Pekka Aittakumpu
Aittakumpu vaatii loppua poliitikkojen ja Stea-järjestöjen kytköksille: Omien järjestöjen rahoituksesta päättäminen on kyseenalaista
Ilta-Sanomat kertoi lauantaina, että monet kansanedustajat saavat merkittäviä palkkioita Stea-järjestöjen tehtävistä. Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo saa Sininauhasäätiöltä 525 euroa kokoukselta ja keskustan Hilkka Kemppi sai Väestöliitolta vuonna 2025 palkkioita reilut 9 400 euroa.
Aittakumpu ja Antikainen: Nuoret tarvitsevat asiantuntevaa apua ja tukea, eivät pride-ideologiaa
Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen pitävät myönteisenä uutisena sitä, että Helsinki Pride -yhteisön hallitus kaavailee yhdistyksen sosiaali- ja nuorisotyön lakkauttamista vuoden 2027 alusta. Helsinki Pride on perustellut aikeitaan muun muassa rahoitukseen liittyvillä epävarmuuksilla ja STEA-rahoituksen leikkauksilla.
Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.
Pekka Aittakumpu lataa täyslaidallisen SDP:n suuntaan: ”Elitistinen puolue asettaa oman etunsa Suomen ongelmien edelle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tuomitsee jyrkästi SDP:n halun sulkea perussuomalaiset kokonaan tulevien hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Aittakummun mukaan demarien elitistinen ja syrjivä linja osoittaa, ettei puolueella ole aitoa kiinnostusta suomalaisten puolustamiseen tai maan polttavien ongelmien ratkaisemiseen. Aittakumpu muistuttaa SDP:n keskittyvän vain omien etujensa suojeluun ja hyveelliseltä näyttämiseen, vaikka Suomi hyötyisi perussuomalaisten vahvasta osaamisesta esimerkiksi turvallisuuden ja teollisuuden saralla.
Aittakumpu: Suomalaisuuden puolustaminen ei ole rasismia
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu on huomannut hänen muutaman vuoden takaisen twiittinsä keränneen jälleen tykkäyksiä ja uudelleenjulkaisuja viestipalvelu X:ssä. Kun Aittakumpu aikoinaan sen julkaisi, tuomitsivat muiden muassa SDP ja keskusta twiitin asiattomaksi ja rasistiseksi. Nyt viimeistään kannattaa jokaisen kansanedustajan tai sellaiseksi haluavan käydä Itäkeskuksessa katsomassa, millainen on Suomen tulevaisuus, jos perussuomalaisten vaatimia muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan ei tehdä.
Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta
Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sara Seppänen kysyvät kirjallisessa kysymyksessään, miten hallitus varmistaa, että lapsille ja nuorille ei järjestetä Priden yhteydessä toimintaa, joka ei kuulu heidän ikäisilleen ja voi vahingoittaa heidän kasvuaan ja kehitystään.
Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.
Kesäkuu 2026 luetuin
Viikon 26/2026 luetuin
Perustuslakivaliokunta: Yhdenvertaisuusvaltuutettu ylittää toimivaltansa – PS-kansanedustajat vaativat pysymistä omalla tontilla
Perustuslakivaliokunta on antanut poikkeuksellisen tiukan lausunnon yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnasta. Valiokunnan mukaan valtuutettu on asettunut käytännössä eduskunnan valvojaksi ja kyseenalaistanut perustuslakivaliokunnan itsensä tekemiä perustuslaillisia ratkaisuja. Perussuomalaiset kansanedustajat vaativat valtuutetun pitäytymistä toimivaltansa rajoissa.
Aittakumpu, Keskisarja ja Rostila vaativat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lakkauttamista Suvivirsi-kiistan jälkeen
Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu, Teemu Keskisarja ja Onni Rostila jättivät tänään toimenpidealoitteen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lakkauttamiseksi.
Aittakumpu vaatii yhdenvertaisuuslautakunnan lakkauttamista: ”Täysin turha ja veronmaksajien rahaa vievä organisaatio”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää oikeana Espoon kaupungin ratkaisua, jonka mukaan kaupunki ei maksa korvausta Suvivirren kuulemisesta espoolaiselle pojalle ja hänen vanhemmalleen.
