia kuin maan varsinaisilla naiskansalaisilla. Saudi-Arabian naiset saivat hiljattain ajo-oikeuden autoihin.

Robottien tekoäly on kehittynyt huimasti viime aikoina. Sophian sanotaan osaavan yli 60 erilaista ilmettä erilaisiin tilanteisiin. Sophia oli keskusteluohjelmassa vieraana, kun tieto Saudi-Arabian kansalaisuudesta kerrottiin Sophialle. Robotti kiitti kertoen olevansa ylpeä kansalaisuudestaan.

Sophia arveli itse, että toisinaan ihmiset haluavat olla enemmän robottien kanssa tekemisissä kuin toisten ihmisten kanssa.

Ohjelmointi ratkaisevaa robotin ”luonteessa”

Hanson Roboticsin rakentama Sophia kuvaillaan hyväntahtoiseksi ja empaattiseksi robotiksi. Hyväntahtoisuus perustuu robotin ohjelmointiin. Tekoälyn vaaroista pitkään kertonut Elon Musk totesi, että robotin luonteen pohjaksi voi ottaa myös Kummisetä-elokuvasarjan.

EU:ssakin on laadittu luonnos robottien oikeuksista ja vastuista. Luonnoksessa on mietitty esimerkiksi sitä, kuka korvaa vahingot, jos kuljettajaton auto kolaroi. Kansalaisuuden myöntäminen ei ole ollut esillä.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
8.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa

03.02.2026 |10:18

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää