Tagi: Taloustutkimus

Taloustutkimuksen Ylelle tekemän puoluekannatusmittauksen mukaan Kokoomuksen on yhä kärjessä 20,2 prosentin kannatuksella, joskin enää 0,2 prosenttiyksikön erolla toiseksi sijoittuneeseen Sdp:hen. Kokoomuksen Verkkouutiset laski, millainen kokoonpano eduskuntaan tulisi uuden mittauksen vaalipiirikohtaisilla luvuilla. Sdp saisi suurimman eduskuntaryhmän, 46 paikkaa (+12 verrattuna 2015 vaaleihin), kun piirikohtaisessa vaalimatematiikassa alisuoriutuva kokoomus jäisi 43 paikkaan (+6).  Lue lisää >

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen esitteli keskiviikkona Suomen Uutisten tilaaman maahanmuuttotutkimuksen tuloksia. Hänen mukaansa 25-50-vuotiaat suhtautuvat maahanmuuttoon kaikkein kriittisimmin, koska heillä on sen myötä eniten menetettävää. Rahkonen kertoi perussuomalaisten puoluetoimistolla pidetyn tilaisuuden alussa, että suurin osa suomalaista osa ajatteli jo 2010, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on löyhää tai aivan liian löyhää. Siirtolaiskriisi ei ole muuttanut perussuhtautumista dramaattisesti....  Lue lisää >