Tagi: Eduskuntaryhmän kesäkokous 2013

Porilaiskansanedustaja Ari Jalonen nosti Jyväskylässä esiin kotitalouksien merkityksen Suomen kansantaloudelle. – Meidän on pidettävä kirkkaana mielessä – tällä hetkellä kun vienti takkuaa – se tosiseikka, että kotitalouksien ostovoima on avainasemassa Suomen pyörittämisessä. Tietä parempaan voitaisiin viitoittaa esimerkiksi sillä, että väylämaksuja alennettaisiin. – Ja kun miettii, että jätevesiasetus voimaan tullessaan edellyttää noin 10 000 euron panostusta per kotitalous, niin...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner vaati eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä 180 asteen käännöstä kunta- ja sote-uudistuksen toteuttamisessa. – Uudistukset ovat menossa kovaa vauhtia kohti kaaosta. Hallituksen kuntaliitoksiin nojaavalla mallilla ei säästöä synnytetä. Kokemukset kuntaliitoksista ovat pikemminkin osoittaneet, että kustannukset nousevat organisaatiouudistusten, virkamiesten palkankorotusten ja uusien toimitilahankintojen johdosta. Kunta- ja sote-uudistukset on palautettava lähtöruutuun ja tehtävä parlamentaarisen...  Lue lisää >

Matti Matikainen

Kansanedustaja Lauri Heikkilä muistutti perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä, että Suomessa on turvattava kotimainen työ. – Hallitukselta on jäänyt kokonaan huomaamatta, että meillä Suomessa ei voi kohdentaa työllistämistä. Nykyisten EU-säädösten mukaisesti on mahdollista, että muiden maiden miljoonat työttömät voivat tulla tänne täyttämään avoinna olevat työpaikat. – Meidän perussuomalaisten kansanedustajien on ryhmänä mietittävä keinoja asian korjaamiseksi, Heikkilä...  Lue lisää >

Kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila vaatii byrokratian purkamista kaikilla mahdollisilla tasoilla. – Meidän on jatkossa mietittävä huolellisesti, miten puramme byrokratiaa julkisella sektorilla niin valtion kuin kuntienkin kohdalla. Myös Euroopan unionin mukanaan tuomaa byrokratiaa on myös vähennettävä, perussuomalaisten eurovaaliehdokkaana oleva Mattila painottaa. Mattila kertoi näkemyksistään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esitti puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa Jyväskylässä oman leikkauslistansa. – Ensimmäiseksi on otettava pois tämä kuntasuoja. Nyt on niin, että jos kunta liittyy toiseen, niin kaikilla kunnan työntekijöillä on viiden vuoden irtisanomissuoja. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että aletaan ihmisiä potkimaan pois, mutta tällaista suojalauseketta ei tarvita. Toiseksi työnantajien sivukuluja ja työeläkemaksuja on...  Lue lisää >