

MATTI MATIKAINEN
Slunga-Poutsalo: “Miksi valtamedia haluaa lietsoa vihan ilmapiiriä valheellisella uutisoinnilla?”
Suomen talouteen luotetaan enemmän kuin vuosikausiin. Viimeksi näin vahvasti on uskottu keväällä 2011, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
– Kuluttajien usko jatkaa paranemistaan. Avoimia työpaikkoja on Suomessa nyt yli kymmenentuhatta. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen hallitus päätti laskea veroja. Investointi-ilmapiirin täyskäännöksestä kertovat toistuvat ilmoitukset uusista isoista tehdashankkeista, Slunga-Poutsalo luettelee.
– Tavalliset suomalaiset ovat aistineet nämä ja muut hallituksen taloutta sekä ostovoimaa kohentavat toimet, vaikka valtamedia yhdessä punavihreän opposition kanssa on yrittänyt päivittäin lietsoa epätoivon ilmapiiriä.
Indeksejä ei leikattu
Slunga-Poutsalo ihmettelee, miksi suomalainen valtamedia on – punavihreiden oppositioon siirtymisen jälkeen – ollut koko Sipilän hallituksen ajan opposition tahdoton äänitorvi.
– Yhdestä suusta huutavat hallituksen leikkaavan jatkuvasti vain lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja kaikista vähävaraisimmilta. Yhden kerran hallitusohjelmassa sovitun indeksijäädytystä toistetaan jatkuvasti, niin kuin kysymys olisi aina uudesta päätöksestä.
– Indeksejä ei leikattu, niin kuin edellinen hallitus teki, vaan ne jäädytettiin vain kahdeksi vuodeksi. Indeksijäädytys olisi tuonut säästöt itsestään, mutta ilman inflaatiota jouduttiin juustohöyläämään hallitusohjelmassa sovitut säästöt eli lapsilisistä 85 senttiä kuukaudessa ja takuueläkkeestäkin noin 6 euroa per kuukausi.
Takuueläkkeet nousevat
Slunga-Poutsalo huomauttaa, että takuueläkkeitä nostetaan tällä hallituskaudella 30 euroa/kk.
– Tätä valtamedia ei ole kertonut. Ei myöskään sitä, että perussuomalaiset onnistuivat lähes nelinkertaistamaan takuueläkkeiden korotukset siihen verrattuna, mitä demarit esittivät – eivätkä saaneet. Miksi valtamedia haluaa lietsoa vihan ilmapiiriä valheellisella uutisoinnilla? Slunga-Poutsalo kysyy.
Yle-vero pois pienituloisimmilta
Puoluesihteerin mukaan valtamedialta on jäänyt myös kertomatta, että pienituloisten ostovoimaa kohennettiin Yle-veron poistolla.
– Kaiken kaikkea näillä ja monilla muilla päätöksillä on saatu jäämään pienituloistenkin tillille enemmän rahaa kuin edellisen hallituksen toimesta indeksileikkauksista huolimatta.
– Valtamedian ja opposition väitteet, että perusuomalaiset ovat hallituksen heikoin lenkki, on osoitettu perusteettomiksi. Perussuomalaiset ovat hallituksen todellinen tukipylväs, jotka ovat vihdoin ja viimein saaneet käännettyä kurssin tavallisen suomalaisen kannalta myönteiseen suuntaan.
“Raivaustyö on tehty”
Slunga-Poutsalo iloitsee talouden kohenevista näkymistä.
– Valoa on nyt näkyvissä maamme talouden tunnelin päässä. Kataisen/Urpilaisen ja Stubb/Rinteen hallitusten raunioittaman talouden ja työllisyyden tontilla on raivaustyöt tehty. Nyt on valettu vahva peruskivi taloutemme ja työllisyytemme kohentamiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeus- ja työministeri Jari Lindström: Tuulivoiman terveysriskit selvitetään ennen tukipäätöksiä

Hakkarainen: Hallitus on kuullut sahayrittäjiä

Hallituksen politiikka tehoaa, teollisuudessa on tulevaisuutta

Perussuomalaiset vauhdittavat pienten ja keskisuurten yritysten arkea – Sampo Terho: lukuisia yrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä tehty

Turvapaikkavalitukset käsitellään entistä rivakammin

Kansanedustaja Arja Juvonen iloitsee hoitomitoituspäätöksestä – “juuri se ainoa ja oikea”

Jopas nyt – verotulot kasvoivat veroja alentamalla

Työttömyys on kääntynyt selvään laskuun, rakennus- ja palvelualojen työllisyys kohenee

Rintamalisien indeksileikkaus kumotaan eduskunnassa
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää