politiikkaradio
Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta antoi Ylen politiikkaradiossa malliesimerkin huonosta käyttäytymisestä, joka on omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila toteaakin Sofia Virran arvostelukyvyn olevan hukassa. - Puolueen puheenjohtajalta ei ole suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tavattu odottaa näin moukkamaista käytöstä ja itsehillinnän puutetta, Junnila kirjoittaa.
Viikon 40/2025 luetuin
Junnila opposition sote-välikysymyksestä: ”KOM-teatterin kevätnäytös”
Hallitus sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 92-76 välikysymysäänestyksessä. Välikysymyksen aiheena oli sotepalveluiden ja koulutuksen leikkaukset. Oppositiosta esitettiin välikysymyskeskustelun aikana hallitukselle epäluottamusta, josta tänään äänestettiin.
Purra Politiikkaradion vaalitentissä: Hyvinvointialueiden rahoitus on lähes kolmasosa valtion koko budjetista
Ylen Politiikkaradion vaalitentti tarjosi perjantaina perussuomalaisten puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Riikka Purralle hyvän mahdollisuuden muistuttaa talouden realiteeteista. Hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa roimasti, vaikka valtio velkaantuu yhä.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






















