

LEHTIKUVA
Turve on ollut tarpeen tänäkin talvena – palaturpeesta on jo pulaa
Monessa tuvassa olisi paleltu tammikuussa, jos kaupunkien lämpölaitoksissa ei olisi käytetty lämmöntuotantoon turvetta. Turve täydentää puun palamista ja nostaa palamisen lämpötilaa. Yli 30 asteen pakkasissa kaupungit joutuivat hakkeen ja turpeen lisäksi turvautumaan myös polttoöljyllä tuotettuun lisälämpöön.
– Joka ikinen laitos on käyttänyt turvetta, myös ne, jotka ilmoittivat, etteivät enää käytä, sanoo Pohjanmaan Biolämpö Oy:n yrittäjä, perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin ensimmäinen varapuheenjohtaja Marko Vainionpää.
Tammikuussa turvetta on ajettu lämpölaitoksiin pahimpina pakkasjaksoina yötä päivää. Talven jatkuessa ongelmaksi tulee palaturpeen riittävyys. Jo nyt siitä on paikoin pulaa.
– Turvetta tarvitaan edelleen, mutta kasat ovat huolestuttavasti tyhjentyneet. Etelä-Pohjanmaalla palaturve on jo myyty loppuun. Nyt mennään nilkutellen. Osasta Suomea puukin loppuu. Ulkomailta on sitä tuotu. Suomen huoltovarmuus on romahdutettu, päivittelee Vainionpää.
Hänen mukaansa turpeen asema on saatava selkeämmäksi. Verotuksen ja päästökaupan ongelmat on ratkaistava.
– Euroopassa uskotaan, että ollaan sotatilanteessa muutaman vuoden sisällä. Päättäjien pitää herätä. Unohdetaan ilmastoraivo ja mietitään, miten ylipäätään voidaan selvitä, hän sanoo.
Turve on osa huoltovarmuutta
Turpeen käyttö on osa huoltovarmuutta. Turve kerätään aumoihin kesällä ja käytetään tarpeen mukaan.
– 35 asteen pakkasella pyöräkuormaaja voi olla käynnissä yötä päivää ja turvetta saa lastattua. Tavara on valmiina. Ei siinä kylmyydessä hakkuri mene metsään hakettamaan ja vasta rupea tekemään.
Savossa ja Pohjois-Karjalassa 21 kaukolämpöverkkoa pyörittävässä Savon Voimassa turpeen osuus lämmöntuotannossa tänä ja viime talvena on ollut yli 20 prosenttia. Myös Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Energiassa kaukolämpölaitoksen kattilaan isketystä polttoaineesta turvetta on ollut noin viidennes.
Kireistä pakkasista huolimatta valtion polttoturpeen varmuusvarastoa ei ole jouduttu käyttämään. Varmuusvarasto perustettiin lämmityskaudelle 2022-23, ja sitä täydennettiin viime kesän turvetuotannosta. Varmuusvarastot ovat vakavia häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten.
– Valtion polttoturpeen varmuusvaraston käyttö edellyttää todellista ja vakavaa häiriötä polttoaineen saatavuudessa. Kustannusvaikutukset, hyötysuhde-erot tai muut vastaavat seikat eri polttoaineilla eivät sellaisenaan riitä kriteeriksi varmuusvaraston käytölle, kertoo vanhempi varautumisasiantuntija Petri Nieminen Huoltovarmuuskeskuksesta.
– Varmuusvarastosta käyttöönotettavan polttoturpeen hinnan määräytyminen on etukäteen esitetty. Varmuusvarastosta mahdollisesti käyttöönotettava polttoturve ei ole halpaa, mutta halvempaa kuin seuraavana useimmiten ajojärjestyksessä oleva kevyt polttoöljy.
Varmuusvarastoja ympäri Suomen
Polttoturpeen varmuusvaraston kokoa ja tarvetta sekä lämmityspolttoaineiden tilannekuvaa seurataan koko ajan ja varaston määrää sovitetaan ennakoitavissa olevaan tarpeeseen mahdollisuuksien mukaan. Varastossa on pääosin jyrsinpolttoturvetta sekä pieni määrä turvepellettiä. Varmuusvarasto on hajasijoitettu melko kattavasti ympäri Suomen potentiaalisten käyttökohteiden sijainnin mukaisesti.
Varmuusvarastot ovat tärkeitä.
– Olemme arvioineet polttoturpeen varmuusvaraston merkityksen olevan suuri. Siksi se päätettiin perustaa. Varmuusvarastolla varaudutaan kaukolämmityksen polttoaineiden saatavuushaasteisiin, ei siis puhtaan sähköntuotannon polttoaineeksi, Nieminen kertoo.
– Pääsyynä on kiinteiden kotimaisten polttoaineiden eli symbioosissa käytettävien turpeen ja metsäpolttoaineen saatavuudessa ilmenevät haasteet energiamurroksen sekä Venäjän hyökkäyssodan alkamista seuranneen energiakriisin seurauksena ja erityisesti metsähakkeen Venäjän tuonnin päätyttyä tämän seurauksena.
Uusiakin alueita avataan
Neova, entinen Vapo, jäi viime vuonna turpeennoston tavoitteistaan. Turpeen uskotaan silti riittävän yhtiön sopimusasiakkaille.
– Pakkasjakson aikana toimitusmäärät ovat kasvaneet, mikä on normaalia. Palaturvettakin on vielä myytäväksi. Alueellisesti voi olla rajoitteita, eli toimitusmatkat voivat olla pidempiä kuin normaalisti. Turpeen käytön suurimmat vaihtelut tulevat teollisuuden käytöstä, mikäli heidän oma tuotantonsa vaihtelee. Myös sähkön hinnalla on merkitystä muutaman isomman sähköä tuottavan laitoksen käyntiin ja polttoainekäyttöihin, sanoo turvetoimintojen johtaja Pasi Rantonen Neovasta.
Ensi kesän tavoitteet on Neovassa asetettu. Kevättalven myynti ja asiakkaiden sopimukset ratkaisevat lopulliset määrät.
Uusiakin alueita avataan, mikä mahdollistaa kuivike- ja kasvuturpeiden tuotannon.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lämmöntöntuotanto palaturve Venäjän hyökkäyssota Marko Vainionpää Petri Nieminen Pasi Rantonen hake polttoturve energiakriisi polttoöljy turpeen verotus kuiviketurve kasvuturve varmuusvarastot Päästökauppa Turve Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvetuottajille ei tule rahaa korvaamaan turpeen alasajoa – rahat menevätkin julkiselle sektorille

Uuden hallituksen on varmistettava turvealan tulevaisuus

Mäenpää: Huoltovarmuuden vahvistamista tuettava julkisilla hankinnoilla

Elomaa ja Koskela: Suomalainen maaseutu pitää pelastaa

Huoltovarmuuskeskus testasi turpeen varmuusvarastojen käyttöä – toimia turpeen huoltovarmuuden varmistamiseksi toivotaan

Mäenpää vaatii turpeen määrittelyä uusiutuvaksi luonnonvaraksi: ”Turvetta muodostuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä vuosittain käytetään”

Suomessa viljellään ruokohelpeä kasvualustoihin – viljelyn toivotaan työllistävän turvetuottajia

Ryhmä kansanedustajia Garedewin aloitteen takana: Turpeen rooli Suomen energiahuoltovarmuuden osatekijänä on turvattava

Turpeella on edelleen oma roolinsa huoltovarmuudessa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.















