

Karjalainen-lehden otsikko ja kuvituskuva.
Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä
Karjalainen-lehti on tunnetusti ytimiään myöden kokoomuslainen. Lehden ”journalistinen” sisältö on huvittavuuksiin asti kokoomusmyönteistä, ja lehden pääkirjoituksissa piestään poliittisia vastustajiaan aina kun tilanne sallii ja muutenkin. Viikonloppuna lehti ylsi poikkeuksellisen vimmaiseen suoritukseen. Lehti julkaisi Olli Sorjosen näkökulmatekstin, jossa ei enää piestä pelkästään poliittisia vastustajia, vaan moititaan tavallisia suomalaisia erittäin poikkeuksellisella tavalla. Karjalainen kuvaa suomalaiset kuralammikoissa makoileviksi typeriksi ja selkärangattomiksi junteiksi.
On harvinaista, että lehti käy tällä tavoin oman lukijakuntansa kimppuun. Lähimpänä verrokina muistuu mieleen Ylelle aikaisemmin kirjoittanut Jari Tervo, joka moitti blogissaan suomalaisia roskaväeksi. Kovin kauaa tämän jälkeen Tervo ei Ylelle enää kirjoitellutkaan.
Palataan Karjalaiseen. Seuraavassa otteita Sorjosen riesuamisesta:
”Me suomalaiset haluamme nähdä itsemme jotenkin poikkeuksellisen suoraselkäisenä ja rehtinä kansakuntana. Totuus on toinen. Me suomalaiset olemme itsekkäitä, nurkkakuntaisia, typeriä ja vastuuttomia. Sekä yksilöinä että kollektiivisesti.”
”Ei minun isoisäni sodissa taistellut kenenkään varttinatsin oikeudesta syödä maapalloa hengiltä prosessoidulla lihalla”
Elintapoihin on tehtävä muutoksia ja nykyisestä elintasosta on pystyttävä tinkimään. Ja ripeästi. Tämä asia ei muuksi muutu, vaikka kuinka toivoisi tai sen kieltäisi. Sen sijaan että nyt toimittaisiin, niin nyt tartutaan lillukanvarsiin ja uhriudutaan; entäs minä, entäs minä. Niin, ilmastokriisi on ikävä asia meille kaikille: osa meistä joutuu vaihtamaan pari kertaa viikossa liharuuan kasvisruokaan ja maksamaan syrjäseudulla bensalitrasta hieman enemmän kuin aiemmin, kun taas osa meistä joutuu kamppailemaan päivittäin puhtaasta juomavedestä, ruuasta ja siitä, että pysyy hengissä.
”On absurdia itkeä, että liha ja maito viedään lasten ja vanhusten suusta, kun vaarana on, että maailmasta loppuu viljelykelpoinen maa 60 vuoden kuluttua.”
”Mutta ei meitä suomalaisia saa syyllistää, me olemme fiksu ja suoraselkäinen kansa, ei se meidän vika ole. Kyllä saa syyllistää ja se on meidän vikamme.”
”Me nykyajan isänmaalliset emme ole valmiita uhraamaan edes lenkkimakkaran pätkää, vaikka Suomen kansallisvaltion lisäksi uhattuna on koko maapallon hengissä selviäminen.”
”Itsekkyys on niin syvää, että emme ole edes valmiita jakamaan hyvinvointiamme hädänalaisten pakolaisten kanssa.”
”Kyllä hävettää olla suomalainen.”
Karjalainen-lehden julkaisemassa tekstissä syyllistetään urakalla kaikkia, jotka eivät ole valmiita luopumaan lihansyönnistä ja majoittamaan muualta tulevia. Vimmainen teksti on hyvin erikoinen ottaen huomioon, että Karjalainen-lehti kuuluu superrikkaiden Laakkosten hallinnoimaan konserniin, joka maahantuo Suomeen muun muassa BMW-urheiluautoja ja Mustangeja.
HS kannustaa kaukomatkoille
Jos Karjalainen tavoittelee ylimielisyyden Suomen-ennätystä , Helsingin Sanomat kisailee vahvasti tekopyhimmän median tittelistä.
Sunnuntain Helsingin Sanomien sisäsivut ovat turboahdettua vihreää ekohenkeä, mutta mitäpä möllöttää lehden kannessa? Tietenkin matkailumainos, jossa lukijoille tuputetaan kaukomatkoja Filippiineille, Afrikan savanneille ja Japaniin.
HS:n etusivu 20.10.2019. Ympäristötuhohysteriaa levittävässä lehden kansisivulla mainostetaan kaukomatkailua.
Helsingin Sanomat laskuttaa sunnuntailehden etusivusta tyypillisesti noin 50 000 euron suuruisen summan. On epäselvää, miten lehti perustelee toimitukselleen sen, että se yhtäällä patistaa suomalaisia ilmastotoimiin raamatullisen ilmastotuhon välttämiseksi, ja toisaalla käärii kymppitonnit plakkariinsa kaukomatkojen järjestäjiltä.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ihanan puolueetonta: Lehtikonserni lapioi ensin kymppitonneja Saulille, nyt päätoimittaja haukkuu Huhtasaarta

Kokoomustaustainen Karjalainen-lehti märisee: ”Persut ottivat somen ilmaherruuden”

Pääkirjoitus: Minkälaiseen mediaan voisi luottaa?

Hesari julkaisi diktatuurin propagandaa, joka oli liian sakeaa jopa Iikka Kivelle – kolumnisti otti protestiksi loparit

Kiina tuputtaa valheellista propagandaansa Hesarissa – lehti kuittaa tililleen suursumman rahaa

Suomalainen naudanliha ja lehmänmaito on maailman vähäpäästöisintä – soijamaidon jalanjälki samaa luokkaa

Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?

Tapaus Greta Thunberg – media rakensi nuoresta tytöstä ilmiön ja ihastui läpikotaisin omasta luomuksestaan

Pääkirjoitus: HS ei ole enää uutisväline
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











