

THL:n tutkimusprofessori: Tukahduttaminen vai laumasuoja – mihin hallituksen hybridistrategia oikein pyrkii?
THL:n eläköitynyt tutkimusprofessori kritisoi entistä työnantajaansa siitä, että THL lähti maaliskuussa mallintamaan covid-19-tautia influenssaepidemiana. Sen jälkeen viruksesta on tullut paljon uutta tutkimustietoa, jotka eivät näytä lainkaan vaikuttavan THL:n laskelmiin ja suosituksiin. Hallituksen hybridistrategian tavoitteet ovat myöskin jääneet epäselviksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtopäätökset perustuvat keskeisesti oletuksiin, joita ei ole avattu ja sosiaali- ja terveysministeriön päätökset tavoitteisiin, jotka on kerta toisensa jälkeen hämärretty, kirjoittaa tutkimusprofessori (emeritus) Matti Jantunen blogissaan. Hallituksen ja STM:n asiantuntijaorganisaationa huomattavaa valtaa käyttävä THL on Jantusen mielestä ”kulkenut koko ajan Ruotsin epidemiajohtajan henkisessä talutuksessa ja nojannut tämän vuoksi vaarallisella tavalla harhaisiin uskomuksiin covid-epidemian suhteen.”
Jantusen mukaan THL:n väärät oletukset ovat tiivistetysti seuraavat: viruksen tartuntakuolleisuus on tavallisen influenssaviruksen luokkaa, näkyvien tautitapausten takana piileskelee monikymmenkertainen määrä tunnistamattomia, kantajalleen harmittomia mutta silti tartuttavia tapauksia ja Covid-epidemian tukahduttamisen haitat olisivat hyötyjä mittavammat.
Näistä syistä johtuen THL on pyrkinyt laumaimmuniteettiin.
Tutkimusprofessori Jantunen on yhdessä muiden suomalaisten asiantuntijoiden kanssa jo helmi-maaliskuun vaihteesta lähtien kiistänyt nämä THL:n perusoletukset. Pandemian alun jälkeen WHO:n tietokantaan on kertynyt lähes 20 000 uutta tutkimusraporttia koronavirukseen liittyen, ja uusia lisätään yli 800 joka päivä, mutta niiden tulokset eivät näytä lainkaan vaikuttavan THL:n uskomuksiin tai niihin perustuviin päätöksiin, Jantunen kirjoittaa.
Nembrosta tuli ”elävä koronalaboratorio”
Nembro on 11 500 asukkaan kaupunki Pohjois-Italiassa, kymmenen kilometriä Bergamosta koilliseen. Maaliskuussa sen väestöstä menehtyi koronasairauteen joka seitsemäskymmenes, enemmän kuin missään muualla koko maailmassa. Koska valtaosa kaupungin asukkaista sai tartunnan, ja heidät oli suljettu kaupungin alueelle kahden kuukauden ajaksi, Nembrosta tuli tahtomattaan elävä koronalaboratorio, Jantunen kirjoittaa.
Koronaepidemiaa Nembrossa on jo nyt tutkittu melkoisesti ja tuloksista on julkaistu lukuisia tieteellisiä artikkeleita, jotka osoittavat, että väestötasolla koronasairaus todella tappaa 1-2 prosenttia kaikista tartunnan saaneista, että korkea tappavuus ei ole näennäistä, sitä ei voi selittää suurella piiloon jääneiden tartuntojen määrällä ja lopulta myös, että jos koronavirusta (SARS-CoV-2) vastaan voi syntyä laumaimmuniteetti ilman rokotetta, tautiin täytyy sairastua ainakin 60 % väestöstä.
Joka 70. kuoli – monille pysyviä keuhko- ja munuaisvaurioita
Jantunen kysyy, pysähtyikö tartuntojen nousu Nembrossa 60% kohdalla nimenomaan laumasuojaan. Sen hinta oli nimittäin kova: joka seitsemännenkymmenennen kaupungin asukkaan elämä. Vakava sairaus jättää pysyvän keuhko- tai munuaisvaurion vielä useammalle, mikä vaikuttanee kuolleisuuteen vuosia.
Nembron tulokset vahvistavat tuhansien eri puolilta maailmaa kertyneiden hajanaisten tutkimustulosten viestejä. THL ja sosiaali- ja terveysministeriö eivät ole kuitenkaan antaneet niiden häiritä omia laskelmiaan tai suunnitelmiaan.
Kun THL alkoi selvittää vasta-ainetesteillä, kuinka suurella osalla pääkaupunkiseudun väestöstä on jo ollut tartunta, tulos oli shokki THL:lle, mutta vastasi muualta maailmasta saatuja tuloksia, Jantunen kirjoittaa. Tartunnan oli saanut pääkaupunkiseudulla alle prosentti väestöstä ja muualla Suomessa epäilemättä vielä vähemmän. Laumaimmuniteettiin on siis vielä pitkä matka.
Mihin hallitus oikein pyrkii?
THL:n entinen tutkimusprofessori Matti Jantunen kritisoi THL:ää ja hallitusta epäselvästä viestinnästä. Sekä tukahduttamisvaihtoehto että laumaimmuniteetin tavoitteleminen on toistuvasti kiistetty eri tahoilta. Nyt hallitus ilmoittaa noudattavansa ”hybridistrategiaa”.
– Mihin päämäärään hallitus hybridistrategiallaan pyrkii? Tietääkö hallitus sitä itse? Jos ei, niin kuka sen tietää? tutkimusprofessori Jantunen kysyy.
Jantunen esittää pelkistetyn laskuharjoituksen, jossa tavoitteena on hybridistrategian mukaisesti tartuttaa yhden vuoden kuluessa laumaimmuniteetin vaatima osuus Suomen väestöstä, ja samalla testata, eristää, jäljittää ja hoitaa tartunnan saaneet ja sairastuneet.
Tuloksena on Jantusen mukaan ”painajaisskenaario”, joka ”havainnollistaa tukahduttamiseen tarkoitetun testaa-eristä-jäljitä-hoida -politiikan ja laumasuojaa tavoittelevan epidemian jarruttamispolitiikan yhdistämisen mahdottomuuden”.
Olisiko tukahduttaminen sittenkin paras?
Itä-Aasiassa (Kiina, Hong Kong, Taiwan, Etelä-Korea) sekä Australiassa ja Uudessa Seelannissa covid-19-epidemiat tukahdutettiin pääosin 3-5 viikossa, Jantunen kirjoittaa. Tukahduttamisen testaa-eristä-jäljitä-hoida -menetelmät löytyivät historiallisista kokemuksista, oppikirjoista ja WHO:n ohjeista. Niitä oli käytetty edellisten tappavien koronavirusepidemioiden (SARS 2003) ja (MERS 2015-2017) torjunnassa ja niitä täydennettiin mobiilisovelluksilla.
Itä-Aasiassa ei edellytetty, että SARS-CoV-2 -virus katoaisi koko maailmasta ennen kuin paluu mahdollisimman normaaleihin oloihin on mahdollinen. Tukahduttamisella ei tarkoitettu edes sitä, että uusia tautitapauksia ei ilmenisi lainkaan, vaan sitä, että kaikki uudet tapaukset kyetään havaitsemaan, tartuntaketjut jäljittämään, tartunnan saaneet eristämään ja sairastuneet hoitamaan.
Massarajoituksia vai kohdennettuja ja lyhytaikaisia yksilörajoituksia?
Tukahduttamisstrategian tavoite on päästä nopeasti eroon kalliista ja summittaisista massarajoituksista ja siirtyä kohdennettuihin ja lyhytaikaisiin yksilörajoituksiin, Jantunen kirjoittaa.
– Autoritatiivisessa Idässä asetetaan tuhat sairasta karanteeniin muutamaksi viikoksi, jotta he eivät tartuttaisi miljoonaa vapaana liikkuvaa tervettä.
– Meillä liberaalissa Lännessä sen sijaan asetetaan miljoona tervettä karanteeniin kuukausiksi, jotta he eivät saisi tartuntaa tuhannelta vapaasti liikkuvalta sairaalta, Jantunen kiteyttää.
THL:n tutkimusprofessori (emeritus) Matti Jantusen kirjoitus kokonaisuudessaan tarkkoine laskelmineen on luettavissa tästä linkistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hybridistrategia tukahduttaminen Laumaimmuniteetti laumasuoja Matti Jantunen koronavirus Uusi-Seelanti sosiaali- ja terveysministeriö THL STM Kiina
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsissa nyt 4 000 koronaan kuollutta – tästäkin selvitään selittämällä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









