väestönkehitys
Nykyinen väestönkehitys huolestuttaa perussuomalaisia – Rydman: ”Kansakunnat, jotka lakkaavat hankkimasta riittävästi omia lapsia, kuolevat sukupuuttoon”
Perussuomalaiset on lapsiperheiden asialla ja näkee suomalaisten heikon syntyvyyden äärimmäisen huolestuttavana. Puolue painottaa, että Suomi tarvitsee enemmän lapsimyönteistä ilmapiiriä ja sitä edistävää politiikkaa. Hallitus onkin tehnyt lukuisia toimia nimenomaan lapsiperheiden aseman parantamiseksi.
Kantasuomalaiset jäämässä vähemmistöksi jo tällä vuosisadalla – taustalla vieraskielisen väestön kasvu ja suomalaisten syntyvyyden lasku
Väestönkehityksestä puhuminen herkästi nostattaa poliittista kohua, vaikka pikemminkin olisi syytä pohtia sitä, millaisen Suomen päättäjät aikovat jättää jälkipolville. Onko tulevaisuuden Suomi kenties väkiluvultaan pienempi mutta kulttuurillisesti yhtenäisempi, vai jatkavatko päättäjät maahanmuuttoon nojaavaa väestönkasvua, jolloin suomalaiset jäisivät vähemmistöksi omassa maassaan?
Perussuomalaiset: Suomalainen kulttuuri perustuu yhteiseen kieleen ja identiteettiin
Perussuomalaisten näkökulmasta vain suomalaiset itse voivat toimia oman kulttuurinsa portinvartijoina. Kulttuuri toimii suomalaisia yhdistävänä tekijänä myös vaikeina aikoina.
Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja intoilee maahanmuuton kasvusta – vaikka moni tulija ei pysty elättämään itseään
Epäsuotuisaa väestönkehitystä ei korjata maahanmuutolla – ”Ilman suomalaisia lapsia ei ole suomalaista tulevaisuutta”
Suomessa havaittu ylikuolleisuus selvitettävä perusteellisesti – Immonen: ”Alhainen syntyvyys ja ylisuuri kuolleisuus ovat kansakunnan väestönkehityksen kannalta erittäin huolestuttavia ilmiöitä”
Viikon 19/2022 luetuin
Vihervasemmistolle vaalikarjaa vieraskielisistä: Suomen suurten kaupunkien väestö vaihtuu vuoteen 2040-mennessä
Kanta-Häme hakee väestönkasvua maahanmuuttajista – ”Tilalle otetaan yhä enemmän tulonsiirtojen varassa elävää väkeä”
Huhtasaaren ratkaisu laskevalle väestönkehitykselle: ”Kuunnellaan perheitä, tuetaan heitä vanhemmuudessa ja tarjotaan kaikille hyvät elämän edellytykset”
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää


























