
Salwan Momikasta tuli Ruotsissa kansallisesti tunnettu hahmo pari vuotta sitten, kun hän alkoi polttaa Koraaneja mielenilmauksissaan islamia vastaan. / LEHTIKUVA
Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.
Kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Ruotsissa tapahtunutta Salwan Momikan murhaa järkyttävänä muistutuksena siitä, mihin tilanne on ajautunut. Länsimaissa eletään aikaa, jossa voi polttaa niin monta Raamattua kuin haluaa ja jatkaa elämäänsä aivan normaalisti. Jos sen sijaan polttaa Koraanin, joutuu elämään jatkuvan kuolemanuhan alla ja pahimmillaan joutuu murhatuksi kuten Salwan Momika.
– Rauha hänen sielulleen. Hänen murhansa on karu muistutus siitä, kuinka länsimaissa eletään nyt tilanteessa, jossa islamin arvosteleminen voi maksaa hengen. Tämä on suunta, johon ääri-islamilainen ajattelu johtaa, jos emme pysäytä sitä ajoissa, Antikainen muistuttaa.
Momikasta tuli Ruotsissa kansallisesti tunnettu hahmo pari vuotta sitten, kun hän alkoi polttaa Koraaneja mielenilmauksissaan islamia vastaan. Irakista kotoisin olevan Momikan oleskelulupaa jatkettiin viime toukokuussa vuodella, koska häneen arvioitiin kohdistuvan epäinhimillisen kohtelun uhka omassa synnyinmaassaan. Momikaa vastaan oli nostettu Ruotsissa syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan neljästä eri koraaninpolttotapauksesta vuonna 2023.
Eurooppa ei voi olla turvapaikka radikalismille
Antikaisen mukaan Momikan murha on suoraa seurausta epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, jonka seurauksena Eurooppaan on päästetty laittomasti maassa olevia rikollisia ja radikaaleja islamisteja.
Suomessa suojelupoliisi on todennut, että maassamme toimii merkittäviä Isis-verkostoja, jotka tukevat terrorismia propagandan, suunnittelun ja rahoituksen kautta. Asia on keskusrikospoliisin tutkinnassa.
– Pahinta on, että vasemmistolaiset poliitikot ovat rajoittamattoman maahanmuuton myötä päästäneet maahamme murhanhimoisia radikaaleja islamisteja, jotka muuttavat länsimaita askel askeleelta lähtömaidensa kaltaisiksi. Väitän, että suvaitsevaisilla vasemmistopoliitikoilla on myös verta käsissään. He ovat mahdollistaneet haitallisen maahanmuuton ja päästäneet rikollisia maahamme.
– Eurooppa ei voi olla turvapaikka radikalismille ja rikollisuudelle. Jos emme toimi nyt, entinen turvallinen Eurooppamme tuhotaan lopullisesti. Tämä on syytä kaikkien muistaa, kun tehdään maahanmuuttoon liittyviä päätöksiä. Mikä on se tulevaisuus, jonka valitsemme?
– Rajojen kiinnilaittaminen ei enää auta. Eurooppa tarvitsee rikollisten maahanmuuttajien, terroristien, ääri-islamistien ja laittomasti maassa olevien massakarkotukset, Antikainen painottaa.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
- massakarkotukset Salwan Momika haitallinen maahanmuutto ääri-islamismi epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka Koraanin polttaminen rajojen sulkeminen Koraani keskusrikospoliisi mielenilmaus Radikaali islam Irak Sanna Antikainen Suojelupoliisi ISIS Islam Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.

Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella

Monet islamia arvostelevat voivat elää Saksassa vain jatkuvassa poliisien suojeluksessa

Ruotsi ei ole enää houkutteleva maa – kiintiöpakolaisten määrä romahti 2023

Iranin ajatollah Khamenei lähetti taisteluterveisiä Yhdysvaltain yliopistomielenosoittajille
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













