

Senaatintorin mielenosoitukseen osallistui yli 3 000 henkilöä. Kuvan poliisit eivät liity artikkeliin. / LEHTIKUVA
Rantanen: Poliisin ei ole soveliasta osallistua mielenosoitukseen virkapuvussa
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen teki tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy poliisin osallistumisesta mielenosoituksiin kesken virkatehtävien. Kaksi vanhempaa konstaapelia kuvattiin Senaatintorin mielenosoituksessa keskiviikkona mielenosoittajien kylttien ja iskulauseiden kanssa.
– Luottamus poliisiin on kansalaisten keskuudessa korkealla. Suomessa poliisi on nähty puolueettomana virkamiehenä, jonka toiminta perustuu lakiin. Mielestäni ei ole soveliasta, että poliisi osallistuu virkapuvussa mielenosoitukseen riippumatta siitä, kuinka hyvästä asiasta on kysymys. Ne poliisit, jotka haluavat osallistua mielenilmauksiin, voivat tehdä sen siviilinä ilman virkapukua, Rantanen kertoo.
Peli olisi pitänyt viheltää poikki
Senaatintorin mielenosoitukseen osallistui poliisin arvion mukaan yli 3 000 henkilöä. Koronavirustilanteen vuoksi tällä hetkellä yli 500 henkilön kokoontumiset ovat kokonaan kielletty. Poliisilta kesti kuitenkin yli tunti keskeyttää mielenosoitus.
– Peli olisi pitänyt viheltää heti poikki, kun selvisi, että osallistujia on liikaa. Kaikilla on oikeus osoittaa mieltä, mutta valitettavasti korona ei katso hyviä aikomuksia tarttuessaan, Rantanen sanoo.
Ei politiikan tekoa virkatyössä
Kirjallisessa kysymyksessään Rantanen tiedustelee, miten asiasta vastaava ministeri aikoo varmistaa, että jatkossa poliisi pidättäytyy osallistumasta mielenilmauksiin virkatehtävissä ollessaan.
– Poliisilla ei ole tarvetta tehdä politiikkaa virkatyössään. Ottaen huomioon sisäministeriön tilanteen, on aivan varmaa, että poliisin toimintaa kuitenkin politisoidaan tällä kaudella. Toivon lämpimästi, että suomalainen poliisi pysyy sellaisena kuin se on ja pitää leijonansa edelleen riippumattomana, arvostettuna ja kirkkaana, Rantanen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Senaatintori politikointi virkamies virka-asu Black Lives Matter Mari Rantanen Mielenosoitus Luottamus perussuomalaiset Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Feministipoliitikon perustamaa Silakkaliikettä yritetään brändätä humanismin, ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden kylkeen – keskittyy lähinnä mätkimään perussuomalaisia somessa

Äärivasemmiston koronaohjeet: ryöstäkää kaupat ja katkaiskaa sähkönjakelu

Uskomaton video New Yorkista – kaksi poliisiautoa jyrää tarkoituksella mielenosoittajien väkijoukkoon

Terrori-iskua muistettiin Turussa, mutta kukkien laskua Aurajokeen häiritsi anarkistien rummutus ja mölinä

Sebastian Tynkkynen organisoi maanantaiksi Ouluun mielenosoitusta alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vuoksi – ”Tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa”

Papisto pieksätti satoja hengiltä Iranin mielenosoituksissa – raportti vangittujen kohtalosta kertoo kidutuksista, kuolemantuomioista ja katoamisista

Antikainen: Koskeeko hallituksen harvaanasuttujen alueiden alasajo myös poliisipalveluita?

Antikainen vaatii sisäministeriötä puuttumaan asiaan: ”Kiteen poliisiaseman alasajo on ehdottomasti estettävä!”

Puolet poliisiliiton jäsenistä aikoo vaihtaa ammattia Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












