Donald Trump

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin

Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

19.10.2025 |17:11

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali

Presidentti Trump myönsi postuumisti Charlie Kirkille Yhdysvaltain korkeimman siviileille myönnettävän kunnianosoituksen. Kuukausi sitten salamurhattu Kirk olisi täyttänyt tiistaina 32 vuotta. Hänen leskensä Erika Kirk otti mitalin vastaan Valkoisessa talossa pidetyssä tilaisuudessa.

19.10.2025 |15:33

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta

Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

16.10.2025 |12:00

4. luetuin

Hamas vapautti elossa olleet panttivangit – Trump sai sankarin vastaanoton Israelissa

Terroristijärjestö Hamas on vapauttanut kaikki Gazassa elossa olleet 20 israelilaista panttivankia osana presidentti Donald Trumpin välittämää rauhansopimusta, joka tähtää kahden vuoden konfliktin lopettamiseen. Panttivangit palautettiin Israeliin maanantaina, ja Trump sai Tel Avivissa ja knessetissä sankarin vastaanoton. Samaan aikaan Gazassa käydään kuitenkin jo uusia "välienselvittelyjä", kun Hamas taistelee valta-asemastaan paikallisia ryhmiä vastaan.

13.10.2025 |19:12

Miko Bergbom ja Jari Ronkainen: “Trumpilta vahvistus Suomen puolustamiselle – jäänmurtajasopimus vahvistaa sekä turvallisuutta että kotimaista osaamista”

Suomen ja Yhdysvaltojen tekemän aiesopimuksen mukaan Yhdysvallat ostaa 11 suomalaista jäänmurtajaa, joista neljä valmistetaan Suomessa ja loput Yhdysvalloissa.

10.10.2025 |15:22

Kulttuuriväki jatkaa taistelua vaikka Gazan rauhansopimusta jo allekirjoitetaan

Terroristijärjestö Hamas ja Israel ovat päässeet sopimukseen Gazan rauhansopimuksen ensiaskeleista mutta taistelu ei hellitä Suomessa. Kulttuuriväki jatkaa Israelin hiillostamista ja vaatii juutalaisvaltiota pois viihteen estradeilta. Rauhaa ei ole näköpiirissä.

09.10.2025 |15:21

Edes vihreiden äänestäjät eivät enää jaksa innostua vihreydestä – transasiat, Gaza ja rasismivihjailu kiinnostavat

ISO-BRITANNIA | Kansalaisten tuki hiilineutraalisuustavoitteille hiipuu. Korkea energian hinta ja sääntely aiheuttavat tyytymättömyyttä. Jopa työväenpuolue näkee vihreän linjan poliittisena taakkana. Vihreä puolue on saanut uutta nostetta Zack Polanskin ”ekopopulistisen” johtajuuden myötä, mutta UnHerd-lehdessä arvioidaan, ettei tämä kuitenkaan lupaa hyvää ympäristöpolitiikalle. Vihreän puolueen johto keskittyy identiteettipolitiikkaan ja protestiagendoihin konkreettisten ratkaisujen sijaan. Tätä vasten Ison-Britannian vihreiden toimintatavasta löytyy yhtäläisyyksiä mm. Suomen vihreisiin.

08.10.2025 |10:26

USA:n korkeimman oikeuden tuomarin murhayrityksestä lievä tuomio ”transnaiselle”

Syyllisyytensä tunnustanut henkilö on tuomittu yrityksestä murhata korkeimman oikeuden tuomari. Tuomittu on mies, joka identifioituu naiseksi. Tuomioksi tuli kahdeksan vuotta vankeutta, mitä pidetään Yhdysvalloissa lievänä tuomiona tällaisesta poliittisin perustein tehdystä rikoksesta.

06.10.2025 |09:35

Yhdysvaltain valtionhallinto meni kiinni – ”Demokraatit aiheuttivat sulun kiristääkseen budjettiin rahaa siirtolaisten terveydenhoitoon”

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto suljettiin tämän kuun alussa. Sulku tarkoittaa liittovaltion työntekijöille lomautusta tai työtä palkatta. Puolueet syyttelevät toisiaan, mutta sulku on selvästi demokraattien aiheuttama. Republikaanit korostavat demokraattien haluavan rahaa laittomien siirtolaisten terveydenhoitoon, mutta kyse on paljosta muustakin.

03.10.2025 |17:27

Iltalehti vihjailee Suomen eturivin USA-tutkijan muka valehtelevan – nimettömät lähteet haukkuvat

Iltalehden artikkeli USA-tutkija, dosentti Markku Ruotsilasta pyrkii näennäisesti avaamaan Ruotsilan näkemyksiä, mutta kokonaisuus kallistuu liki maalittamiseen. Maksumuurin takana olevaa tekstiä markkinoidaan lukijoille oudoilla vihjauksilla Ruotsilan väitetystä valehtelusta.

