

LEHTIKUVA
Wihonen: Uudellamaalla koronatodistus ilmaiseksi, Pohjois-Savossa hinta toistasataa euroa – missä yhdenvertaisuus?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen matkustamiseen vaadittavista koronatodistuksista.
– Koronaepidemian aikana matkustaminen on syytä saada kuriin taudin leviämisen estämiseksi. Monet lentoyhtiöt ja laivavarustamot ovatkin alkaneet vaatia rajoja ylittäviltä matkailijoilta todistusta negatiivisesta koronatestistä. Koska koronatodistuksen vaatiminen on varsin uusi asia, liittyy siihen paljon hienosäätämistä ja maiden välisiä yhteisiä pelisääntöjä, perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen kuvaa tilannetta.
Suomessa HUS on kehittänyt järjestelmän, jonka kautta kaikki HUS:in toimipisteissä testatut saavat maksutta todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta. Koronatietoni.fi-sivuston kautta henkilö saa todistuksen viimeisimmästä koronatestistä, jos se on negatiivinen. Palvelu toimii HUS:in diagnostiikkakeskuksen analysoimien koronatestien kohdalla, ja sitä voivat käyttää Uudenmaan ja Kymenlaakson asukkaat.
Muissa sairaanhoitopiireissä oireettomat testattavat ohjataan yksityisen puolen terveysyhtiöihin. Ne tarjoavat koronatestausta ja -todistusta noin 100-300 euron hintaan. Kela-korvausta yksityisessä terveydenhuollossa tehtävästä koronavirustutkimuksesta saa 56 euroa, jos testi on lääkärin määräämä. Pääsääntönä on, että oireettomana ei saa koronatestistä Kela-korvausta. Julkisen puolen koronatestaus on kansalaisille maksuton.
Tilanne on sekava
Kysymyksessään Wihonen kuvaa tilannetta varsin sekavaksi:
– Erilaiset käytännöt eri sairaanhoitopiireissä tekevät todistuskäytännöstä hyvin epäselvän ja eriarvoistavan. Erityisesti tilanteesta kärsivät ulkomailla opiskelevat ja työskentelevät, joille matkustaminen ulkomaille ei ole hupia. Työnantajat voivat toki tarjota työntekijälle korvausta testauksen hinnasta, mutta opiskelijat jäävät tilanteessa omilleen.
– Esimerkiksi ulkomailla opiskeleva kuopiolainen joutuu maksamaan oireettomana testistä ja koronatodistuksesta yksityisellä puolella toistasataa euroa, kun taas vastaavasti samassa tilanteessa oleva helsinkiläinen saisi testin ja todistuksen julkiselta puolelta ilmaiseksi, Wihonen sanoo.
Koronatodistuksista ei saa tulla rahastamisen keinoa
– Ulkomailla opiskelevien suomalaisten osuus on varsin pieni, mutta toivoisi, että opiskelijoille tarjottaisiin tasavertaista kohtelua, kun opiskelijoiden taloudellinen turvaverkko on muutenkin rajattu. Elämää, opiskelupaikkaa ja omaisuutta ei voi noin vain jättäkään ulkomaille.
– On hyvä, että matkustusta rajoitetaan koronatilanteessa ja matkailijoilta vaaditaan todistusta negatiivisesta testistä, mutta koronatestauksesta ja -todistusten jaosta ei saa kuitenkaan tulla rahastamisen keinoa. Hinnoittelun ja saatavuuden tulisi olla yhteneväistä koko maassa, toteaa Wihonen.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy, miten varmistetaan, ettei koronatestauksen ja koronatodistusten hinnoittelussa synny eriarvoistumista maan sisällä ja että kaikille on samat käytännöt asuinpaikkakunnasta riippumatta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Rokotetietoa kansalle selvästi ja ymmärrettävästi

Wihonen: Unohdettiinko vanhemmat yrittäjät kokonaan?

Wihonen: Miksi rajan yli saapuvat tartunnat tulevat edelleen yllätyksenä?

Wihonen: Mistä apua yritysten akuuttiin hätään?

Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: ”Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Wihonen: Viranomaisten keskinäinen yhteistyö ei näytä sujuvan

Wihonen: Testit kohdennettava sinne, missä tartuntoja eniten esiintyy

Wihonen: Turhan kauniita kuvia maalailemalla ei koronaa nitistetä
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Perussuomalaisten puoluekokousviikko käynnissä – seuraa tapahtumia suorana lähetyksenä

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.
Uusimmat

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ylsi Simo Grönroos

Kansanedustaja Joakim Vigelius toiseksi varapuheenjohtajaksi

Teemu Keskisarja nousee ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Harri Vuorenpää jatkokaudelle puoluesihteeriksi

Riikka Purra valittu jatkamaan puheenjohtajana
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää