

JOHANNES EISELE
WSJ: Nuoret tukevat Saksan eurovastaista puoluetta
Joka viidennes alle 30-vuotias saksalainen on kertonut äänestäneensä puoluetta, joka ei ylittänyt Saksan liittopäivävaaleissa viiden prosentin äänikynnystä. Saksalainen eurovastainen puolue Alternativ für Deutschland (AfD) on yksi näistä. Puolue on uusi, eikä se ennen viime vuoden vaaleja ole asettanut ehdokkaita. Asiasta kertoi Wall Street Journal.
AfD:tä on tavattu pitää hyvin konservatiivisena puolueena, joka vetoaisi enemmän iäkkäisiin saksalaisiin. Todellisuudessa puolue kasvaa nuorten äänestäjien voimin.
– Isäni sanoi EU:n turvaavan meille rauhan. Tämä tietysti sivuttaa täysin sen tosiasian, että rajanaapurinamme on unioniin kuulumaton maa, jonka kanssa emme ole sotineet 200 vuoteen, kuten Sveitsi, AfD:n nuorisojärjestön puheenjohtaja Torsten Heinrich kertoo WSJ:lle.
Nuoria AfD:n kannattajia harmittaa puolueen leimaaminen äärioikeistolaiseksi vain siksi, että he kritisoivat Euroopan yhdentymisestä koituneita haittavaikutuksia.
– Meillä saksalaisilla on ylpeydenkin aiheita. Meillä on kahden tuhannen vuoden historia ja silti kaikki redusoidaan kahteentoista sodan vuoteen, kertoo André Müller.
Puolueen iäkkäämpien edustajien mielestä nuoret myös kyseenalaistavat asioita, joita on ennen tavattu pitää vain kiellettyinä puheenaiheina. Esimerkiksi taloudellisen tuen jakaminen pitkin Eurooppaa on herättänyt epäilyjä siitä, että liittokansleri Angela Merkel ainoastaan ostaa puhdasta omaatuntoa saksalaisten veronmaksajien rahoilla.
Puolue on kannatusmittauskyselyissä saamassa edustuksen europarlamenttiin toukokuun vaaleissa. Europarlamenttiryhmän muodostamisessa nuorilla on ennakkoluuloton ja avoin asenne. Nuoret muistuttavat, että jos teemana on pelkkä saksalainen isänmaallisuus, niin ryhmää olisi mahdotonta muodostaa.
HENRI MYLLYNIEMI
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Euro ”Lucky Lucken” tähtäimessä
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.