

LEHTIKUVA
”Myydään rekat!” – Ottawan pormestari ja poliisi eivät anna armoa mielenosoittajille
Ottawan rekkamielenosoitus on purettu ja syytteitä ropisee. Ottawan pormestari haluaa laittaa pois hinatut rekat pakkohuutokauppaan. Poliisipäällikkö uhoaa, että kaikki mielenosoitukseen osallistuneet tullaan jäljittämään ja asettamaan vastuuseen. Kriitikot ovat verranneet Trudeaun toimintaa Romanian ex-diktaattori Ceaușescuun ja Kiinan sosiaalisen pisteytyksen järjestelmään. Keskiviikkona starttaa USA:n rekkakulkue.
Kolme viikkoa kestänyt Ottawan rekkamielenosoitus päättyi viikonloppuna, kun poliisi otti kiinni yhteensä 191 mielenosoittajaa ja hinasi 76 ajoneuvoa pois kaduilta, kertoo uutistoimisto Reuters. Muualla maassa Freedom Convoy -mielenosoitukset tulevat todennäköisesti jatkumaan ainakin viikonloppuisin.
Syytteitä ja sakkoja ropisee
Kiinni otettuja mielenosoittajia vastaan aiotaan nostaa ainakin 389 erilaista syytettä muun muassa niskoittelusta, ilkivallasta ja poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta, kertoo Ottawan virkaa tekevä poliisipäällikkö Steve Bell. Edellinen poliisipäällikkö Peter Sloly erosi viime viikolla, kun hänen toimintaansa mielenosoitusten suhteen ei oltu tyytyväisiä. Mutta Steve Bell pani tuulemaan.
– Tämä operaatio ei ole ohi, poliisipäällikkö Bell sanoi. Poliisi aikoo varmistaa, että kadunvaltaajat eivät pääse enää takaisin.
Poliisi pyrkii aktiivisesti tunnistamaan ja etsimään mielenosoituksiin osallistuneita, jotta heidät voidaan asettaa syytteeseen tai taloudelliseen vastuuseen. Kukaan ei pääse välttymään rapsuilta.
– Tämä tutkinta tulee jatkumaan kuukausia, poliisipäällikkö lupaa.
Sakkojen lisäksi taloudellinen vastuu voi iskeä myös pankkitilin sulkemisen muodossa. Reutersin mukaan tähän mennessä pankit ovat jäädyttäneet yli 200 yksityishenkilön ja yrityksen tilit. Poliisi sanoo, että lisää nimilistoja kerätään koko ajan.
Pormestari: pistetään rekat pakkohuutokauppaan
Ottawan pormestari Jim Watson sanoi viikonloppuna, että hätätilalain ansiosta kaupungilla on oikeus laittaa kaduilta pois hinatut rekat pakkohuutokauppaan, jotta kaupungille aiheutuneet hinauskustannukset saadaan katettua. Ja juuri niin hän haluaisikin tehdä.
– Minä haluan, että ne myydään, pormestari Watson sanoi Kanadan yleisradion toimittajalle.
– En halua, että meidän yhteisöllemme niin paljon pelkoa ja turhautumista aiheuttaneet ihmiset saavat ajoneuvonsa takaisin.
Parlamentti äänestää hätätilalaista maanantaina
Parlamentti on jatkanut keskustelua pääministeri Justin Trudeaun hätätilalaista. Maanantaisen äänestyksen oletetaan menevän puoluerajojen mukaan.
Konservatiivit ovat sitä mieltä, että hätätilan käyttöönotto on liioittelua. Trudeaun puolueen liberaalit puolestaan pitävät toimenpiteitä oikein mitoitettuina ja välttämättöminä.
Jos parlamentti hyväksyy hätätilan julistamisen, hätätilavaltuudet ovat voimassa vielä kolme viikkoa. Kansalaisoikeusjärjestö Canadian Civil Liberties Association vastustaa hätätilaa ja aikoo viedä asian oikeuteen.
Romanian meppi: Trudeau on kuin Ceaușescu
Trudeau on saanut osakseen myös kovaa kritiikkiä. Romanian meppi Cristian Terhes soimasi Trudeauta europarlamentissa pitämässään puheessa.
– Kanadan pääministeri käyttäytyy kuin tyranni, kuin diktaattori. Hän on kuin Ceaușescu Romaniassa, Christian Terhes sanoi.
Startup-sijoittaja David Sacks syyttää Trudeauta siitä, että tämä yrittää luoda ”taloudellisen paarialuokan” viemällä ihmisiltä pankkitilit ja elannon. Sacks vertaa Trudeaun toimintaa Kiinan sosiaaliseen pisteytysjärjestelmään, joka ei täysin estä hallituksen kritisoimista, mutta tekee hallituksen vastustajien elämästä niin hankalaa, että harva uskaltaa ryhtyä toisinajattelijaksi.
Mielenosoitukset tulevat jatkumaan ja leviämään
Vaikka Ottawan päämielenosoitus on nyt purettu, Freedom Convoy -mielenosoitukset tulevat todennäköisesti jatkumaan viikonloppuisin eri puolilla Kanadaa.
Viime viikonloppuna tukimielenosoituksia järjestettiin tanssin ja laulun merkeissä ainakin Calgaryssa, Winnipegissä, Torontossa, Brittiläisen Columbian rajalla ja Edmontonissa, jossa poliisi antoi paikalliselle lehmitytölle sakkolapun hevosen tuomisesta mielenosoitukseen. Mielenosoittajat uhoavat kokoontuvansa joka viikonloppu, kunnes asioihin tulee muutos.
Naapurimaassa Yhdysvalloissa suunnitellaan vastaavanlaista People’s Convoy -kulkuetta Kaliforniasta pääkaupunkiin Washingtoniin. Kulkueen on määrä startata keskiviikkona.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- People's Convoy sosiaalinen pisteytys David Sacks Nicolae Ceaușescu Cristian Terhes Canadian Civil Liberties Association Jim Watson Peter Sloly Steve Bell rekkamielenosoitus Justin Trudeau Freedom Convoy Ottawa hätätilalaki diktatuuri Kanada Kiina Romania
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Trudeau haluaa lopettaa rekkamielenosoituksen kovin keinoin – mielenosoittajat syyttävät tyrannin otteista

Trudeau uhkaa viedä mielenosoittajilta rekat, rahat, lemmikit ja lapsetkin

Huhtasaari: Aikooko komissio puuttua Kanadan toimintaan Convoy-mielenosoituksessa?

Rekkakuskien ”vapauden kulkue” matkalla pääkaupunkiin – koronarajoitusten vastustamisesta kasvoi kansanliike Kanadassa

Vasemmistolta edelleen vahvaa tukea ilkivallalle – saako hyvien tarkoitusten ja maailmanparannusvimman vuoksi sotkea taideaarteita ja tuhota yksityisomaisuutta?
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









