

LEHTIKUVA
Sudan on Venäjän liittolainen ja maan sisällissota voi johtaa pakolaisaaltoon kohti Eurooppaa
Sudanissa vallitsee sekasorto. Maassa on sodittu lähes aina mutta nyt pelissä on harvinaisen paljon. Sudanissa soditaan suurilla panoksilla, jotka voivat räjähtää myös eurooppalaisten käsiin. Taustalla soi Wagnerin musiikki.
Sudanissa on sodittu tavalla tai toisella maan koko itsenäisyyden ajan eli puoli vuosisataa. Nyt vallasta taistelevat maan kenraalijunttaa johtava Abdel Fattah al-Burhan ja puolisotilaallista RSF-ryhmittymää ohjastava kenraali Mohamed Hamdan Dagalo.
Sisällissodan syy on hakusessa, sillä vielä jokin aika sitten RSF-joukkoja oltiin sulauttamassa Sudanin asevoimiin. Sopua sulautumisen ja parlamentarismiin palaamiseen ehtoihin ei kenraalikunnassa löytynyt ja arvovaltakiistat leimahtivat täysimittaiseksi yhteenotoksi.
Venäjä tukenut sodan kumpaakin osapuolta
Eräs niukalti julkisuudessa oleva fakta saattaa johtaa sylttytehtaalle, sillä nykyisen konfliktin molemmat osapuolet ovat CNN:n mukaan saaneet tukea Venäjältä. Sudan on puolestaan tunnustanut Krimin olevan osa Venäjää.
Sudanin sotilasjohdon yhteinen nimittäjä on ollut kullan ja muiden arvometallien kaivaminen valtakunnastaan sekä salakuljettaminen Venäjälle sotaisen eliitin iloksi.
Vastineeksi Venäjä on kouluttanut ja aseistanut RSF-joukkoja, jonka varustus onkin parempaa kuin Sudanin vakinaisella armeijalla. Kenraali al-Burhan on puolestaan ollut liiketoimissa Wagner-yhtymän kanssa, vaikka onkin painostuksen alla kieltänyt ulkomaisten palkkasoturien läsnäolon Sudanissa.
Pakolaisase jo viritetty
Sudanissa on 45 miljoonaa asukasta, se sijaitsee Pohjois-Afrikassa ja rajoittuu Punaiseen mereen. Päästäkseen valvomaan kriittisen laivaväylän liikennettä Venäjä teki Sudanin kanssa sopimuksen laivastotukikohdan perustamisesta Port Sudaniin.
Sopimuksen ratifiointi on tosin viivästynyt, koska Venäjän afrikkalaisessa liittolaismaassa ei ole sotilasjuntan aikana ollut parlamenttia.
Huolimatta näkemyseroista Ukrainan tilanteeseen Sudanilla on kovin paljon yhtäläisyyksiä Keskisen Välimeren pakolaisreittiä hallitsevaan rajanaapuri Libyaan. Pelkästään sekasortoisen poliittisen tilanteen ja de facto Venäjän läsnäolon takia.
Jo runsaat kaksi vuotta sitten RSF-joukkojen Dagalo uhkaili Politicon sivuilla, että Euroopalla ja USA:lla on kovin vähän vaihtoehtoja Sudanissa. Jos ne eivät tue sotilasjohtoa, Eurooppaa uhkaa pakolaiskriisi. Dagalo saattaa olla sanansa mittainen mies.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laivastotukikohta Port Sudan Punainenmeri Mohamed Hamdan Dagalo Abdel Fattah al-Burhan arvometalllit RSF Sudanin sisällissota Keskisen Välimeren reitti sotilasjuntta sisällissota venäläiset palkkasoturit Wagner pakolaistulva Sudan Libya Afrikka Pakolaiskriisi Krim kullankaivuu pakolaiset Venäjä kulta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laittomien maahanmuuttajien vyöry Eurooppaan vilkkainta sitten vuoden 2016

Suomen Perustan Simo Grönroos tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa: Humanitaarinen maahanmuutto lopetettava – turvapaikkajärjestelmästä tullut hallitsemattoman elintasosiirtolaisuuden väylä

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Länsimaiden kansalaiset ovat pian poistuneet Sudanista – viimeinen näytös voi alkaa
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














