Artikkeli kuva

Terho: Kohti ”todellista” talous- ja rahaliittoa

05.12.2012 |18:23

EU-komissio julkaisi marraskuun lopussa uusimman suunnitelmansa unionin tiivistämisestä otsikolla ”A blueprint for a deep and genuine economic and monetary union”.

Myös europarlamentti muodosti asiaan oman kantansa laatimalla mietinnön nimeltä ”Kohti todellista talous- ja rahaliittoa”, josta äänestettiin lokakuussa talousvaliokunnassa ja marraskuussa täysistuntoäänestyksessä. Olin ainoa suomalainen valiokunnan äänestyksessä, joka päättyi 32 puolesta, 8 vastaan ja 1 tyhjää. Minä olin yksi vastaan äänestäneistä.

Mistä siis oikein on kyse? Ensimmäiseksi raportissa huomio kiinnittyy otsikon sanaan “todellista”. Olemmeko tähän saakka olleet epätodellisessa talousliitossa tai jonkinlaisessa leikkirahaunionissa?

Käytännössä sana “todellinen” on tässä yhteydessä kiertoilmaisu tiiviimmälle, sillä niin parlamentin raportti kuin komission selvitys ovat sisällöltään lähinnä luettelo uusista ja syvemmistä integraation muodoista. Tässä malliksi muutama lainaus parlamentin linjauksista:

”Euroopan yhdentyminen on ilman pienintäkään epäilystä peruuttamaton ja etenevä prosessi”

”kaikki koko talous- ja rahaliiton, mukaan luettuna euroalueen jäsenyyden peruuttamattomuus, ja unionin yhteisen rahan tulevaisuutta koskevat epäilyt ovat perusteettomia, koska vahva unioni on kaikkien kansalaisten etujen mukainen”

”hallitusten välinen menetelmä on saavuttanut rajansa eikä se sovellu hyvin demokraattiseen ja tehokkaaseen päätöksentekoon 2000-luvulla […] olisi siirryttävä todelliseen EU:n liittovaltioon”

“Todellinen” talous- ja rahaliitto, sekä samalla koko Euroopan unioni ovat nyt siis vasta muodostumassa. Suomeksi tämä tarkoittaa liittovaltiota, jonka myös parlamentti on nyt vihdoin sanonut suoraan.

Meidän perussuomalaisten on pidettävä suomalaiset tietoisina EU:n liittovaltiokehityksestä, koska mikään muu puolue tai media ei sitä tee. EU-liittovaltion syntyminen on Suomen itsenäisyyden aikaisen historian merkittävin tapahtuma, ja monessa mielessä samalla itsenäisyyden ajan loppu.

EU-asioilla ja eurovaaleilla on siis väliä. On suorastaan elintärkeää, että 2014 eurovaaleissa liittovaltion vastustajat saavat parlamenttiin merkittävästi lisäpaikkoja.

Vaalien merkitys koko Euroopan historialle ymmärretään Brysselissä hyvin. Komission puheenjohtaja Barroso on jo julistanut, että 2014 on padottava populistien vyöry europarlamenttiin.

Meidän Perussuomalaisten tehtävä on osoittaa, ettei kansanvallassa kansan tahtoa lopulta voi padota mikään.

Sampo Terho,
europarlamentaarikko


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
4.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa

03.02.2026 |10:18

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää