

PS ARKISTO
Vanhukset läkähtyvät kuumuuteen – Juvonen: Elpymispaketin rahoja ja EU-tukia ohjattava hoivayksikköjen ja kotien ilmastointiin
EU-vaaliehdokas, kansanedustaja Arja Juvonen esittää, että Suomen tulisi hakea ja käyttää Euroopan unionin tukia sekä elpymisrahastosta saatuja rahoja vanhusten asumispalvelujen sekä kotien ilmastoinnin ja viilennyksen kuntoon laittamiseen. Helleaaltojen aikaan vanhusten hoivayksiköt, sairaalat ja kodit ovat hengenvaarallisia ja vanhukset läkähtyvät kuumuuteen, Juvonen muistuttaa.
THL on selvittänyt, että kesällä 2018 helleaalto aiheutti lähes 400 ylimääräistä kuolemaa ja riskiryhmässä ovat juuri ikääntyneet, sillä ikääntyessä lämmönsääntelyn kyky heikkenee ja elimistö kuivuu helpommin. Kuumuus pahentaa myös muiden sairauksien oireita.
– Italiassa korona-ajan elpymisvälineen rahoja on valunut italialaisten kotien remontteihin. Italian hallitus on linjannut, että ”Superbonus 110” -avustuksella mahdollistetaan italialaisten talojen remontit ilmaiseksi. Raha tulee elpymispaketin varoista, ja italialaiset ovatkin anoneet avustusta runsaasti. Rahalla on vaihdettu ikkunoita, parannettu energiatehokkuutta ja asennettu aurinkopaneeleja ja lämmityslaitteita, kertoo kansanedustaja Arja Juvonen.
Vanhukset tarvitsevat viilennystä
Korona-ajan elpymispaketti lappasi suomalaisten rahoja Eurooppaan, ja tätä perusteltiin rakenteellisten uudistusten edistämisellä, jotta Eurooppa pärjäisi maailmanlaajuisessa kilpailussa. Sen sanottiin olevan vastaus ennakoimattomaan kriisiin ja ehkäisevän yksittäisten maiden velkakriisin laajenemista. Sitä perusteltiin solidaarisuudella, jota ilman Euroopan unionin yhtenäisyys ja olemassaolo tulisi haastetuksi.
– Suomen maksuosuus elpymisvälineestä on noin 7,2 miljardia euroa, mutta takaisin saamme vain noin 2,6 miljardia euroa. Perussuomalaiset vastustivat EU:n elpymispakettia, jonka käyttötarkoitukset olivat jo silloin epäselviä.
– Kun italialaiset laittavat suomalaisten antamat rahat omiin remontteihinsa, mekin voimme siis tehdä samoin. Myös EU-tukia on ryhdyttävä hakemaan sairaaloiden ja ikääntyneiden hoivayksikköjen ilmastointien kuntoon laittamiseen. Vanhuksemme tarvitsevat viilennystä kesähelteiden kuumuuteen, Juvonen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- solidaarisuus asumispalvelut taloremontit Superbonus 110% korona-aika ikääntyneet energiatehokkuus rakenteelliset uudistukset EU:n elpymispaketti hoivayksiköt sairaalat EU-tuet yhtenäisyys Velkakriisi Arja Juvonen vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Luvattiin, uskottiin ja petyttiin – EU:n ”koronapaketin” lyhyt historia

Yksityissektoria tarvitaan purkamaan Siltasairaalan hoitovelkaa – Juvonen: ”Julkisen terveydenhuollon tilanne on järkyttävän surullinen Suomessa”

Eurovaaliehdokas Arja Juvonen: ”Suomalaisten saatava selkokielistä tietoa EU:ssa päätettävistä asioista”

Juvonen: Hallitus kohdentaa 10 miljoonaa euroa vuosittain sairaanhoitajien ja erityisopettajien täydennyskoulutukseen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















