

PS ARKISTO
Tynkkynen: Kohtuullisuutta virheellisestä karhunkaadosta jaettaviin rangaistuksiin
Karhunmetsästyskausi alkoi Suomessa torstaina 20.8. ja kestää lokakuun loppuun asti. Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen otti Kainuun kierroksen terveisten myötä kantaa karhunmetsästäjien puolesta ja vaatii kohtuullisempia rangaistuksia inhimillisten virheiden tilanteissa. Tynkkynen on jättänyt aiheesta kansanedustajien allekirjoitettavaksi toimenpidealoitteen, jossa hän vaatii hallitukselta toimia oikeudenmukaisemman käytännön aikaansaamiseksi.
– Karhujen kaadot toteutetaan pitkälti metsästystä harrastavien kansalaisten voimin. Karhujahtiin osallistuvat metsästäjät tekevätkin tärkeää työtä, jota ilman kannanhoito jäisi pelkästään viranomaisten taakaksi. Kannanhoidon turvin pystytään säätelemään karhukannan kokoa, jonka vaikutukset heijastuvat karhujen ihmisarkuuteen ja karhujen aiheuttamiin eläinvahinkoihin niin aitauksissa kuin kotipihoissakin. Liian suuri karhukanta saattaa esimerkiksi aiheuttaa kohtuuttoman suuria vahinkoja suomalaiseen porotalouteen ja jopa hunajan tuottajille, Tynkkynen toteaa.
Kaadon tulee olla kontrolloitua
Kannanhoidon turvin sallittu karhunkaato on Suomessa tiukasti säädeltyä. Näin on varmistettu säädösten mukaisesti tapahtuva metsästys, joka on karhukannan näkökulmasta kestävää ja vastuullista. Suomessa karhunkaatoon myönnettyjen lupien osalta on säädetty, että alle vuoden ikäistä karhun pentua tai sellaista karhunaarasta, jota tällainen seuraa, ei ole luvallista metsästää.
– Karhujen kaato tuleekin olla hyvin kontrolloitua, mutta samalla tulisi varmistua siitä, että vältytään metsästäjien näkökulmasta epäoikeudenmukaisilta tilanteilta. Yhteiskunnan etua palvelevalle metsästäjälle tulee usein kohtuuttoman kovat seuraamukset, mikäli luvallisessa karhunkaadossa tapahtuu inhimillinen arviointivirhe. Vaikka pyrittäisiin toimimaan ennemminkin varovaisesti, ovat inhimilliset arviointivirheet mahdollisia. Useimmiten nämä arviointivirheet karhun iän määrittämiseksi tai naaraskarhun pentujen suhteen huomataan vasta kaadon tapahduttua, jota seuraa oikeusprosessi ja usein kovakin rangaistus, Tynkkynen huomauttaa.
Metsästäjät tekevät arvokasta työtä
Tynkkynen nostaa esiin esimerkkejä oikeudenkäynneistä, joiden seurauksena metsästäjille on koitunut tuhansien eurojen menetyksiä, metsästyskieltoa tai jopa ehdotonta vankeutta. Tynkkynen perustelee rangaistusten kohtuullistamista metsästäjien tekemällä arvokkaalla työllä ja muistuttaa Suomen vahvistuvasta karhukannasta.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 2 300-2 500 karhua. Suomen riistakeskus myönsi tälle vuodelle yhteensä 386 kaatolupaa, joka on aiempia vuosia enemmän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valkoposkihanhen metsästyksen salliva kansalaisaloite kerää hurjana allekirjoituksia – jo yli 43 000 kasassa

Vain perussuomalaiset puolusti metsästäjien ja ammuntaharrastajien etua ympäristövaliokunnassa

Susikanta kasvoi roimasti – kansanedustaja Simula: ”Kannanhoidollinen metsästys aloitettava”

Huru ja Simula: Metsästäjät tekevät arvokasta työtä Suomen luonnon eteen
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













