

LEHTIKUVA
Viikon 10/2024 luetuin
Maaliskuu 2024 luetuin
Koulu perui matikantunnin, sen sijaan oli juhlasalissa tarjolla persuja ja kokoomusta sättivä Paavo Arhinmäki
Vaikuttaminen on tärkeä yhteiskunnallinen asia. Alppilan lukiossa vieraillut apulaispormestari Paavo Arhinmäki antoi teemasta oppitunnin ilmeisesti omalla tyylillään. Lapsensa kertomusta kuunnelleella isällä kuppi meni nurin: ”Oman poliittisen agendan tuominen esille kuulostaa aika härskiltä”.
Ärtynyt isä kuvaa tapahtumain kulkua näin:
Torstaina 29. helmikuuta lukiossa piti alkaman matematiikan tunti. Oppilas meni tunnille mutta sitten ilmoitettiinkin, että ohjelmassa seuraa ohjelman muutos ja kaikkien on mentävä juhlasaliin. Opinahjon vieraaksi on saapunut aikoinaan itsekin kyseistä koulua käynyt puhuja, ”ilmeisesti jonkun opettajan tuttu”.
Hallitus haukuttiin
Tärkeä vieras oli Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki ja hänen puheensa aiheena ”vaikuttaminen”.
– Jälkikasvu sanoi, että käynti koululla oli aivan turha. Arhinmäki oli ensin kertonut 15 minuuttia itsestään. Sen jälkeen hän oli haukkunut nykyisen hallituksen linjaukset sekä tekemiset, eritoten kokoomuksen ja perussuomalaisten tavan tuoda asioita esille, isä kertoo.
– Sitten Arhinmäki oli selittänyt, kuinka politiikka oli ennen sovittelevaa ja keskustelevaa, mutta sen jälkeen, kun perussuomalaiset tulivat mukaan, politiikka on ollut hirveän riitaisaa.
Härskiä touhua
– Tällaisella aiheella tämä luento oli sitten mennyt. Veronmaksajien rahoilla maksettu pakollinen koulutus, isä kummastelee.
– Ymmärtäisin, jos vaikuttamisesta mennään puhumaan yleisellä tasolla: mitä on vaikuttaminen ja millä tavalla asioihin vaikutetaan. Mutta oman poliittisen agendan tuominen esille kuulostaa hiukan härskiltä minun mielestäni.
– Tämä on vähän niin kuin Venäjällä tämä vasemmiston ajatusmaailma.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vasemmiston ajatusmaailma hallituksen linjaukset agenda Kallion lukio apulaispormestari puoluepolitiikka vaikuttaminen Paavo Arhinmäki perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

Unicef lähettää alakoululaiset kävelylle ja samalla kerjäämään rahaa vanhemmiltaan – ”Järjestöjen rahankeräykset eivät kuulu kouluihin”

Peruskoulun arvosanainflaatio syö koko koululaitoksen uskottavuutta

Kouluissa hehkutetaan ”oppimisen vallankumousta”, ”digiloikkaa” ja ”ilmiöoppimista”, mutta ovatko ne oppilaille hyödyllisiä työvälineitä vai puppugeneraattorin tuotosta?

Luokalle ei saa jättää eikä nelosia haluta antaa, luku- ja kirjoitustaidoton oppilas voi päästä kokeesta läpi pelkästään keskustelemalla aineesta opettajan kanssa

Seta kurssittaa peruskoulun opettajia verkkoseminaarissa – agendalla identiteettikehityksen moninaisuus

PS-nuoriso kysyi kouluopetuksen puolueellisuudesta ja somemyrsky nousi – Opetusalan ammattijärjestö myöntää nyt: ”Ylilyönnit opetuksessa olleet mahdollisia”

Ruotsin opetusministeri haluaa keskittyä perusasioihin: ”Koulu ei voi eikä sen pidä yrittää ratkaista kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






