Tagi: Lauri Heikkilä

Suomalainen nainen on vahva, kaunis ja oikeudenmukainen

lokakuu 28, 201415:51

Turku täyttyi perussuomalaisella naisenergialla

Bo Stranden

Turun kauppatorilla oli säpinää ja naisenergiaa lauantaina 25. lokakuuta perussuomalaisten naisten ympäri Suomea kokoontuessa yhteiseen valtakunnalliseen toritapahtumaan. Vaikka sää ei erityisesti suosinutkaan, oli tapahtuma silti yleisömenestys. Teltoille oli jonoa jo ennen avautumista ja tuhat kauppakassia jaettiin parissa tunnissa. Paikalle oli saapunut runsaasti niin naisia kuin miehiäkin, sekä kansanedustajaehdokkaita että puolueaktiiveja, viemään perussuomalaista sanomaa turkulaisten tietoisuuteen....  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallituksen nykyinen maaseutupolitiikka ei palvele yhteiskunnan kokonaisetua. Se keskittää maaseudun palveluja liikaa kasvukeskuksiin. Tämä vahingollinen kehitys alkoi jo edellisten hallitusten aikana. Näin toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmä, joka jätti keskiviikkona keskustelualoitteen maatalouspolitiikasta. Aloiteella pyritään nostamaan maaseutupolitiikka yhteiseen keskusteluun eduskunnan suureen saliin niin, että kaikki puolueet ottavat kantaa maaseudun tulevaan kehitykseen. Keskustelualoitteen takana ovat sen ensimmäinen allekirjoittaja Pentti...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä on huolissaan siitä, että Suomen saamat EU-tuet tulevalle kaudelle 2014-2020 ovat laskemassa voimakkaasti. Kansanedustajat Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila pelkäävät, mitä tämä aiheuttaa viljelijöiden tulonmuodostukselle, sillä maatalouden kannattavuus on nyt jo erittäin huonolla tasolla, johtuen hallitusten toimista sekä Venäjän tuontikiellosta. – Nyt harmaita pilviä taivaalle sekä alan ylle nostaa...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila ovat huolissaan suomalaisten maatilojen tulevaisuudesta. – Suomesta katoaa vuosittain jopa tuhansia maatiloja. Samaan aikaan elintarvikekauppataseemme on jo kolmisen miljardia negatiivinen. Tuontimme on merikuljetusten varassa. Kriisi Itämerellä voi vaikuttaa äkkiarvaamatta ja merkittävästi huoltovarmuuteen juuri elintarvikkeiden kohdalla. Kun mukaan otetaan rikkidirektiivin vaikutukset rahteihin,...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Lauri Heikkilä on tyrmistynyt EU:n komission ehdotuksesta puuttua viljelijöiden äitiyslomiin Suomessa. – Ehdotus on täysin absurdi ja Suomen perustuslain vastainen. Tällä hetkellä Suomessa huudetaan monenlaisen tasa-arvon puolesta. Kun on kyse ruoan tuotannosta, tasa-arvo ja lakien noudattaminen on minimi, joka valtioiden tulee tehdä. Ministeri Ville Niinistön on nyt lunastettava lupauksensa...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan kyselytunnilla käytiin tietopitoinen keskustelu ruuan kovasta hinnasta ja sen monista syistä. Asian nosti esille maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Lauri Heikkilä. Lauri Heikkilä huomioi, kuinka ruuan hinta nousee samaan aikaan, kun tuottajat saavat hinnasta entistä pienemmän osan. Hintojen kovuuteen hän löysi yhden tärkeän syyn: kilpailun vähyyden, joka johtuu markkinoiden jakautumiseen SOK:n ja K-ryhmän...  Lue lisää >

Lehtikuva Timo Jaakonaho

Missä EU siellä ongelma. Tämä koskee ihmisten lisäksi jopa kasveja ja eläimiä. Tuorein ongelma nousi esiin EU:n vieraslajilistaa määritettäessä. Suomi on määritellyt oman vieraslajistrategiansa jo keväällä 2012. Sen tavoitteena on estää haittoja, joita Suomeen kulkeutuvat tänne alunperin kuulumattomat kasvi- tai eläinlajit voisivat aiheuttaa Suomen luonnolle ja elinkeinoille. Nyt EU pyrkii kehittämään vastaavan lainsäädännön, joka koskisi...  Lue lisää >

Poliitikon miesmuisti ei kestä viikonlopun yli. Näin kävi SDP:n Eeva-Johanna Elorannalle kuluneen viikon aikana. Suuri unohdus paljastui tiistaina eduskunnassa poliisiammattikorkeakoululakia koskevan äänestyksen yhteydessä. Perussuomalaisten varsinaissuomalainen edustaja Lauri Heikkilä puhui torstaina 12.12. poliisiammattikorkeakoulua koskevasta hallituksen esityksestä. Hän kiinnitti huomionsa poliisikoulutuksen epäkohtaan, että ensiapukoulutusta ei ole säädetty pakolliseksi. Asia koski häntä erityisen kipeästi. – Vuonna 2001 törmäsin...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila ovat jättäneet valiokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia. Lakiesityksen mukaan mm. satovahinkojen ja tulvien aiheuttamien vahinkojen korvausten osalta siirryttäisiin siirtymäajan jälkeen valtion vastuulla olevasta järjestelmästä vakuutuspohjaiseen järjestelmään. Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset pitävät uuden lakiesityksen linjauksia erittäin huonoina,...  Lue lisää >

Matti Matikainen

Kansanedustaja Lauri Heikkilä muistutti perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä, että Suomessa on turvattava kotimainen työ. – Hallitukselta on jäänyt kokonaan huomaamatta, että meillä Suomessa ei voi kohdentaa työllistämistä. Nykyisten EU-säädösten mukaisesti on mahdollista, että muiden maiden miljoonat työttömät voivat tulla tänne täyttämään avoinna olevat työpaikat. – Meidän perussuomalaisten kansanedustajien on ryhmänä mietittävä keinoja asian korjaamiseksi, Heikkilä...  Lue lisää >

VESA MOILANEN LEHTIKUVA

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset ovat jättäneet eriävän mielipiteen Euroopan komission eduskunnalle tekemästä uudesta asetusehdotuksesta koskien unionin yhteistä kalastuspolitiikkaa. Perussuomalaisten mielestä Euroopan komissiolle ei tule antaa kalastusasioissa lisää toimeenpanovaltaa. Valiokunnan perussuomalaiset jäsenet Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila ovat hyvin tyytymättömiä nyt tehtyyn esitykseen, sillä se lisää komission toimivaltaa ja vahvistaa unionin liittovaltiokehitystä. Tämä on...  Lue lisää >