Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ari Koponen iloitsee lakiuudistuksesta: ”Älyttömät älykännykät vihdoin pois tunneilta”

30.12.2024 |21:32

Hallitus on maanantaina hyväksynyt lakiesityksen kännykkäkiellosta kouluissa.

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen ei peittele iloaan uudistuksesta. Koponen on itse ollut julkisuudessa tiukan kännykkäkiellon kannattaja jo pitkään, samoin kuin hänen edustamansa puolue, perussuomalaiset.

– Nyt saadaan älyttömät älykännykät vihdoin pois tunneilta häiritsemästä opetusta, Koponen iloitsee.

Kielto asetettava myös välitunneille

Koulujen tulee myös määrittää järjestyssäännöissä, miten puhelimia saa käyttää välitunneilla ja miten niitä on säilytettävä koulupäivän aikana. Koponen itse olisi toivonut lainsäädäntöön suoraa kieltoa välituntikäytölle. Hän kannustaakin kaikkia kouluja sekä kuntia asettamaan myös välitunneille kännykkäkiellot.

– Välitunneilla tulee liikkua ja keskustella koulukavereiden kanssa. Tekee hyvää niin fyysiselle kuin henkiselle jaksamiselle ja vuorovaikutustaidoille, Koponen kertoo.

Lisää liikuntaa, vähemmän kännykän tuijottamista

Kännykkäkiellon yhteydessä lakiin lisätään myös liikunnallisen elämäntavan edistäminen peruskoulussa. Koposen mukaan jo tämä velvoittaa kuntia ja kouluja toimimaan välituntien kännykkäkiellon edistämiseksi.

Lakiesitys tulee vielä eduskuntaan käsiteltäväksi keväällä 2025. Kouluihin kännykkäkielto rantautuu heti ensi kesän jälkeen.

PS ARKISTO

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sara Seppänen kännyköiden käytöstä kouluissa: ”Meillä on käynnissä ihmiskoe lasten aivoilla”

09.08.2024 |18:45

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää