Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tossavainen: ”Kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita”

09.01.2014 |13:48

Tämän jutun otsikko on lainattu Hesarista. Se on toimittaja Saska Saarikosken kirjoittama. Luin sen ja koko kolumnin suorastaan järkyttyneenä, koska se on harvinaisen mukasuvaitsevaa tekstiä.

Saarikosken mielestä kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita. Se tarkoittaa selkosuomeksi sitä, että arvokkaita ja julkaisukelpoisia ovat vain ne näkemykset, mitkä ovat Saarikosken ja muiden samalla tavalla ajattelevien maailmankuvan mukaisia.

Jos Saarikosken näkemykset saavat laajalti kannatusta, niin ollaan erittäin vaarallisella tiellä. Siellä siintää nimittäin ”saarikoskien” johtama virasto, joka luokittelee asiat arvokkaiksi eli julkaisukelpoisiksi ja arvottomiksi eli julkaisukelvottomiksi.

Tällaisesta ajattelusta on historian varrelta erittäin ikäviä esimerkkejä.

Onneksi maailma on kehittynyt ja kehittyy yhä edelleen parempaan suuntaan ainakin tässä asiassa. Yhä useammat saavat omat näkemyksensä julkisuuteen. Enää ei olla sen varassa, mitä kustantaja, päätoimittaja tai toimittaja pitää arvokkaana ja julkaisukelpoisena.

Internetin avaamien mahdollisuuksien seurauksena jumalasta seuraavina oikeassaolijoina itseään pitäneet toimittajat joutuvat hämmentyneinä toteamaan, että tämä maailma on ”vääriä mielipiteitä” pullollaan.

Internetin ansiosta myös Perussuomalaiset on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä puolue. Mielestäni se on hyvä asia. Saarikosken ja Hesarin mielestä se ei ole hyvä asia. Siksi siitä kerrotaan vain kielteisiä asioita.

Mutta ei syytä paniikkiin. Onhan internet!

REIJO TOSSAVAINEN
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää