
LEHTIKUVA
Talousvaliokunnan PS-ryhmä kritisoi hallituksen esitystä sähköautojen latauspisteistä: Kallista eikä kovin tarkoituksenmukaista
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi laki sähköajoneuvojen latauspisteistä ja latauspistevalmiuksista rakennuksissa. Talousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Sakari Puisto, Minna Reijonen ja Veikko Vallin jättivät valiokunnassa eriävän mielipiteen muutosehdotuksineen.
Ehdotetulla lailla pantaisiin osaltaan täytäntöön muutettu rakennusten energiatehokkuutta koskeva direktiivi. Direktiivi annettiin osana Euroopan unionin puhtaan energian pakettia, jonka tavoitteena on mm. hillitä ilmastonmuutosta.
– Hallituksen esityksessä Suomi toimeenpanisi direktiivin kunnianhimoisemmin kuin direktiivin perustaso edellyttää. Liian suuri kunnianhimo johtaa kuitenkin jo valmiiksi korkean kustannustason maan kallistumiseen entisestään, minkä voi nähdä taloudellista kilpailukykyämme rapauttavaksi uhaksi. Lisäksi ei ole ollenkaan sanottua, että vaadituille latauspaikoille tulisi olemaan käyttöä ei-asuinrakennuksissa, Sakari Puisto, Minna Reijonen ja Veikko Vallin huomauttavat.
Rahaa palaa turhaan
Edustajien mukaan työpaikkojen latauspaikat ovat jo nyt tyhjillään, koska verottaja määritteli työpaikkalatauksen verotusarvoksi 360 euroa vuodessa (30 €/kk). Se teki latauksesta kannattamatonta, koska kotona voi ladata autoonsa sähköä edullisemmin, ja täysin ilmaisia latauspaikkoja on lisäksi siellä täällä.
Kärsijöinä vanhemmat peruskorjausta tekevät asunto-osakeyhtiöt ja pk-yritykset
– Suomen ilmasto-olosuhteet sekä sisäiset ja ulkoiset etäisyydet tekevät jo valmiiksi vastuullisesti hoidetun ilmastopolitiikan kiristämisen kalliiksi suomalaisille. Esityksen toimeenpanoon käytetyt varat olisivat myös pois muista kohteista, millä saattaa olla esimerkiksi rakennusalalla ympäristön kannalta jopa kielteisiä vaikutuksia, kun rahaa laitetaan muiden energiatehokkuutta parantavien investointien sijaan tarpeettomiin latauspaikkoihin, kolmikko kritisoi.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä korostaa, että pääasiallisina kärsijöinä olisivat etenkin laajempaa rakennusluvallista peruskorjausta tekevät vanhemmat asunto-osakeyhtiöt sekä pk-yritykset, joita hallituksen tiukat velvoitteet koskisivat juuri sähköautojen latauspisteiden ja niiden rakentamisen osalta.
Sähköautoistuminen vielä alkuvaiheessa
Perussuomalaiset luottavat kysynnän ohjaavaan voimaan. Jos latauspaikka on keino erottua myönteisesti kilpailijoista ja tarjota kuluttajalle hyötyä, latauspisteitä on syytä rakentaa sinne, missä niille on tarvetta. Näin on jo tapahtunutkin, minkä osoittavat maahamme ilmestyneet lukuisat kaupalliset latauspaikat. Myös taloyhtiöt ovat asentaneet latauspaikkoja jo nyt paljon. Lainsäädännön tulisi korkeintaan velvoittaa latauspistemahdollisuuden, eli putkituksen, asentaminen pysäköintipaikoille.
– Sähköautoistuminen on vielä alkuvaiheessa. Käytetty teknologia ja sen soveltamiseen liittyvä osaaminen tulevat vielä halpenemaan ja kehittymään laadullisesti. Pakotettuja etupainotteisia investointeja pitäisikin siis välttää, Puisto, Reijonen ja Vallin toteavat.
Pakkoinvestointien sijaan kolmikko kannattaa infravalmiuden rakentamista parkkipaikoille. Lisäksi edustajat ehdottavat, että latauspisteiden ja latauspistevalmiuden asentaminen ei koskisi mikroyritysten ohella myöskään pienten ja keskisuurten yritysten omistuksessa ja käytössä olevia rakennuksia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- latauspiste raha Sähköautot Taloyhtiöt kustannukset Veikko Vallin Minna Reijonen Sakari Puisto perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnan keskityttävä vain välttämättömiin lakiesityksiin – sähköautojen pakolliset latauspisteet tai henkilötunnusten sukupuolineutraalius eivät ole sellaisia

Ronkainen hallituksen ilmastotoimista: Sähköautoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn – ”Talon lämmittäminen tuntuu olevan ilmastorikos”

Ranne: Citypunavihreät ajavat taloutta alas ja maaseutua asuinkelvottomaksi

Millä ajat, jos bensa maksaa viisi euroa litralta?

Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla

Reijonen: Paljonko ovat sähköautoilun kustannukset eri puolilla Suomea?
Viikon suosituimmat

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













