

Matti Matikainen
Venäläistä energiaa virtaa edelleen länteen – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Miten estetään Venäjä-pakotteiden kiertäminen?
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen toimista Venäjä-pakotteiden kiertämisen estämiseksi.
Kansanedustaja Jussi Wihosen mukaan Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan on muuttanut Euroopan ja koko maailman ilmapiiriä ja poliittisia suhteita.
– Useat maat ovat osoittaneet viime kuukausien aikana tukeaan Ukrainalle, Suomi mukaan luettuna. Venäjän toimia on tuomittu ja useita venäläisiä toimijoita on asetettu pakotteiden alle.
Pakotteet ovat kohdistuneet yksittäisiin henkilöihin, yrityksiin ja organisaatioihin.
– Useat länsimaiset yritykset ovat jättäneet toimintansa Venäjällä, ja tavaroiden toimitukset maahan on lopetettu. Vaikka pakotteet ovat aiheuttaneet useassa maassa inflaatiota erityisesti energian hinnan osalta, on kansalaisten keskuudessa pakotteille ollut vankka tuki, Wihonen toteaa.
Jäävätkö vastatoimet vain puheiden tasolle?
Wihosen mukaan puheissa pakotteiden merkitystä on korostettu, mutta samalla niitä on pystytty kiertämään.
– Venäläistä energiaa virtaa edelleen länteen, ja esimerkiksi venäläisturisteja on turistiviisumien avulla edelleen virrannut moniin maihin. Esimerkkejä löytyy monilta eri aloilta, ja ajatuksena toimijoilla tuntuu olevan, ettei oma toiminta liity sotaan.
Wihonen toteaa kysymyksessään, että Suomessa kansalaiset ovat olleet valmiita pakotteisiin, vaikka niiden seurauksena on nähty kustannusten nousua ja oman elämän vaikeutumista.
Kriisin pitkittyessä pakotteista on pidettävä kiinni
– Kriisin pitkittyessä ja kustannusten noustessa moraalinen kestävyys joutuu koetukselle. Siksi on erityisen tärkeää, että pakotteista pidetään kiinni ja varmistetaan niiden toimivuus. Venäjän hyökkäyksen tuomitsemisen tulee näkyä paitsi puheissa myös toiminnassa. Ei voi olla niin, että kansalaisten kustannukset kasvavat pakotteiden seurauksena, mutta samalla pakotteita pystytään kiertämään ja erilaiset keplottelijat tienaavat itäisessä naapurissa, Wihonen sanoo.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, miten se aikoo varmistaa sen, ettei asetettuja pakotteita päästä kiertämään. Wihonen haluaa tietää myös, aiotaanko yksityisten henkilöiden ja yritysten yhteistyötoiminta Venäjän valtion kanssa hyväksyä vai aiotaanko kyseisille toimijoille määrätä sanktioita.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- venäläisturistit Ukrainan sota Venäjän hyökkäys venäläinen energia energian hinnannousu turistiviisumi Venäjä-pakotteet Jussi Wihonen kirjallinen kysymys Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Venäläisten ostosmatkailu Suomessa kiihtynyt, tavaraa viedään rajan yli suuret määrät vientikiellosta huolimatta – Jani Mäkelä: ”Tilanne koettelee kansalaisten oikeustajua”

Pakotteista huolimatta venäläisaseet pullistelevat länsimaista tekniikkaa

Kotitalouksien ahdinko jatkuu – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Saadaanko sähkön hinnan nousuun konkreettista apua nyt, vai katsellaanko vaalien jälkeen?

Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista

Rajan ylittäminen ei ole absoluuttinen oikeus – Wihonen vaatii hallitusta tarkastelemaan linjauksiaan venäläisille myönnettävien viisumien osalta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.














