

LEHTIKUVA
Mäenpää haluaa palauttaa lentosotakoulun Kauhavalle – myös Ahvenanmaan demilitarisaatio purettava
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti kantaa pohjalaispoliitikoille suunnatussa Ylen kyselyssä varuskuntien sijoitteluun. Valtion median mukaan idän uhka on saanut pohjalaiset kansanedustajat kaipaamaan omaa varuskuntaa entisen Vaasan läänin alueelle. Mäenpää kannattaa lentosotakoulun palauttamista Kauhavalle.
Tällä hetkellä entisen Vaasan läänin alueella ei ole yhtään varuskuntaa, muistuttaa Yle. Rannikkopatteriston toiminta päättyi Vaasassa yli 20 vuotta sitten. Vuonna 2006 Puolustusvoimat vetäytyi Kokkolassa sijaitsevalta asevarikolta, ja vuonna 2014 Pohjanmaan viimeinen varuskunta sulki ovensa, kun Kauhavan lentosotakoulu (tunnettiin välillä myös nimellä Ilmasotakoulu) lakkautettiin. Lentokenttää on kuitenkin käytetty Ilmavoimien lentoharjoituksiin nykyäänkin.
– Kauhavan Ilmasotakoulu olisi aivan loistava sijainniltaan, kaukana itärajalta, valmis kenttä ja hangaarit, toteaa Juha Mäenpää Ylelle.
”Jos Natoon mennään, demilitarisaatio pitäisi purkaa”
Yle kysyi myös Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue, jota koskee sopimus Venäjän kanssa. Mäenpää näkee, että mikäli Natoon liitytään, tulee Ahvenanmaalla asuville määrätä asevelvollisuus.
– Joukkojen sijoitus Ahvenanmaalle on hyvä ajatus. Jos Natoon mennään, demilitarisaatio pitäisi purkaa, linjaa Mäenpää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ilmasotakoulu lentoharjoitukset lentosotakoulu Vaasan lääni demilitarisaatio Venäjän uhka Kauhavan lentokenttä varuskunnat itäraja Ilmavoimat Kauhava Ahvenanmaa Juha Mäenpää Yle Asevelvollisuus nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen Ukrainan sodasta: Nyt jos koskaan on irtauduttava Ottawan sopimuksesta – ”Varautuminen pahimpaan on viisautta”

Maailma ottaa järkyttyneenä vastaan Venäjän sotatoimet

Antikainen: Venäjän rikollisen kansanmurhahallinnon edustajat karkotettava Suomesta

Ronkainen vaatii jalkaväkimiinoja takaisin: ”Puolustukseen tarvitaan nyt kaikki mahdollinen kapasiteetti”

Antikainen vaatii venäläisten vakoilukonsulaatin lakkauttamista Ahvenanmaalla ja vakoilijoiden karkottamista – ”Ahvenanmaa on strategisesti erittäin merkittävä kohde Itämerellä”

Vaasan vaalipiirin kansanedustajat kysyvät Kauhavan lentotoimintaharjoituksista – kentän ylläpitäminen sekä kansallisen että Nato-liittolaisten puolustuksen kannalta tarpeellista

Kansanedustajat vetoavat hallitukseen: Kauhavan lentokenttä ja entinen varuskunta-alue hankittava tukikohtakäyttöä varten
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













