

PS ARKISTO
Putkonen: Onko suomalainen oikeusvaltio vaientamassa opposition?
Hallituksen koronatoimet ovat koetelleet erityisen voimakkaasti niitä suomalaisia, jotka ovat olleet heikoimmassa asemassa jo ennen kriisiä. Voiko kriisin myötä vahvistua kokemus samassa veneessä olemisesta? – Kyllä voisi, jos hallituksen tekemät toimet vain koettaisiin oikeudenmukaiseksi, perussuomalaisten työmies Matti Putkonen tähdentää.
Matti Putkonen totesi Tuumaustunnilla, että tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että hallituksen toimia ei koeta oikeudenmukaisiksi.
Putkonen sanoo, että koronakriisin varjolla Sanna Marinin hallitus on jopa EU:n perussopimuksen ja Suomen perustuslain vastaisesti viemässä Suomen velka- ja tulonsiirtounioniin.
– Suomessa hallitus käyttää koronakriisiä häikäilemättömästi hyväkseen rahoittaakseen ideologisia tavoitteitaan. Marinin/Vanhasen hallitus syytää miljardeja EU:n elvytyspaketin rahoittamiseen, kehitysyhteistyö- ja haittamaahanmuuttohankkeisiin ja luo uusia EU-veroja. Viulut maksaa suomalainen työntekijä, pk-yrittäjä, eläkeläinen ja työtön.
Rahalla ohjataan keskusjohtoisesti
Putkosen mukaan nyt käsittelyssä olevalla 750 miljardin euron EU-paketilla, jota koronaelvytyspaketiksi nimitetään, ei oikeasti ole tarkoitus korjata koronan runtelemaa taloutta.
– Tarkoitus on näilläkin sadoilla miljardeilla ohjata poliittisilla päätöksillä keskusjohtoisesti, minkälaista teollisuus- ja energiatuotantoa on sallittua harjoittaa. Itänaapurissa tätä kokeiltiin joitain vuosikymmeniä ja seuraukset olivat katastrofaalisia.
Hyökkäyksiä perussuomalaisia kohtaan
Yhdeksi EU-varojen jakokriteeriksi hallitus on vaatinut oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen.
– Mitenkä suu siten pannaan, jos kolmen vuoden sisällä paljastuu, että Suomen nykyhallituksella ja valtakunnansyyttäjällä olikin yhteisprojekti yrittää vaientaa suurin oppositiopuolue? Onko meille rantautumassa näytösoikeudenkulttuuri? Sillä sellaista hyökkäystä, joka nyt suuntautuu perussuomalaisia ja kristillisiä kohtaa, ei ole sodan jälkeen Suomen historiassa nähty kertaakaan, Putkonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Mäenpään syytesuojan säilyminen takaa kansanvallan toteutumisen

Keskustelu kiihottamispykälän muuttamisesta kiihotti eduskuntaa: ”Siellä, missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä”

Professorilta ankarat moitteet valtakunnansyyttäjä Toiviaiselle: ”kansanedustajan voitava toimia kenenkään uhkaamatta ja painostamatta” – Juha Mäenpään tapaus rinnastuu presidentin immuniteettiin

Perussuomalaiset kannattaa laajaa sananvapautta: Ei koske vain myönteisiä tietoja ja asioita – ”Ihmisten ja vallanpitäjien tulee kestää myös loukkaavaa ja häiritsevää tekstiä”

Grönroos: Vappusatanen jäi vaiheeseen, hoitajamitoituksen tiukentaminen häämöttää kaukana tulevaisuudessa – suomalaiset saivat hallitukselta lisää maahanmuuttoa

Tutkimus paljastaa: Suomalaiset eivät halua maksaa hallituksen ideologisista lempihankkeista – avointen rajojen maahanmuuttopolitiikan takana vain pieni vähemmistö

Tutkimus: Enemmistö suomalaisista ei ole valmis maksamaan uusia EU-menoja

EU-elvytysrahastosta jopa 2 000 euron lisälasku joka ainoalle työssäkäyvälle suomalaiselle – tutkimuksen mukaan kansalaiset olisivat valmiita maksamaan korkeintaan 50 euroa

Tavio: Vain harvat maahanmuuttajat maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät palveluja
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Tuulivoiman rakentaminen romahti Ruotsissa – Suomessakin buumi ohitse
Ruotsissa uuteen tuulivoimaan ei ole investoitu käytännössä laisinkaan kuluvan vuoden aikana. Myös Suomessa tuulivoimarakentaminen on selvästi hidastunut. Energiayhtiöt ovat huolissaan edullisesta sähköstä, mutta kuluttajalle se voi olla elinehto.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Keskusta esittää julkisen talouden vahvistamista massamaahanmuutolla – Purra: ”Tätäkö maakunnissa halutaan?”
Keskusta on juuri julkaissut uusimman vaihtoehtobudjettinsa, joka lähinnä vaikuttaa siltä, että se on laadittu vaihtoehtoisessa todellisuudessa, sillä kepu muun muassa rahoittaisi uusia menoja perumalla veronkevennyksiä, joita ei edes tule ensi vuodelle. - Mieluiten näkisin ensi vuoden vaihtoehtobudjetin koskevan ensi vuotta, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää














