

LEHTIKUVA
Uusi väline uhkaa nostaa Suomen EU-jäsenmaksuosuutta entisestään – ”Suomelle jäisi sivustakatsojan rooli”
Komission ehdottama strategisten teknologioiden kehysväline STEP nostaisi EU:n budjettia ja Suomen EU-jäsenmaksuosuutta sekä jättäisi suomalaiset toimijat viiden miljardin euron lisärahoituksen ulkopuolelle. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner suhtautuu kriittisesti komission ehdottamiin budjettilisäyksiin, joissa Suomelle jäisi maksajan ja sivustakatsojan rooli.
Euroopan unionissa keskustellaan parhaillaan EU:n budjetin eli monivuotisen rahoituskehyksen 2021-2027 välitarkastelusta. Osana talousarvion tarkastamista on komission kesäkuussa 2023 antama esitys Euroopan strategisten teknologioiden kehysvälineestä. Välineen tarkoitus on tukea Euroopan johtoasemaa kriittisten teknologioiden alalla.
Kehysvälineen on määrä tehostaa nykyisten EU:n rahoitusvälineiden hyödyntämistä, jotta rahoitustuki voidaan ottaa käyttöön nopeammin. Tämä puolestaan edistää yritysten investointeja. Kehysväline mahdollistaa myös olemassa olevan rahoituksen kohdentamisen niihin teknologian aloihin, jotka ovat keskeisen tärkeitä Euroopan kilpailukyvyn kannalta.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti esityksen tärkeyttä myös syyskuussa pitämässään ”Unionin tila” -puheessaan todeten, että ”EU:n teollisuuspolitiikka edellyttää myös yhteistä eurooppalaista rahoitusta”.
Suomi saisi vain maksaa
Osana esitystä komissio ehdottaa yhteensä 10 miljardin euron lisärahaa eri EU-ohjelmiin vuosille 2024-2027. Tämä tarkoittaisi, että Suomen EU-jäsenmaksu nousisi keskimäärin noin 41 miljoonaa euroa vuodessa kyseisen ajanjakson aikana.
Innovaatiorahastolle komissio ehdottaa viiden miljardin euron lisärahoitusta. Tämä ei olisi komission ehdotuksen mukaan suomalaisten toimijoiden haettavissa, sillä innovaatiorahaston STEP-lisärahoituksen hyödyntäminen rajattaisiin jäsenvaltioihin, joiden bruttokansantuote on alle EU:n keskiarvon.
Euroopan parlamentin jäsen Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) suhtautuu kriittisesti komission ehdottamiin budjettilisäyksiin. Hän toimi STEP-välinettä koskevan lausunnon varjovalmistelijana työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa.
– Läpi mennessään komission esitys merkitsisi, että Suomelle jäisi sivustakatsojan ja maksajan rooli, kommentoi Ruohonen-Lerner.
Rahoitus hoidettava olemassa olevista varoista
Ruohonen-Lerner ei sinällään vastusta esityksen tavoitteita.
– EU:n kilpailukyky strategisten teknologioiden alalla on tärkeää, mutta välineen rahoitustarpeet tulisi hoitaa jo olemassa olevien varojen uudelleenkohdennuksilla, toteaa Ruohonen-Lerner.
Työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta hyväksyi lausuntonsa 2. lokakuuta äänin 35 puolesta, 5 vastaan, 4 tyhjää. Seuraavaksi asia etenee budjetti- ja teollisuusvaliokunnan käsittelyyn. Täysistunnon on määrä äänestää asiasta myöhemmin lokakuussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- innovaatiorahasto STEP rahoituskehys Ursula von der Leyen Euroopan unioni EU:n budjetti EU-komissio EU-jäsenmaksu Pirkko Ruohonen-Lerner
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n piti kerätä veroja elpymisvälineen vuoksi otettujen luottojen takaisinmaksuun – nyt komissio haluaisi käyttää varoja poliittisiin tavoitteisiinsa

Suomalaiset maksavat ensin italialaisten taloremontit ja remontoivat pakosta omat talonsa energiatehokkaiksi – ”Suomi on tehnyt valtavan virheen olemalla innokkain EU-komission ehdotusten tukija”

Perussuomalaiset: EU taas suomalaisten kukkarolla – nyt ”ilmastosolidaarisuuden” nimissä

Teuvo Hakkarainen syyttää europarlamenttia itsepetoksesta: ”Eivät velat ja korot taikatempuilla mihinkään häviä”

Tavio: EU:n budjettia ei pidä kasvattaa, Suomen maksuosuutta ei saa kasvattaa eikä uusia EU-rahoitusvälineitä tarvita

EU:n rahankäytössä ongelmia – Ruohonen-Lerner pitää tilintarkastajien havaintoja huolestuttavina

Talousvaliokunnan perussuomalaiset: Patenttiesitys ei saa valuttaa patenttihyötyjä pois Suomesta tai Euroopasta

PS-Nuoriso vaatii kokoomusta irtisanoutumaan von der Leyenin lupaamasta velkapaketista
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











