Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yrittäjägallup: Pk-yritykset odottavat taloudellisen tilanteensa selkeästi paranevan seuraavan vuoden aikana – ”Optimismi vahvistuu”

31.03.2025 |11:47

36 prosenttia pk-yrityksistä arvioi tuoreessa Yrittäjägallupissa taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Tammikuussa osuus oli 32 prosenttia. - Käänne on selkeä. Optimismi vahvistuu yrittäjien parissa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Pienten ja keskisuurten yritysten taloudellinen tilanne on Yrittäjägallupin mukaan pysynyt lähes ennallaan alkuvuoden. 47 prosenttia vastaajista kertoo, että tilanne on hyvä. 20 prosentin mielestä tilanne on huono. Luvut olivat lähes samat tammikuussa, ja muutos on virhemarginaalissa.

Yritysten tilanne on heikoin sitten toukokuun 2022, jolloin asiaa kysyttiin samalla tavalla ensimmäisen kerran.

– Alkuvuonna odotukset käänteestä ovat kuitenkin vahvistuneet selkeästi. Luottamus tulevaan näyttää lisääntyvän, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Julkiset investointihankkeet lisäävät luottamusta

Toimialoista paras tilanne on teollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa. Huonosta tilanteesta raportoidaan suhteellisesti eniten kaupan alalla. Mitä enemmän yritys työllistää, sitä useammin se raportoi hyvästä tilanteesta.

– Isot julkiset investointihankkeet ja korkojen lasku luovat luottamusta siihen, että käänne on tapahtumassa. On tärkeää, että yrittäjät uskovat käänteen tulevan, koska se rohkaisee investoimaan, Pentikäinen sanoo.

Alueittain eniten hyvässä tilanteessa olevia yrityksiä on suhteellisesti Itä-Suomessa. Huonossa tilanteessa olevia yrityksiä on eniten pääkaupunkiseudun ulkopuolella Uudellamaalla, jossa joka kolmas raportoi huonosta tilanteesta.

Näkymät selvästi parantuneet

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat selkeästi parantuneet viime syksystä. Viime elokuussa 29 prosenttia ennakoi tilanteen paranevan vuoden aikana, nyt maaliskuussa 36 prosenttia.

– On olennaista, että hallitus ei tee puoliväliriihessä ratkaisuja, jotka heikentävät yrittäjien optimismia. Yrittäjät seuraavat erityisellä herkkyydellä verokeskustelua, jossa ilma on ollut sakeana myös esityksiä yrittäjien verotuksen kiristämisestä jopa elinkeinoelämän sisältä, Pentikäinen muistuttaa.

– Toivon päättäjien ymmärtävän, että osinkoverotuksen kiristäminen on paras tapa syödä yrittäjien kasvu- ja investointihaluja.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Helsingin Yrittäjät vastustaa Kaivokadun muuttamista joukkoliikennekaduksi – vaikeuttaisi liikkumista keskustassa ja ruuhkauttaisi muita katuja

16.09.2024 |12:37
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Jaana Strandman puuttuu yrittäjiä riivaavaan ongelmaan – tuhannet yrittäjät eivät saa avattua yritystilejä suomalaisiin pankkeihin

15.08.2024 |13:01

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää