Tagi: varuskunnat

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti kantaa pohjalaispoliitikoille suunnatussa Ylen kyselyssä varuskuntien sijoitteluun. Valtion median mukaan idän uhka on saanut pohjalaiset kansanedustajat kaipaamaan omaa varuskuntaa entisen Vaasan läänin alueelle. Mäenpää kannattaa lentosotakoulun palauttamista Kauhavalle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta aloitti keskiviikkona turvallisuusympäristön muutosta koskevan ajankohtaisselonteon käsittelyn. Selonteko lähetettiin peräti 11 valiokuntaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ihmettelee, miksi sosiaali- ja terveysvaliokunta jätettiin käsittelyn ulkopuolelle, vaikka kriisiaikana terveydenhuoltojärjestelmän toimivuus on hyvin keskeisessä roolissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Apulaisoikeusasiamies tutkii Senaatti-kiinteistöjen aseman valtion monopolivuokranantajana. Ongelmaksi on noussut se, että vuokrasopimukset vaikeuttavat välttämättömien korjausten ja perusparannusten suorittamista. Ongelmat koskevat esimerkiksi räjähdevarastoja ja vankiloita. Viime kädessä kyse on ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja kysyi asiasta eduskunnassa jo viime istuntokaudella.  Lue lisää >