Tagi: välikysymyskeskustelu

PS ARKISTO

Eduskunnassa käytiin eilen välikysymyskeskustelu hallituksen maahanmuuttopolitiikasta, sen suunnitelluista lievennyksistä ja taloudesta perussuomalaisten ja Liike Nytin välikysymyksen pohjalta. Välikysymyskeskustelua ennen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja vihreiden Hanna Holopainen nähtiin MTV:n haastattelussa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yleisessä tiedossa on, että hallitus on unohtanut suomalaiset työttömät ja ministerit hihkuvat innoissaan työkeikkojen järjestämisestä ulkomaiselle halpatyövoimalle. Perussuomalaisia lukuun ottamatta oppositiostakaan ei silti juuri löydy suomalaisen työttömän ystäviä. Työttömiin nuivasti suhtautuvasta asenteesta antoi esimerkin eilen eduskunnan välikysymyskeskustelussa kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa tänään hurjia visioitaan työperäisen maahanmuuton kasvattamiseksi. Kallispalkkaisia ammattilaisia ei ole Suomeen tulossa jonoksi asti, mutta seuraava tulija saa myös laukunkantoapua perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.  Lue lisää >

Matti Matikainen

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona keskustelu perussuomalaisten välikysymyksestä maahanmuuttopolitiikkaa ja taloutta koskien. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kritisoi salipuheessaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kannattavia vanhoja puolueita siitä, että nämä harhaanjohtavasti väittävät humanitaarisen maahanmuuton olevan Suomelle rikkaus ja voimavara.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan välikysymyskeskustelussa tänään keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esitti puolueensa ryhmäpuheenvuoron, joka oli sangen erikoinen keitos väärinymmärtämistä, perättömiä väitteitä ja Kärnälle tyypillistä provosointia. Puheesta kävi kuitenkin ilmi, että keskusta ei tue sisäministeri Ohisalon esittämää pakolaiskiintiön paisuttamista.  Lue lisää >