

PS ARKISTO
Wihonen: Onko Ylen ohjelmatarjonta ristiriidassa hallituksen ilmastojulistusten kanssa?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen Yleisradion ohjelmatarjonnasta.
Yleisradiota rahoitetaan kansalaisilta kerätyllä verotuloilla. Laissa on määritelty Yleisradion tehtäviä, joita ovat esimerkiksi monipuolisen tiedon sekä taiteen ja viihteen tarjoaminen kansalaisille, kotimaisen kulttuurin tuottaminen, kehittäminen ja säilyttäminen sekä suomalaisen kulttuuriperinnön tukeminen.
Yle tuottaa kattavaa uutistarjontaa niin suomen, ruotsin kuin saamen kielellä. Lisäksi Ylen ohjelmistossa näytetään kotimaisen tuotannon sarjoja ja kotimaista urheilua. Iso osa yhtiön budjetista menee ulkomailla tuotettujen sarjojen ja suurten urheilutapahtumien esitysoikeuksiin.
– Onko Yleisradion kannattavaa käyttää valtavia summia esitysoikeuksiin, jotka eivät täysin kuulu sen tehtäviin ja voivat olla ristiriidassa muun yhteiskunnallisen ohjauksen kanssa? kysyy Jussi Wihonen.
– Esimerkiksi viime vuonna Yleisradio hankki rallin MM-sarjan esitysoikeudet tiettävästi kahdeksi vuodeksi. Samaan aikaan tämä hallitus on julistanut toimivansa johtavana esimerkkinä maailmalaajuisessa ilmastonmuutostaistelussa. Miten tähän julistukseen sopii se, että verorahoilla Suomen kansalle näytetään tätä todellista fossiilitalouden näyteikkunaa? MM-sarjan ralliautoja lennätetään lentokoneilla ympäri maailmaa, Ylen toimittajat ja kuvaajat lentävät perässä ja sitten tätä kaikkea näytetään suomalaisille veronmaksajille. Eikö hallituksen tulisi toiminnallaan ja ohjauksellaan vähintäänkin varmistaa, että tällainen jätetään kaupallisten kanavien tehtäväksi?
Wihonen kysyykin, miten hallitus aikoo toimia, jotta kansalaisilta kerättyjen Yle-verotulojen käyttö ei ole ristiriidassa hallituksen omien ohjelmajulistusten kanssa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho YLE:llä: media on luopunut perinteisestä tehtävästään – perussuomalaiset on vallan vahtikoira

Unohtuiko jotain, Ylen A-studio?

Yle vaikeni kiusallisesta ilmastotutkimuksesta – suomalaismiesten enemmistö pitää ilmastokeskustelua tarpeettomana vouhotuksena

Yle esitti merkillisen kysymyksen Halla-aholle: ”Miltä tuntuu, kun jäitte pienten puolelle?”

PS-kansanedustajat Ronkainen ja Immonen: Ylen Isis-uutisointi räikeää mielipidemuokkausta

Wihonen: ”Kaikki tietävät, että perussuomalaiset ovat oikeassa, sitä on vain hankala myöntää”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












