

LEHTIKUVA
Arvaamattoman Venäjän ainoa valttikortti on ydinase
Venäjä käyttää ydinaseita, jos se kokee olemassaolonsa olevan uhattuna. Venäjä on käytännössä diktatuuri, jossa johtajaa ja valtiota ei voi erottaa toisistaan. Tämä on se todellinen ydinriski.
Venäjä voi loukata törkeästi kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja tehdä sotarikoksia, koska sillä on käyttövalmiina 1 588 ydinkärkeä. Niiden käyttöä säätelee periaatteessa maan ydinasedoktriini, johon tosin lienee syytä suhtautua varauksella. Kuten kaikkeen muuhunkin, mitä Venäjä virallisesti ilmoittaa.
Länsimaat eivät ole puuttuneet sotaan Ukrainan maaperällä, koska lentokoneiden tai maajoukkojen lähettäminen Ukrainan alueelle voisi tietää sodan eskaloitumista maailmansodaksi. Maailmasodasta voi käyttää ihan selvyyden vuoksi myös muotoa maailmanloppu.
Putin on Venäjä
Presidentti Vladimir Putinia seuraa kuin hai laivaa sotilashenkilö, joka kantaa mukanaan Chegetiksi nimettyä salkkua. Salkun sisällön avulla presidentti pääsee suoraan yhteyteen pääesikuntaan, joka puolestaan jakaa ydinaseiden laukaisu- eli valtuutuskoodit eri yksiköille. Päätöksen ydinaseiden käytöstä tekee yksiselitteisesti presidentti.
Kremlin viestintähenkilö Dmitri Peskov sanoi taannoin, että Venäjä käyttää ydinaseita, jos se ”kokee olemassaolonsa uhatuksi”. Kyseinen rajaus koskee ilmeisesti strategisia ydinaseita (SNF).
Kenraalimajuri evp. Pekka Toveri totesi viime torstaina Suomen Sotatieteellisen Seuran tilaisuudessa Venäjän ydinaseuhkaan liittyen, että ”Putinhan on Venäjä. Hän on diktaattori. Vallassa pysyminen on hänelle tärkeä asia ja jos se tulee uhatuksi, niin silloin kaikki keinot ovat sallittuja”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Suomen Sotatieteellinen Seura valtuutuskoodit päätös ydinaseiden käytöstä laukaisukoodit Cheget Pekka Toveri Dmitri Peskov maailmanlopu maailmansota ydinkärki riski ydinasedoktriini ydinaseet Ukrainan sota Venäjän hyökkäys diktatuuri Vladimir Putin
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Katso ex-tiedustelueversti Martti J. Kari uusin luento täältä – avaa Venäjän vallanpitäjien sikamaista toimintaa hätkähdyttävällä tavalla

Putinin pyhää sotaa lietsoo turvallisuuspalvelua palvova patriarkka – kirkonmiehellä miljardiomaisuus

Perussuomalaiset: Naton turvatakuut voivat turvata Suomen koskemattomuuden – Suomen ei tule millään muotoa ottaa riskiä ajautumisesta Venäjän etupiiriin

Purra eduskunnan Nato-keskustelussa: Naton ulkopuolella palaisimme myöntyväisyyspolitiikkaan

Venäjä haluaa “ystävälliset maat” kehittämään arktisia alueita – Suomi sivuun, Intia ja Kiina tilalle

He elävät öisin – asekuntoiset miehet pakenevat putinistien pakko-ottoja Donetskissa

Tekoäly antaa droonille luvan tappaa: Ukrainan taivaalla lentävät itsenäisiä päätöksiä tekevät koneet
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











