

Mielenosoituksen kokouskutsu ja Sebastian Tynkkynen. / SU
Sebastian Tynkkynen organisoi maanantaiksi Ouluun mielenosoitusta alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vuoksi – ”Tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa”
Oulun Perussuomalaiset järjestää mielenosoituksen valtuuston maanantaisen 10.12.2018 kokouksen alle. Ulkomaalaistaustaiset ovat raiskanneet nuorimmillaan jopa kymmenvuotiaan tytön useamman miehen toimesta. KRP kertoo, että lähiaikojen raiskaustapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Perussuomalaisten oululainen valtuutettu Sebastian Tynkkynen on yksi hankkeen puuhamiehistä.
Mielenosoitus järjestetään 15-17 Oulun kaupungintalolla.
Facebookissa leviävä kokouskutsu kertoo: ”Oulu on ollut viime päivät valtakunnan pääuutisissa jatkuvien raiskaustapausten vuoksi. Nyt ei ole aika vaieta, vaan meidän tulee tehdä kaikkemme, että viesti vastuullisemmasta politiikasta, varhaisemmasta puuttumisesta ja avoimemmasta tiedonvälityksestä toteutuu. Mielenosoitus järjestetään Oulun kaupungintalon edessä maanantaina 10.12. klo 15:00-17:00.”
Tynkkynen kertoo Suomen Uutisille PS-valtuustoryhmän pyytäneen valtuuston puheenjohtaja Juha Hänniseltä (kok), että Oulun kaupunginvaltuusto kävisi vakavan keskustelun viimeisimmän kokouksen jälkeen paljastuneen seksuaalirikosilmiön johdosta.
– Ehdotimme, että vapaamuotoinen keskustelu käydään heti valtuuston kokouksen (10.12.2018) aluksi ennen esityslistan varsinaista ensimmäistä asiaa. Valtuuston puheenjohtaja pystyy halutessaan ottamaan tällaisen keskustelun kokouksen alkuun, jos haluaa.
– Pyyntö on herättänyt vastustusta jo ainakin keskustan, demarien ja vasemmiston osalta, mutta toivomme, että valtuuston puheenjohtaja siitä huolimatta suostuu pyyntöömme, Tynkkynen kertoo.
Tynkkysen mukaan on keskustelu valtuustossa on välttämätöntä.
– Valtakunnallisen uutisoinnin lisäksi Oulun on myös itse keskusteltava asiasta päättäjien kesken ja pohdittava uusia keinoja kaupunkilaisten turvallisuuden takaamiseksi, sillä tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa.
https://www.facebook.com/officialsebastiantynkkynen/videos/346317015947741/UzpfSTEwMDAwMjI0NjQ1MTE1OToxOTcwODE3OTk2MzM2Mzk2/
Tynkkynen julkaisi 4.12 suorasanaisen videon Oulun raiskaustapauksista. Facebook, 3 min 28 sek.
Muutos ingressiin 8.12 klo 21.19.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”

Tynkkynen kommentoi Oulun raiskaustapausta videolla, moittii ankarasti kansalaisten huolia pilkkaavaa mediaa

Kansanedustaja Immonen kysyy hallitukselta ulkomaalaisten seksuaalirikoksista – ”Kansan mitta on täynnä”

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset liikaa – Oulun PS kutsuu mielenosoitukseen tänään: ”On aika kokoontua kertomaan, että meille riittää” (suora lähetys)

Suora lähetys Oulun mielenosoituksesta – mikin äärellä muun muassa Sebastian Tynkkynen, Jiri Keronen ja Junes Lokka

Perussuomalaiset naisvaikuttajat julkaisivat pysähdyttävän kuvan: ”Ilmastoteippi suun edessä ei ole outoa. Outoa on..”

Voiko tämän alemmaksi enää vajota – Helsingin Sanomien Nyt-liite teki pikkulapsen sarjaraiskauksesta vitsin

Rantanen: Poliisin ei ole soveliasta osallistua mielenosoitukseen virkapuvussa
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.















