Tagi: Pohjoismaat

LEHTIKUVA

Cambridgen yliopistosta väitellyt perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto on ennen eduskuntauraa kerännyt laajasti kokemusta niin työtehtävistä maailmalla kuin kansainvälisestä akatemiastakin. Puisto sanoo itse olevansa myös ”lukukausimaksujen kokemusasiantuntija”, mutta Suomeen hän ei niitä kannata.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Venäjän aloittaman raakalaismaisen sodan vuoksi on tullut selväksi, miten tärkeää omavaraisuus ja riippumattomuus ovat muun muassa energiassa. Kaikki Pohjoismaat ovat nyt joutuneet pohtimaan vakavasti omavaraisuus- ja huoltovarmuusnäkökulmia. Vapaa Pohjolan puheenjohtaja Lulu Ranne pitää tärkeänä, että kaikki riippuvuussuhteet Venäjän ja Kiinan suuntaan on katkaistava.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna suomalaisten äitien lapsiin. Riski oli kohonnut kaikilla maahanmuuttajaryhmillä lukuun ottamatta Pohjoismaista tulleita.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Ari Koponen on juuri jättänyt hallitukselle toimenpidealoitteen vaarallisten vankien määräaikaisten vankeusrangaistusten keston pidentämiseksi. Sama ehdotus löytyy myös perussuomalaisten lokakuussa julkaisemasta kriminaalipoliittisesta ohjelmasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Keskiviikkona käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää näki sotilaalliseen operaatioon osallistumisen jatkamiselle kestävät perustelut ja huomautti, että mukanaolo kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Hän kuitenkin arvosteli muuta rahan kippaamista maahan kehitysyhteistyön varjolla.  Lue lisää >

Perussuomalaiset vaatii muiden Pohjoismaiden mukaista tiukempaa kriminaalipoliittista linjaa eli muun muassa vakavista rikoksista tuomittavien rangaistusten koventamista, paljousalennuksista luopumista ja vaarallisten vankien vapautumisen estämistä. Perussuomalaisten Leena Meri ihmetteleekin, miksi yleispohjoismainen linja ei kelpaa valtamedian käyttämille asiantuntijoille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Puolueryhmä Vapaa Pohjola on jättänyt jäsenehdotuksen Pohjoismaiden neuvostolle. Vapaa Pohjola vaatii, että sähkömarkkinoiden toimintaa ja hinnoittelumekanismia muutetaan siten, että Pohjoismaiden alueella edullisesti tuotettu puhdas energia pysyy edullisena alueen kuluttajille asti, ja kallis, likainen sähkö on kallista vain sillä hinta-alueella, jolla se tuotetaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsin uusi hallitus on vahvasti lähtenyt kohentamaan maan sisäistä turvallisuutta. Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyikin eilen Ruotsin uudelta pääministeriltä Ulf Kristerssonilta näkemystä siitä, miten koko Pohjola voisi ottaa oppia Ruotsin toimista. Kokouksessa nähtiin ja kuultiin myös hämmentävää politikointia, kun vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kaappasi ilmatilan ja alkoi sättiä Ruotsin uutta hallitusta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, Pohjoismaiden neuvoston varapuheenjohtaja Lulu Ranne kirjoittaa Pohjola-Nordenin lehden numerossa 2/2022 Pohjoismaiden neuvoston uudistamistarpeesta muuttuneessa maailmantilanteessa. Ranne uskoo, että mikäli uudistusta ei käynnistetä nyt, uhkaa Pohjoismaiden neuvostoa näivettyminen Stalinin haamun varjoon.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset julkaisi uuden kriminaalipoliittisen ohjelmansa aivan vastikään. Puolueen mielestä vakavista rikoksista tulee tuomita tuntuvia rangaistuksia, minkä vuoksi henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomittavia rangaistuksia on kiristettävä. Kansanedustaja Juha Mäenpään mielestä tuoreen ohjelman täysimääräinen toimeenpano korjaisi lukuisia vakavia ongelmia.  Lue lisää >