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Perussuomalaiset vaativat perinteiden kunnioittamista: ”Suvivirrestä sakotetaan ja monikulttuurinen myyräntyö jatkuu”
Perussuomalaiset nostaa esille, että koulumaailmassa pyritään häivyttämään perinteitä kaikkialla Euroopassa epäonnistuneen monikultturismi-ideologian mukaisesti. Perussuomalaiset korostaa, että tätä ilmiötä ei tule päästää pesiytymään suomalaiseen koulumaailmaa. Maahanmuuttajalla on vastuu sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan – ei toisinpäin.
Aittakumpu vaatii Opetushallituksen kustannustoiminnan laittamista ruotuun: ”Jonkun täytyy kantaa vastuu ja huolehtia siitä, että tällaista ei enää tapahdu”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä hallituksen on välittömästi varmistettava, että Opetushallitus ei jatkossa julkaise uskontoon sitouttavia oppimateriaaleja. Tämän vuoksi hän jätti tänään opetusministeri Anders Adlercreutzin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, millä tavalla hallitus varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahdu.
Perussuomalaiset haastoi Oulun hyvinvointisuunnitelman monikielisyyden ja sukupuolten moninaisuuden – ”Suomessa ei tarvita palveluja kaikilla maailman kielillä”
Oulun kaupunginvaltuusto kävi maanantaina kiivasta debattia kaupungille laaditun hyvinvointisuunnitelman sanavalinnoista. Perussuomalaisten Jukka Huotari vaati suunnitelmaan muutoksia kaikkiaan 12 kohtaan. Hän halusi muun muassa poistaa maininnat "monikielisestä" viestinnästä ja "sukupuolten moninaisuudesta". Yle väänsi jutussaan perussuomalaisten asiasta pitämät puheenvuorot "näytöksen järjestämiseksi".
Aittakumpu tyrmää opetusministerin esityksen yhteisestä katsomusaineesta: ”Islamin takiako meidän pitäisi romuttaa kaikki?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää opetusministeri Adlercreutzin esityksen, jonka mukaan vääränlaisen islamin opetuksen vuoksi kaikkien suomalaisten tulisi siirtyä yhteisen katsomusaineen opiskeluun.
Aittakumpu tyytyväinen: Hallitus selvittää sydäniskuriryhmien toiminnan turvaamista syrjäseuduilla
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu on tyytyväinen maallikkoelvyttäjien asemaa koskevaan kirjalliseen kysymykseensä saamansa vastaukseen. Vastauksessaan sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman toteaa, että hallitus päätti kehysriihessä 22.4.2026 käynnistää selvityksen syrjäseutujen elvytystehtävissä toimivien vapaaehtoisten antaman elvytysavun tulevaisuudesta.
Aittakumpu vaatii Opetushallituksen purkamista ja siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alle
Pekka Aittakummun mukaan Opetushallitus on paisunut valtavaksi organisaatioksi, jossa virkamiehet pyörittelevät papereita ja kehittävät erilaisia hankkeita opettajille ja rehtoreille. Hänen mielestään virasto on muuttunut ideologiseksi hankekoneistoksi, jossa näkyy vahvasti vasemmistolainen aatemaailma. Aittakumpu vaatii koko laitoksen lakkauttamista.
Osaamistakuu tuo maalaisjärkeä peruskouluun – päättötodistusta ei tule, jos ei osaa lukea, laskea ja kirjoittaa
Pekka Aittakumpu haluaa varmistaa, että peruskoulusta ei lähde yksikään lapsi tai nuori, jolla ei ole riittäviä taitoja. Hän vaatii erityisluokkien palauttamista ja työrauhan turvaamista luokissa. Aittakumpu edellyttää myös, että koulut luopuvat turhanpäiväisistä hankkeista ja ideologisista ohjailuista, kuten avotiloista ja itseohjautuvuudesta.
Suomi kasvaa työllä ja yrittämisellä, ei sosialismilla – Aittakumpu: ”Emme tarjoa kansalle velkarahaa ja pikavippejä”
Perussuomalaiset korostaa, että vasemmiston esittämillä keinoilla ei paranneta pienituloisten ihmisten asemaa, vaan päinvastoin heikennetään sitä entisestään. Esimerkiksi vihervasemmistolainen ilmastopolitiikka on osaltaan nostanut niin asumisen, elämisen kuin liikkumisenkin hintaa, eikä tilannetta helpota sellainen maahanmuutto, jonka myötä tulijat siirtyvät suoraan leipäjonoihin.
Aittakumpu kysyy vapaaehtoisten oikeudesta pelastaa ihmishenkiä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu on huolissaan siitä, onko vapaaehtoisesti toimivilla ensiapuryhmillä jatkossa oikeus pelastaa ihmishenkiä.
Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.
Perussuomalaisten Garedew ja Aittakumpu vaativat puolueetonta seksuaalikasvatusta
Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Pekka Aittakumpu kysyvät kirjallisessa kysymyksessään opetusministeri Adlercreutzilta, miten hallitus varmistaa, että Seta tai muut poliittiset toimijat eivät jatkossa osallistu seksuaalikasvatuksen suunnitteluun tai toteutukseen varhaiskasvatuksessa tai peruskouluissa
Aittakumpu: Suomi tarvitsee vahvan herätyksen – ”On aika lopettaa suomalaisuuden ja arvojemme häpeäminen ja vähättely”
Suomalaisia on peloteltu ilmastonmuutospuheilla ja syyllistetty autoilusta, syömisestä, elämisestä ja lasten vastaanottamisesta niin, että jotkut nuoret eivät halua enää edes lisääntyä. Kuitenkin tiedämme, että suomalaisten syömisillä ja elämisellä ei ole maapallon ilmastoon minkäänlaista olennaista vaikutusta ja että Suomen päästöt maailman päästöistä ovat VAIN noin 1 promille, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu.
Perussuomalaiset kansanedustajat: Kirkon tulee palata ydintehtäviensä ääreen ja puolustaa rohkeasti kristittyjä ja omia arvojaan
Suomen evankelis-luterilainen kirkko uppoutuu intohimoisesti woke-ideologian, antirasismin ja identiteettipolitiikan kysymyksiin, ikään kuin sen päätehtävä olisi signaloida hyveellisyyttä modernille vasemmistolaiselle eliitille eikä enää puolustaa omaa ydinsanomaa tai kristikuntaa, moittivat perussuomalaiset kansanedustajat.
Aittakumpu EK:n ehdotuksesta: Syntyvyyden ulkoistaminen ulkomaille ei onnistu
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää Elinkeinoelämän keskusliiton ehdotukset työperäisen maahanmuuton reilusta kasvattamisesta ja kotihoidontuen lakkauttamisesta.
Aittakumpu kuittaa kokoomukselle: ”Perussuomalaisille veronkevennykset käyvät, jos niitä ei tehdä velaksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää kokoomuksen ehdotusta perintöveron poistamisesta kömpelönä vaalitemppuna, sillä uusiin veronkevennyksiin ei tällä hetkellä ole varaa. Aittakumpu on kuitenkin valmis hyväksymään ehdotuksen, jos se rahoitetaan leikkaamalla kehitysavusta ja Setan rahoituksesta sekä muuttamalla sosiaaliturvaa siten, että sitä saavat jatkossa vain Suomen kansalaiset.
Vihreät kieltäisivät hakkuut, EU takat ja puukiukaat – Aittakumpu: ”Ei kiitos!”
Vihreät valittavat hakkuista. EU:ssa haluttiin kieltää takat ja puukiukaat. Kiitos ei, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu Facebook-videollaan. Kotimainen puu pelastaa monelta.
Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.
Aittakumpu tyrmää ehdotuksen uskonnonopetuksesta luopumisesta: ”Koko länsimainen kulttuuri perustuu kristinuskoon ja sen arvoihin”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää opetusministeriön työryhmän ehdotuksen uskonnonopetuksesta luopumisesta ja kaikille yhteisestä katsomusaineesta.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat: Oikea elinkautinen ja lapsipornon hallussapidosta tuntuvat rangaistukset
Tiistai 3.3.2026 on oikea suomalaisen kriminaalipolitiikan käännekohta, toteavat lakivaliokunnan perussuomalaiset. Täysistunto käsittelee lakivaliokunnan mietintöä, joka tekee raa’an väkivallan kuvamateriaalin hallussapidosta rangaistavaa ja säätää lapsipornon hallussapidolle törkeän tekomuodon.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












