02.10.2025 |15:43

Meno muuttui Yhdysvaltojen puolustusvoimissa – sotaministeri Hegseth: Poliittinen korrektius tullaan korvaamaan soturihengellä

Sotaministeri Pete Hegseth lupasi kenraalikunnalle pitämässään puheessa, että poliittinen korrektius tullaan korvaamaan soturihengellä. Jatkossa kaikkia taistelijoita koskevat samat vaatimukset, ja ylennykset perustuvat osaamiseen ja ansioihin, eivät sukupuoleen tai ihonväriin. Hegsethin puhe on otettu mediassa vastaan tavanomaisella pöyristelyllä ja tahallisilla väärinymmärryksillä.

01.10.2025 |19:01

YouTube joutuu maksamaan 24,5 miljoonaa korvauksena Trumpin sensuroimisesta

Presidentti Trump on nostanut kanteita useita mediayhtiöitä vastaan sensuroinnin, valeuutisten ja suoranaisten valheiden takia. Tähän mennessä kaikki kanteet ovat johtaneet siihen, että mediayhtiö on suostunut maksamaan korvauksia välttääkseen oikeudenkäynnin. Viimeisin tapaus on YouTube, joka joutuu maksamaan 24,5 miljoonaa korvauksena Trumpin käyttäjätilin poistamisesta vuonna 2021. Myös Facebook ja Twitter ovat joutuneet myöntämään harjoittaneensa puolueellista sensuuria konservatiiveja vastaan.

30.09.2025 |15:57

Trump ja Netanyahu sopivat Gazan rauhasta – Hamasille 72 tuntia aikaa hyväksyä suunnitelma

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu sopivat 20-kohtaisesta rauhansuunnitelmasta Gazaan, joka sisältää väliaikaisen hallinnon, panttivankien vapauttamisen ja terroristijärjestö Hamasin aseistariisunnan. Suunnitelma sai tukea useilta arabimaailman valtioilta. Hamas on ilmoittanut harkitsevansa suostumista aseistariisuntasopimukseen.

30.09.2025 |13:00

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho

Cancel-kulttuuri nousi viime vuosikymmenen lopulla pelottavaksi sosiaalisen median ilmiöksi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan epäeettisesti toimineita valta-asemassa olevia ihmisiä pitäisi saattaa edesvastuuseen. Pian tähtäimeen saattoi joutua kuka tahansa ”väärinajattelija”. Ilmiö suosi erityisesti vasemmistoa, jolle cancel-kulttuuri oli hetkellisesti lähes voittamaton keino mielipideilmaston kontrollointiin. Tätä nykyä organisaatiot osaavat nähdä paremmin tarkoitushakuisten kampanjoiden läpi eivätkä ihmiset pelkää vasemmistoaktivisteja vanhaan tapaan. X:stä joukkopaon pienemmälle Bluesky-alustalle tehnyt vasemmisto jatkaa tätä nykyä uhittelua lähinnä toisilleen. Radikalisoitunut ja vihainen kaikukammio on murentanut mielikuvia vasemmistosta suvaitsevaisena ja inhimillisenä suuntauksena.

29.09.2025 |11:40

Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi

Eilisessä A-Talkissa asiantuntijat keskustelivat yhdysvaltalaisen konservatiivivaikuttaja Charlie Kirkin kuolemasta ja poliittisesta väkivallasta. He nostivat esiin vuoden 2020 levottomuudet, jotka levisivät George Floydin kuoleman jälkeen nopeasti ja jättivät jälkeensä yli 600 mellakkaa, yli kahden miljardin dollarin aineelliset vahingot sekä arviolta 25–40 poliittisen väkivallan uhria.

26.09.2025 |16:11

Garedew vaatii eroa Pariisin ilmastosopimuksesta

Tuoreet laskelmat vahvistavat, että Suomi ei todennäköisesti yllä hiilineutraalisuuteen vielä vuonna 2035, vaan luultavasti vasta vuoden 2050 jälkeen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew ei ole arviosta yllättynyt ja esittää, että Suomen tulisi nyt ymmärtää irtaantua Pariisin ilmastosopimuksesta, EU:n hiilineutraalisuustavoitteesta sekä Suomen omasta vieläkin kireämmästä hiilineutraalisuustavoitteesta.

26.09.2025 |12:59

Sala-ampuja tappoi yhden ihmisen maahanmuuttopoliisin toimistoon kohdistuneessa iskussa Dallasissa

Sala-ampuja tappoi yhden ihmisen maahanmuuttopoliisin toimistoon kohdistuneessa iskussa Dallasissa varhain keskiviikkoaamuna. Uhri oli laittomasti maassa ollut siirtolainen. Poliiseja ei iskussa loukkaantunut, mutta hyökkäystä tutkitaan silti ideologisesti motivoituneena iskuna maahanmuuttopoliisia vastaan.

