

LEHTIKUVA
Antikainen: Krista Mikkosen lausunnot ovat uhka koko demokraattiselle järjestelmälle
Uusi vihreiden sisäministeri Krista Mikkonen aloitti pestinsä kertomalla ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan, kuinka opposition välikysymys on uhka kansalliselle turvallisuudelle. Hän perusteli mielipidettään sillä, että oppositio haluaa tuoda julkiseen keskusteluun asioita, jotka eivät sinne kuulu. Perussuomalaisten Sanna Antikainen ihmettelee Mikkosen lausuntoja, jotka ovat kuin suoraan Valko-Venäjän valtaapitävien ohjekirjasta.
Välikysymyksellä tarkoitetaan parlamentaarisessa hallitusjärjestelmässä käytettyä menettelyä, jonka avulla selvitetään, nauttiiko hallitus suorilla kansanvaaleilla valitun parlamentin luottamusta. Välikysymyksestä säädetään perustuslaissa, joten se on erittäin tärkeä osa demokraattista järjestelmää. Välikysymyksellä on mahdollista kaataa esimerkiksi laittomasti toimiva hallitus.
– Perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisten ja Liike Nytin välikysymys koskee Suomen varautumista siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen. Asia on ajankohtainen Puolan rajan tapahtumien vuoksi, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Eikö rajaturvallisuudesta saisi julkisuudessa puhua?
Välikysymystekstissä kysytään esimerkiksi, mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen rajavalvonnan ja rajaturvallisuuden Suomen ulkorajoilla ja miten hallitus valmistautuu estämään hallitsemattoman laittoman maahantulon Suomeen. Antikainen ihmettelee, ovatko nämä Krista Mikkosen mielestä todellakin asioita, joista ei saisi julkisuudessa puhua.
– Uuden sisäministerin lausuntojen lukemisen jälkeen minun oli tarkistettava vielä kerran, että ne todella olivat Krista Mikkosen eivätkä Aljaksandr Lukashenkon tai Vladimir Putinin lausuntoja. Pelottavinta Mikkosen lausunnoissa onkin se, että ne ovat suoraan Venäjän ja Valko-Venäjän valtaapitävien ohjekirjasta, kuinka hiljentää ja tuhota kriitikot ja oppositio.
– Venäjällä ja Valko-Venäjällä oppositio koetaan valtaapitävien joukoissa niin suureksi uhaksi, että oppositio hiljennetään ja ne, jotka eivät suostu hiljenemään, heitetään vankilaan, tapetaan tai ainakin heidät yritetään tappaa esimerkiksi myrkyttämällä, Antikainen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajaturvallisuus siirtolaisvirrat Aljaksandr Lukašenko hybridivaikuttaminen Valko-Venäjä Krista Mikkonen Kristillisdemokraatit Liike Nyt oppositio Rajavalvonta Vladimir Putin Puola Sanna Antikainen Demokratia Venäjä vihreät perussuomalaiset Välikysymys Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallitus on keskittynyt lähinnä majoittamaan siirtolaisia, kun pitäisi pystyä sulkemaan rajat

Vihreät laskisi kaikki tulijat rajan yli – Purra: Kun Suomeen kohdistuu hybridioperaatio, tulee kyetä puolustautumaan – ”Siinä tilanteessa kansainväliset ihmisoikeussopimukset jäävät kakkoseksi”

Yksikään kansainvälinen sopimus ei velvoita Suomea avaamaan rajojaan laittomille maahantulijoille – hallitus valikoi sopimuksista vain ne kohdat, jotka sopivat sen omaan agendaan

Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: ”Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei

Hallitus ei pysty takaamaan rajaturvallisuutta – Leena Meri: ”Sopiva turvapaikanhakijoiden määrä on nolla”

EU-virkamiehen arvion mukaan Geneven pakolaissopimuksesta luovutaan, jos se vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden sisärajoilla
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












