kriisinsietokyky
Perussuomalaiset: Puolustuksesta ei tingitä – kuuden miljardin panostus vahvistaa turvallisuutta
Eduskunta keskusteli tällä viikolla vuoden 2026 budjetista. Hallitus esittää puolustusministeriön hallinnonalalle ensi vuodeksi noin 6,3 miljardin euron määrärahoja. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset korostavat, että vaikeasta taloustilanteesta huolimatta puolustuksesta täytyy pitää kiinni.
Sara Seppänen haluaa lisää selviytymis- ja erätaitoja opetukseen: Peruskoulusta valmistuvien nuorten on pystyttävä selviytymään vähintään 36 tuntia ilman sähköä, vettä ja ruokaa
Turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosien aikana koko maailmassa, myös Euroopassa ja etenkin Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppäsen toimenpidealoitteessa ja keskustelualoitteessa toivotaan eduskunnan selvittävän, millä toimilla Suomessa voitaisiin vahvistaa kansan resilienssiä ja kriisinsietokykyä poikkeusoloissa.
Strandman: Mielenterveysongelmat tulee ottaa vakavasti ja korjata nimenomaan niiden juurisyitä
Kotimaisen ruuantuotannon, hyvien huoltoyhteyksien, saavutettavuuden, laajojen raaka-ainevarastojen sekä toimivan energianjakelun on oltava Suomessa kunnossa varauduttaessa mahdollisiin kriisiaikoihin. Näiden materialististen asioiden varjoon jää kansalaisten henkinen kriisinkestävyys, joka perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandmanin mielestä onkin monimutkaisempi ja haastavampi asia mitattavaksi.
Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”
Nato-keskustelussa kiinnitettävä huomiota erityisesti maanpuolustustahtoon ja huoltovarmuuteen liittyviin kysymyksiin – Mäenpään kanta vielä avoin
Immonen: Turvallisuusympäristö on muuttunut – huoltovarmuudesta on huolehdittava laaja-alaisesti
Mäenpää vaatii hallitusta sitoutumaan polttoturpeen noston käynnistämiseen: ”Energiahuoltovarmuutemme on turvattava”
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää

























