
Yhteisvastuu edennee jyrän lailla huolimatta Saksan perustuslakituomioistuimen EKP:n arvopaperiostojen määrän kyseenalaistamisesta
Euroopan keskuspankki EKP antaa Saksan keskuspankille torstaina lisätietoja arvopaperien osto-ohjelmastaan. Talouslehti Financial Timesin tietojen mukaan Saksan keskuspankki voi perustella maan liittopäiville ostojen tarpeellisuuden ja sen, etteivät ostot ole olleet suhteettoman suuria.
Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz toppuutteli perustuslakituomioistuimen päätöksen tuomia perustuslaillisia haasteita.
– Pian näemme ratkaisun ilman draamaa, Scholz kertoi.
EKP:n varajohtaja Luis de Guindos rauhoitteli niin ikään muodostunutta sotkua. De Guindos kertoi, että EKP on valmis yhteistyöhön vaaliten kuitenkin itsenäisyyttään.
– Meidän ostomme ovat aina olleet asianmukaisia ja suhteellisia, de Guindos kertoi saksalaismedialle.
Yhteisvastuu kasvaa
EKP:n ostot ovat yhteisvastuullisia. Vastuut pysyvät piilossa, mutta räjähtäisivät silmille esimerkiksi Italian erotessa yhteisvaluutasta.
Ostoilla on pyritty pitämään nimenomaan Italian ja Espanjan kaltaisia raskaasti velkaantuneiden maiden rahoituskustannuksia alhaisina. EKP:n ostot ovat olleet pääoman suhteen suuria Italian velkakirjoissa.
Velkakirjaostojen lisäksi Euroopan komissio on esittänyt yhteisvastuullista tukirahaa valiten kriteerit juuri siten, että Italia saisi eniten suoraa rahoitustukea. Moni jäsenmaa ihmettelee valittuja kriteereitä. Miten esimerkiksi vuoden 2015 työttömyystilastot voivat kertoa pandemian rusikoimaa taloutta vuosia etukäteen?
EU-lakien mukaan valtioiden välinen rahoitustuki on lisäksi kiellettyä.
Voitelurahalle ei näy loppua
Italialaisten näkemys EU:sta ja eurosta on harpannut roimasti kielteiseen suuntaan koronapandemian myötä. EKP:n ja EU:n tavoite on epäilemättä tyynnytellä epäileväisiä italialaisia, jottei Italia lähtisi unionista.
Tällainen voiteluraha käy kalliiksi. Voitelurahan määrälle ei välttämättä näy loppua. Ekonomistien mielestä EU:n elpymispaketti ei ole riittävän suuri.
Suuremman elpymispaketin hyväksyntä olisi vaikeampaa. Tällä haavaa monet jäsenmaat ovat tuoneet esille vain eriäviä näkemyksiä oikeastaan kaikesta, mitä komission ehdottama paketti sisältää.
Eripuraa on paketin koosta, avustusten muodosta (lainaa vai suoraa tukea), rahanjaon valintakriteereistä ja kaavaillun yhteisen EU-velan takaisinmaksun aikataulusta. EU-maiden johtajat yrittävät sopia riitansa heinäkuun kokouksessaan.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EKP lisää pandemiaostojaan 600 miljardilla eurolla – epätasapainoinen osto-ohjelma jo 1 350 miljardia euroa

Taloustieteen dosentti Malinen selittää, miksi EKP:n rahapoliittinen elvytys murentaa talouden

Suomi ottaa velkaa jotta muut maat saisivat lisää tuloja, maksaa tämän lystin luovuttamalla itsenäisyyttään – VM:n ex-ylijohtaja Peter Nyberg moittii

Hallitus lähdössä tukemaan Euroopan valtavia tukipaketteja – perussuomalaisilta täystyrmäys

Hallituksen lisätalousarvioesitys haisee konkurssipesän rosvoamiselta – Halla-aho: ”Velkahana on saatu koronan varjolla auki, eikä enää olla köyhiä ja kipeitä”

Perussuomalaiset: Suomen itsenäinen budjettivalta uhattuna

Halla-aho tyrmää komission esittämän 750 miljardin elvytysrahaston: ”Ei voi olla niin, että kourallinen EU-nettomaksajamaita elvyttää eteläisen Euroopan”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