25.09.2025 |09:55

Trump YK-puheessaan länsimaille: Maahanmuutto tuhoaa teidän maanne

Presidentti Trump piti YK:n yleiskokouksessa pitkän puheen, jossa hän varoitti, että Euroopan maat ovat menossa helvettiin laittoman siirtolaisuuden takia. Trump vaati Euroopan maita liittymään energiapakotteisiin Venäjää vastaan. Vihreää siirtymää hän piti kalliina virheenä

24.09.2025 |16:43

Charlie Kirkin leski Erika lähetti tärkeän viestin kaikille maailman miehille

Charlie Kirkin muistotilaisuudessa pidetyissä puheissa oli kyyneliä, uskonnollista hurmosta ja huumoria. Monet puhujista vannoivat, että Kirkin alulle panema työ tulee jatkumaan. Kirkin leski Erika sanoi antavansa miehensä murhaajalle anteeksi ja heitti kaikille miehille haasteen olla vahvoja ja rohkeita tosimiehiä, jotka rakastavat vaimojaan ja johtavat perhettään.

22.09.2025 |19:20

Antikainen: Unohtakaa Palestiinan tunnustaminen – Suomella on tärkeämpääkin tekemistä YK:n yleiskokouksessa

Suomessa keskustellaan pelkästään Palestiinan tunnustamisesta YK:n yleiskokoukseen liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä Suomella on kuitenkin tärkeämpääkin tekemistä kokouksessa. 

22.09.2025 |13:55

Charlie Kirk sai valtiomiestason hautajaiset – sadat tuhannet kokoontuivat suremaan

Republikaanivaikuttaja Charlie Kirk sai valtiomiestason hautajaiset. Sunnuntaiseen muistotilaisuuteen oli saapunut satoja tuhansia ihmisiä joka puolelta maata. Puhumassa oli presidentin ja varapresidentin lisäksi useita ministereitä ja muita republikaanipuolueen päättäjiä.

21.09.2025 |22:38

Trump aikoo luokitella Antifan terroristijärjestöksi – äärivasemmistolaisen väkivallan rahoittajat tullaan kaivamaan esiin

Presidentti Trump on ilmoittanut aikovansa julistaa Antifan terroristijärjestöksi. Hän haluaa myös selvittää, ketkä rahoittavat äärivasemmistolaista väkivaltaa. Kyseessä on merkittävä ajattelutavan muutos, sillä tähän asti länsimaissa on keskitytty korostamaan äärioikeistolaisen terrorismin uhkaa, mutta äärivasemmistolaisesta väkivallasta on yleensä vaiettu.

20.09.2025 |09:45

Trump haluaa muuttaa turvapaikanhaun sääntöjä YK:ssa

Yhdysvallat vaatii turvapaikanhakuun muutoksia, joiden myötä turvapaikoista tulisi väliaikaisia. Tavoitteena olisi, että turvapaikan saaneet palaisivat kotimaahansa heti tilanteen rauhoituttua. Lisäksi turvapaikkaa olisi haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta, jolloin vaeltelu läpi Euroopan jäisi pois. Omassa pakolaispolitiikassaan Yhdysvallat asettaa vainotut valkoiset etusijalle.

19.09.2025 |16:23

FBI: Charlie Kirkin murhasta epäilty on pidätetty – tutkimukset jatkuvat

Charlie Kirkin murhasta epäilty nuori mies antautui poliisille perheensä pyynnöstä. Hän ehti olla karkuteillä vain 33 tuntia. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mies toimi yksin, mutta tutkimukset jatkuvat. Presidentti Trump on sanonut toivovansa surmaajan saavan kuolemantuomion.

12.09.2025 |19:36

Ruotsila ja Huhtasaari: Duunareiden vastaisku ja Trumpin USA

Miksi amerikkalaiset duunarit siirtyivät Trumpin puolelle? Miten Trumpin talouspolitiikka, verouudistukset ja tullit vaikuttavat tavallisten amerikkalaisten arkeen? Entä mikä on republikaanien todellinen kannatus ja mitä tulevat välivaalit tuovat tullessaan?

12.09.2025 |15:22

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä

Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

11.09.2025 |18:23

Presidentti Trump esitti surunvalittelunsa Charlie Kirkin perheelle

Konservatiivisen nuorisojärjestö Turning Point USA:n perustaja Charlie Kirk, 31, on kuollut.

11.09.2025 |00:14

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Historioitsija: Syynä yhteiskunnan polarisaatioon on eliittiin pyrkivien ylituotanto

Historioitsija Peter Turchinin käsite ”eliittien ylituotanto” auttaa ymmärtämään länsimaiden nykytilaa. Eliittien ylituotannolla tarkoitetaan tilannetta, jossa yhteiskunta valmistaa entistä enemmän korkeasti koulutettuja, kunnianhimoisia ja statushakuisia ihmisiä ilman, että jokainen heistä pääsisi odotuksiaan vastaavaan korkeaan asemaan. Kun talouskasvun hyödyt jakautuvat entistä epätasaisemmin, ja yhteiskunnassa on ennätysmäärin ”eliittipyrkyreitä”, ankara kilpailu ja turhautuminen ajavat heidät horjuttamaan vallitsevaa eliittiä ja yhteiskuntajärjestystä. Historioitsijan mukaan kehitys on nähtävissä Yhdysvalloissa, mutta sitä ilmenee länsimaissa yleisemminkin. Historioitsija varoittaa, että tällainen kehityskulku on johtanut aikaisemmin ihmiskunnan historiassa epävakauteen ja jopa yhteiskuntien romahtamiseen.

09.09.2025 |21:33

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää