

LEHTIKUVA
Trudeau haluaa lopettaa rekkamielenosoituksen kovin keinoin – mielenosoittajat syyttävät tyrannin otteista
Lähes kolme viikkoa kestänyt rekkamielenosoitus Kanadan pääkaupungin kaduilla saattaa saada loppunsa lähipäivinä. Maahan on julistettu hätätila ja poliisi valmistautuu poistamaan rekat keinolla millä hyvänsä. Myös Suomessa on odotettavissa tööttäilyä monissa kaupungeissa ensi viikonloppuna tapahtuvan torviprotestin merkeissä.
Freedom Convoy -mielenosoitus Kanadan parlamenttitalon vieressä on kutistunut alkuperäisestä noin 500 rekasta noin 360 ajoneuvoon, arvioi Ottawan poliisi. Rajanylityspaikkoja tukkineet rekkamielenosoitukset on jo purettu. Couttsin raja-aseman yli kahdeksi viikoksi tukkineet mielenosoittajat päättivät poistua vapaaehtoisesti ja lähtiessään halasivat poliiseja kansallislaulua laulaen.
Hätätilalaki otettu käyttöön
Kanadan hallitus julisti tiistaina hätätilan, joka antaa liittovaltion hallitukselle laajat valtuudet erilaisiin pakkotoimiin. Tämä on ensimmäinen kerta Kanadassa, kun hätätilalaki on otettu käyttöön. Sitä edeltänyttä sotatilalakia käytettiin rauhan aikana vain kerran. Silloin vuonna 1970 asialla oli Justin Trudeaun isä Pierre Trudeau. Syynä olivat Quebecin separationistit.
Useiden provinssien eli osavaltioiden pääministerit olivat sitä mieltä, että hätätilalain käyttöönotolle ei ole tarvetta. Esimerkiksi Quebecin provinssin pääministeri Francois Legault pelkäsi, että hätätilalaki vain pahentaa kansakunnan jakautumista. Myös kansalaisoikeusjärjestöjen edustajat ovat pitäneet hätätilalain käyttöönottoa liioiteltuna ja perusteettomana.
Hätätilalain antamat valtuudet ovat voimassa 30 vuorokautta, mutta hallituksen pitää hyväksyttää ne eduskunnan äänestyksessä alkuviikosta. Trudeau on selvästikin päättänyt ryhtyä koviin otteisiin jo ennen eduskunnan äänestystä. Ensi viikonloppu tulee olemaan rekkamielenosoituksen osalta kohtalokas.
Poliisi jakaa varoituslappuja ja sakkoja
Ottawan poliisi jakoi keskiviikkona rekkakuskeille lappuja, joissa varoitettiin, että mielenosoituspaikalle jääviä odottaa kova kohtalo: heidät voidaan pidättää ja asettaa syytteeseen eri rikoksista. Lisäksi heidän ajoneuvonsa voidaan takavarikoida ja poistaa paikalta.
Rekkakuskeja uhkailtiin myös ajokortin ja ammattiajoluvan laittamisella hyllylle tai peruuttamisella. Lisäksi mielenosoittajien henkilökohtaiset ja yrityspankkitilit voidaan sulkea.
Erityisesti poliisi varoitti tuomasta alle 18-vuotiaita lapsia ”laittomalle mielenosoituspaikalle”, sillä siitä saattaa seurata 5 000 dollarin sakot ja/tai jopa viisi vuotta vankeutta. Tähän asti mielenosoitusalueella on ollut paljon lapsia, joille pystytettiin ikioma pomppulinna.
Mielenosoittajille polttoainetta tai muita tarvikkeita tuovia ihmisiä uhataan myös sakoilla ja syytteillä. Tavoitteena on, että rekoissa tulisi kylmä, kun polttoainekäyttöiset sisälämmittimet lakkaavat toimimasta. Aiemmin Ottawan kaduilla nähtiin tukiprotesteja, kun kymmenet ihmiset kävelivät dieselkanisterien kanssa kadulla poliisin kieltoa uhmatakseen.
Liittovaltion poliisit tulossa Ottawaan
Torstaina poliisi aloitti sakkolappujen jakamisen rekkakuskeille. Parlamenttitalon ympärille on pystytetty mellakka-aidat.
Hätätilan julistaminen antaa Trudeaulle mahdollisuuden tuoda Ottawaan liittovaltion poliisit (RCMP), jotka tunnetaan yhä ratsupoliiseina, vaikka eivät enää käytäkään hevosia. Sotilaita Trudeau ei aio ainakaan toistaiseksi kutsua hätiin.
Mielenosoittajat aikovat jäädä
Mielenosoittajat puolestaan korostavat sitä, että kyseessä on laillinen ja rauhanomainen mielenosoitus. He aikovat jäädä Ottawaan ja pyytävät mahdollisimman monia ihmisiä tulemaan paikalle viikonloppuna perheineen: tarjolla on ruokaa ja halauksia.
Mielenosoittajat syyttävät Trudeauta tyrannimaisista otteista ja siitä, että hätätilalaki otettiin käyttöön vain siksi, että jotkut kanadalaiset ovat eri mieltä pääministerinsä kanssa.
Antifa-punkkari ajoi autollaan mielenosoittajien päälle
Rekkamielenosoitus on pääosin sujunut hyvin rauhallisissa merkeissä, jos ei oteta huomioon sitä, että jatkuva tööttäileminen on ajoittain käynyt pahasti lähiseudun asukkaiden hermoille.
Pahin väkivallanteko nähtiin kaksi viikkoa sitten perjantaina, kun 42-vuotias mies ajoi mielenosoittajien joukkoon valkoisella Jeepillä, kertoo Kanadan yleisradio. Yksi mielenosoittaja jouduttiin viemään sairaalaan ja kolme muuta sai lievempiä vammoja.
Autoa kuljettanut anarkistivegaani tunnetaan hyvin Kanadan punk- ja Antifa-piireissä. Häntä tullaan syyttämään neljästä törkeästä pahoinpitelystä.
Trudeau on menettänyt tilanteen hallinnan
Monien mielestä Trudeau on menettänyt tilanteen hallinnan. Keskiviikkona eduskunnan kyselytunnilla konservatiivikansanedustaja Melissa Lantsman lainasi Trudeaun omia sanoja vuodelta 2015.
– Jos kanadalaisten oletetaan luottavan hallitukseensa, hallituksen on luotettava kanadalaisiin.
Lantsman kritisoi sitä, että Trudeau on haukkunut mielenosoittajia muun muassa misogynisteiksi, rasisteiksi, naisten vihaajiksi ja tiedevastaisiksi. Lisäksi hän piti hätätilan julistamista perusteettomana.
Liberaalipuolueen Trudeau vastasi syyttäen konservatiiveja siitä, että he haluavat ”seistä samassa rintamassa hakaristilippujen heiluttelijoiden kanssa”. Koska Melissa Lantsman sattuu olemaan juutalainen, Trudeaun lausahduksesta nousi tietenkin valtava äläkkä ja Trudeau joutui lähtemään karkuun kyselytunnilta häntä koipien välissä.
Kieltäytyy keskustelemasta mielenosoittajien kanssa
Trudeau on johdonmukaisesti kieltäytynyt keskustelemasta mielenosoittajien kanssa. Hän on pyrkinyt leimaamaan kaikki mielenosoittajat pahoiksi ihmisiksi, rasisteiksi ja vihapuhujiksi, koska jonkun yksittäisen henkilön nähtiin heiluttavan hakaristilippua ensimmäisenä mielenosoituspäivänä.
Vuonna 2021 Trudeaulla oli toinen ääni kellossa, kun maanviljelijät tukkivat valtateitä New Delhissä yli vuoden ajan. Tuolloin Trudeau painotti vuoropuhelun tärkeyttä ja sanoi, että ”Kanada tulee aina puolustamaan ihmisten oikeutta rauhanomaiseen mielenosoittamiseen”.
Mutta nyt kun rauhanomainen mielenosoitus on Ottawan kaduilla, Trudeau ei halua nähdäkään mielenosoittajia, vuoropuhelusta puhumattakaan.
Suomessa torviprotesti viikonloppuna
Useat Kanadan provinssit ovat jo ilmoittaneet luopuvansa koronapassista ja koronarajoitteista. Siltä osin mielenosoittajat ovat siis jo voittaneet. Mutta he eivät aio vielä luovuttaa. Freedom Convoy -mielenosoituksissa tuntuu olevan kyse jostain paljon suuremmasta.
Suomessa on perjantaina ja lauantaina odotettavissa hitaasti ajavien autoletkojen torviprotesti useissa kaupungeissa. Täälläkään pääministeri ei suostu keskustelemaan mielenosoittajien kanssa. Polttoainevero ja hoitajien rokotepakko ovat asioita, joista Marinin hallitus ei suostu missään olosuhteissa tinkimään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Melissa Lantsman ratsupoliisit Francois Legault Pierre Trudeau Justin Trudeau Freedom Convoy Ottawa Torviprotesti Antifa Kanada
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rekkakuskien ”vapauden kulkue” matkalla pääkaupunkiin – koronarajoitusten vastustamisesta kasvoi kansanliike Kanadassa

BLM:n johtohahmon puoliso osti miljoonakartanon Kanadasta – rahojen käyttö kuohuttaa liikettä taas

Kanadan kokemuksia maahanmuuton suopeudesta: Talous kasvaa, mutta kansalaisten ostovoima laskee

Biden romuttaa Trumpin aikaansaannoksia – sekä muuri että deregulaatio saavat kaatua

Trudeau uhkaa viedä mielenosoittajilta rekat, rahat, lemmikit ja lapsetkin

Huhtasaari: Aikooko komissio puuttua Kanadan toimintaan Convoy-mielenosoituksessa?

”Myydään rekat!” – Ottawan pormestari ja poliisi eivät anna armoa mielenosoittajille
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














