

Venäläisomistuksessa oleva, surullisen kuuluisa Airiston Helmi sijaitsee Paraisilla. / LEHTIKUVA
Koskela ihmettelee venäläisten tekemien kiinteistökauppojen suurta määrää – puolustusministeriö antanut tänä vuonna luvan yli 200 kiinteistökaupalle
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kummeksuu mediassa olleita tietoja venäläisten tekemien kiinteistökauppojen suuresta määrästä. Puolustusministeriö on tänä vuonna antanut luvan yli 200 kiinteistökaupalle, jossa ostajana on ollut venäläinen taho.
– Eihän tämä käy järkeen, että vielä tässäkin tilanteessa venäläiset saavat tehdä kiinteistökauppoja Suomessa ja kovin usein vielä puolustuspoliittisesti merkittävillä alueilla, kansanedustaja Jari Koskela sanoo.
Suomettuneisuuden henki
Koskela huomauttaa, että perussuomalaiset on johdonmukaisesti tahtonut rajoittaa venäläisten tekemiä tonttikauppoja. Lisäksi vaalikaudella 2011—2015 eduskunnassa sosiaalidemokraattien kansanedustaja Suna Kymäläinen sai kerättyä yli sata nimeä lakialoitteeseen, jolla venäläisten tonttiostoja pyrittiin rajoittamaan. Valitettavasti osa allekirjoittaneista veti painostuksen edessä nimensä pois. Aloitetta syytettiin muun muassa rasistiseksi ja venäläisvastaiseksi.
– Suomettuneisuuden vaarallinen ja ummehtunut henki on liikkunut eduskunnan käytävillä aivan liian vahvana aina tämän vuoden helmikuuhun asti. Onneksi viimein silmät ovat monella auenneet ja tehdyistä virheistä on toivottavasti otettu opiksi, kansanedustaja Koskela toteaa.
Varuskunnan läheisyys kiinnostaa venäläisostajaa
Koskelan kotikaupunki Kankaanpää nousi keskiviikkona otsikoihin, kun kävi ilmi, että venäläinen taho on ostanut Niinisalon varuskunnan vieressä sijainneen Lohikon entisen vanhainkodin. Kaupunki ei ole ollut kaupassa osapuolena, vaan kaupunki on tehnyt yhteistyötä puolustusministeriön kanssa kaupan ostajien taustojen tutkimisessa. Ministeriöllä on mahdollisuus hylätä ostolupa.
– En pidä kaupan lopullista toteutumista todennäköisenä. Vaikka ministeriöllä ei ole velvollisuutta kiinteistöä itse ostaa, niin toivon, että ministeriö ostaisi kiinteistön itselleen. Jos näin ei käy, niin kaupungilla on mahdollisuus käyttää etuosto-oikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa kaupasta, kansanedustaja ja Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Koskela huomauttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Niinisalo suomettuneisuus venäläisten kiinteistöomistukset varuskunnat puolustusministeriö kiinteistökaupat Jari Koskela Suna Kymäläinen Kankaanpää Puolustuspolitiikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa vaikeuttaa ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppoja – Purra: Kuin vapaa pääsylippu Suomeen

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”

Venäläisten kiinteistökaupat kasvussa – Wihonen: Tutkitaanko turvallisuusuhat?

Peltokangas: Kansainväliset sopimukset eivät estä Suomea sulkemasta rajojaan – ”Kysymys on hallituksen tahtotilasta”

Reijonen vaatii hallitusta puuttumaan venäläisten kiinteistöomistuksiin: Venäläisten omistamat kiinteistöt siirrettävä Suomen valtion omistukseen

Wihonen: Venäläiset keplottelivat viisumeita halvoilla asunto-osakekaupoilla, kuinka suuresta ilmiöstä ja turvallisuusuhasta on kyse?

Hyökkäyssota sai kansan liikkeelle – venäläinen keskiluokka ja kutsuntoja välttelevät suurin turistiryhmä Thaimaassa

Koskela pitää leväperäistä ja venäläisten kiinteistökaupat edelleen mahdollistavaa lainsäädäntöä riskinä kansalliselle turvallisuudelle

Kapuloita oligarkkien rattaisiin: ”Londongrad” on pian muisto vain
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












