Atte Kaleva uutuuskirjassaan islamilaisesta terrorismista: kiusallisia asioita ei voi selittää yksilöpsykologialla

Sotatieteiden maisteri Atte Kalevan uutuuskirja Jihad ja terrori julkaistiin samaan aikaan kun Suomen ensimmäistä jihadistista terrori-iskua käsitellään Turun käräjäoikeudessa. Kaleva sanoo tutkijan auktoriteetilla suoraan, että islamilainen terrorismi on islamilaista terrorismia, eikä islamia voi valkopestä pois etsimällä selityksiä terrori-iskujen tekijöiden yksilöpsykologiasta tai ympäröivästä kulttuurista.

Kaleva kutsuu islamofiileiksi sitä yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin ääripäätä, jossa islamiin ja muslimeihin suhtaudutaan varauksettoman myönteisesti. Kalevan mukaan islamofiliaan taipuvaiset tuntevat voimakasta halua kokea vääräksi islamin syyllistämisen niistä terroristisista iskuista, joita jotkut sen harjoittajat toimeenpanevat.

– Yleinen tapa ratkaista asia on käsitellä terrorismia yksinomaan poliittisena ilmiönä, ja välttää tällä tavoin ottamasta kantaa ilmiön uskonnolliseen puoleen. Näin toimivat osoittavat kuitenkin olevansa tässä mielessä länsimaisen ajattelunsa vankeja, sillä meillä länsimaisissa yhteiskunnissa pyritään nykyisin erottamaan uskonto ja politiikka selvästi toisistaan, Kaleva kirjoittaa.

Vaikka Suomessa uskonto nähdäänkin yksityisasiana, jolla ei ole suurta vaikutusta politiikkaan, asia ei fundamentalistiselle muslimille ole lainkaan näin.

– He mieltävät islamin koko muslimin elämää sääteleväksi yhteisölliseksi kokonaisuudeksi, sillä profeetta Muhammad oli aikanaan paitsi Jumalan sanansaattaja myös voimakkaasti laajenevan muslimivaltion maallinen hallitsija.

Paljastavaa on sekin, millä nimellä islamin pääsuuntauksen sunnalaisuuden äärikonservatiivisimmat ja fundamentalistisimmat edustajat kutsuvat itseään. Me kutsumme heitä salafisteiksi. Kalevan kirja käsittelee väkivaltaa korostavia salafisteja eli jihadisteja. He eivät kuitenkaan itse kutsu itseään sen paremmin sunneiksi, salafisteiksi kuin jihadisteiksikaan. He kutsuvat itseään yksinkertaisesti muslimeiksi.

Kaleva kertaa jihadismin islamilaiset juuret tavalla, joka ei jätä mitään epäilystä siitä, että jihad ei todellakaan ole mikään islamiin päälleliimattu vieras elementti, vaan osa uskonnon ydinolemusta.

Terrorin taktiset tavoitteet jäävät epäselviksi

Jihad ja terrori avaa lukijalle klassisen ja modernin jihadin keskeiset toimijat ja tapahtumat wahhabismista Muslimiveljeskuntaan ja Osama bin Ladenista al-Qaidaan ja Isisin kalifaattiin. Kirja keskittyy kuitenkin lähinnä terrorin motiiveihin ja veritekojen teologisiin perusteluihin. Lukijalle jää arvoitukseksi terrori-iskujen taktinen puoli – se josta käydään jatkuvasti hyvin spekulatiivista keskustelua.

Suvaitsevaistolle islamilainen terrori ei nimittäin ole ollut lainkaan niin hankala asia kuin moni etukäteen kuvitteli. Sen sijaan, että terroriteot olisivat osoittaneet, että tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajat olivat oikeassa ja avoimien ovien kannattajat väärässä, ovat liberaalit osanneet tehdä terroriteoista keppihevosen omalle asialleen.

Retorinen temppu toimii niin, että jos maahanmuuttokriitikko vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa tulevien terroritekojen ehkäisemiseksi ennalta, liberaali väittää, että ”juuri sitä nuo jihadistit haluavatkin”. Ajatuksena liberaaleilla lienee se, että eurooppalaisten yhteiskuntien vastatoimet saisivat yhä useamman eurooppalaisen muslimin kokemaan itsensä syrjityksi, minkä voisi olettaa lisäävän radikaalin, salafistisen islamin ja jopa jihadin kannatusta Euroopassa.

Jihadistiset terroristit poikkevat 1970-luvulta tutuista lentokonekaappareista, joilla oli selkeitä vaatimuksia. ”Vapauttakaa aateveljemme, tai ammumme yhden panttivangin joka 30. minuutti.” Jihad ja terrori tekee selväksi, että perimmäinen motiivi jihadistiselle terrorille nousee koraanista ja profeetta Muhammedin esimerkillisestä elämäntavasta. Mutta miksi Isisin johtajat kiihottavat eurooppalaisia kannattajiaan iskuihin, joilla ei kuitenkaan saavuteta mitään sotilaallista tavoitetta, kuten jonkin alueen hallintaa?

Kaleva toteaa, että radikalisoitumisprosessissa oleva muslimi ei koe suomalaisia yhteiskunnallisia instituutioita auktoriteeteiksi, vaan hän mieltää ne osaksi hurskaita muslimeja sortavaa vääräuskoista hallintokoneistoa.

Jos näin on, ei myötäkarvaan silittämisestä ole juuri hyötyä. Vaikka antaisimme islamille periksi kuinka paljon tahansa, olisimme viime kädessä kuitenkin aina vääräuskoisia ja rasistisia sortajia – aina siihen asti kunnes itse ”palaamme islamiin”.

Pallo on muslimiyhteisöillä

Ainoa yhteisö, jonka mielipiteillä on omassa kuplassaan elävän radikalisoituvan henkilön kohdalla väliä, on Kalevan käsityksen mukaan muslimien oma yhteisö.

– Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että muslimiyhteisöt tuomitsevat keskuudessaan väkivaltaisen jihadin kaikissa muodoissaan, eivätkä osoita vähimmässäkään määrin sosiaalista hyväksyntää jihadistisia ajatuksia esittävälle jäsenelleen, Kaleva kirjoittaa.

Lukija jää kaipaamaan lainsäädäntöä, joka tekisi tällaisen sosiaalisen hyväksynnän julkisen esittämisen rangaistavaksi. Tosin voimassa olevassa lainsäädännössäkin on pykälä, jota voisi näihin tapauksiin soveltaa. Valitettavasti kansanryhmää vastaan kiihottaminen on nykyisessä oikeuskäytännössä kuitenkin muuttunut rikosnimikkeeksi, jota sovelletaan vain silloin, kun joku kantasuomalainen on ilmaissut huolensa lisääntyvästä jihadismista.