

LEHTIKUVA
Soini: ”Nyt on luotava painetta, että saadaan yhteinen, tehokas palautuspolitiikka”
EU ponnistelee yhdessä sen eteen, että turvapaikkaa saamattomat maahantulijat saataisiin palaamaan takaisin lähtömaahansa. Ulkoministeri Timo Soini kertoi asiasta eduskunnan ala-aulassa ennen eilistä eduskunnan kyselytuntia.
– Tässä täytyy luoda painetta. Yksi tavoite olisi saada yhteinen palautuspolitiikka koko EU:n alueelle. Se on vielä alkutekijöissään, mutta se on hyvä tavoite, Soini arvioi.
– Tällä hetkellä vapaaehtoinen palautus toimii hyvin: Irakiin on lähtenyt jo puolitoista tuhatta vapaaehtoista, Soini korosti.
”Ettei tänne jäädä lojumaan”
Soini sanoi ottavansa palautusasian esille aina kahdenkeskisissä tapaamisissa. Esimerkiksi Ruotsilla on kahdenvälinen palautussopimus, mutta pakkopalautuksia on sielläkin tosi vähän eli vapaaehtoinen linja vetää paremmin. Palautussopimuskaan ei siis ole mikään taikatemppu.
– Siinä vaiheessa täytyy satsata joko vapaaehtoiseen tai pakolliseen palautukseen, kun he saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ettei tänne jäädä sitten lojumaan, kun on turvapaikkahakemus evätty. Sehän merkitsee myös, ettei ole enää tulonsiirtojen piirissä, Soini korosti.
Myös Somalian palautussopimuksen puolesta Soini neuvottelee yhteistyössä sisäministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa. Siitä kerrotaan, kun valmista tulee, Soini sanoi.
– Tietysti, kun on maita, joille annetaan EU-maista tulonsiirtoja, niin täytyy sanoa, että jos rahaa olette saamassa, täytyy myös näiden asioiden edetä, Soini korosti.
Oikeustajun vastaista, jos ei voida palauttaa
Soini piti mahdollisena sitä, että kiinni jääneet Isisin teloituksista epäillyt veljekset voitaisiin koettaa palauttaa Irakiin jollakin keinolla, esimerkiksi pyytämällä, ettei kuolemantuomiota siellä käytettäisi.
– Kaikki kivet pitää kääntää. Tämä on kansan oikeustajun vastaista. Pitää tosin korostaa, ettei ole vielä näyttöä saati tuomiota. Mutta jos pitää paikkansa, että ovat olleet aseettomia ja sidottuja ihmisiä teloittamassa, että ihmisoikeus tulisi mieleen myös siinä kohdassa eikä vasta nyt omalla kohdalla, Soini aprikoi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Saksasta saapuva turvapaikkamatkailu estettävä

Suomeen tullut ennätysmäärä 15-17-vuotiaita afgaaninuorukaisia

PS-kansanedustaja: Vastaanottokeskuksiin pakolliset aukioloajat
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













