

Pelkästään Yhdysvaltojen etelärajan yli raportoidaan tulleen 6,2 miljoonaa laitonta siirtolaista Joe Bidenin presidenttikauden aikana. / LEHTIKUVA
Ei sopua etelärajasta: Bidenin haluama lakipaketti kaatui senaatissa – ei olisi pysäyttänyt laittomien siirtolaisten vyöryä
Rajaturvallisuutta koskeva lakipaketti kaatui Yhdysvaltain senaatissa. Vääntö etelärajan turvallisuudesta tulee siis jatkumaan, vaikka presidentti Biden voisi sulkea rajan milloin tahansa, jos hänellä olisi oikeasti siihen tahtoa.
Molempien puolueiden yhdessä valmistelema lakipaketti, joka sisälsi rahoitusta sekä Yhdysvaltain omaan rajaturvallisuuteen että myös Ukrainalle ja Israelille kaatui senaatissa republikaanien äänillä. Presidentti Joe Biden oli erittäin pettynyt lakiehdotuksen kaatumiseen ja syytti siitä Donald Trumpia, kertoo uutistoimisto CNN.
Lakiehdotus olisi pyrkinyt nopeuttamaan turvapaikkahakemusten käsittelyä, joka saattaa nykyään kestää vuosikausia. Se olisi myös antanut rajaviranomaisille mahdollisuuden olla käsittelemättä laittomasti maahan tulevien tekemiä turvapaikkahakemuksia niin kutsutun rajahätätilan aikana.
Rajahätätilan kynnys oli kuitenkin asetettu lakiehdotuksessa melko korkealle. Hätätila olisi astunut voimaan vasta kun laittomasti maahan tulleiden määrä on keskimäärin yli 5 000 henkilöä päivässä yhden viikon ajan tai 8 500 laitonta maahantulijaa yhdessä päivässä. Mutta myös hätätilan aikana rajaviranomaisilla olisi ollut velvollisuus ottaa vastaan vähintään 1 400 turvapaikkahakemusta laillisilla rajanylityspaikoilla.
”Avoimien rajojen politiikan normalisointia”
Texasia edustava senaattori Ted Cruz (rep) kritisoi lakiehdotusta nimenomaan siksi, että se olisi ”normalisoinut Bidenin avoimien rajojen politiikan”. Tuhansien laittomien tulijoiden päästäminen maahan olisi ollut rajavartijoille normipäivä.
– Lakiehdotus normalisoi viiden tuhannen laittoman maahantulijan päivätahdin, mikä tarkoittaa 1,8 miljoonaa vuodessa, senaattori Cruz kertoi Fox-uutiskanavan haastattelussa.
Lisäksi lakiehdotus olisi tarkoittanut sitä, että laittomasti maahan tulleille annettaisiin työluvat ja verovaroilla kustannettua juridista apua. Senaattori Ted Cruz oli huolissaan myös siitä, että uusi laki olisi rahoittanut laittoman siirtolaisuuden prosessia: demokraattien johtamille ”turvapaikkakaupungeille” olisi annettu miljardeja dollareita, jotta ne voisivat jatkaa paperittomien suojelua.
Myös laitonta siirtolaisuutta edistävät vasemmistolaiset kansalaisjärjestöt olisivat saaneet miljardien dollareiden rahoituksen.
Presidentillä valta sulkea raja
Texasilaisena Cruz vastusti erityisesti sitä, että uusi laki olisi siirtänyt raja-asioita koskevan tuomiovallan liittovaltion tuomioistuimelle pääkaupunki Washingtoniin, joten Texasin osavaltio ei olisi enää voinut käydä oikeustaisteluita kotikentällään.
Cruz piti jo etukäteen selvänä että laki kaatuu. Hänen mukaan lakiehdotuksen koko tarkoitus oli vain antaa senaatin demokraateille mahdollisuus sanoa vaalipuheissaan tekopyhästi, että ”minä yritin ratkaista rajakriisin, mutta pahat republikaanit estivät sen”.
Haastattelija Sean Hannity korosti, että presidentti Joe Biden ei edes tarvitsisi mitään uutta lainsäädäntöä korjatakseen tilanteen: riittäisi, että hän palauttaisi presidentin käskyllä ne edeltäjänsä Donald Trumpin toimenpiteet, jotka Biden kumosi ensi töikseen presidentiksi päästyään.
Tärkeimpiä Trumpin toimenpiteistä olivat rajaesteet ja säädös, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden piti odottaa hakemuksensa käsittelyä Meksikon puolella rajaa.
Rajaesteet toimivat
Yksi rajakriisin polttopisteistä on ollut pikkukaupunki nimeltä Eagle Pass, jonka kohdalla Rio Grande -joen yli kahlaaminen on ollut erityisen helppoa. Texasin kuvernööri Greg Abbott kuitenkin kyllästyi joen yli tuleviin laittomiin siirtolaisiin ja määräsi Texasin kansalliskaartin valvomaan järjestystä Shelby Park -rantapuistossa.
Texasin kansalliskaarti pystytti joen rantaan piikkilanka-aitoja estämään laitonta maihinnousua. Samalla kansalliskaartilaiset estivät liittovaltion rajavartijoiden pääsyn rantapuistoon, joka on Texasin osavaltiolle kuuluva puistoalue.
Bidenin hallinto vei asian korkeimpaan oikeuteen, joka totesi, että liittovaltion rajavartijoilla on oikeus katkoa Texasin kansalliskaartin pystyttämät piikkilanka-aidat. Piikkilankaesteet ovat kuitenkin yhä pystyssä ja rantapuisto on kansalliskaartiin hallussa.
Piikkilanka on lopettanut laittoman maahantulon Eagle Passin kohdalla. Laittomat siirtolaiset suuntaavat nyt tiensä Kaliforniaan ja Arizonaan.
Demokraateille uusia äänestäjiä?
Presidentti Biden voisi sulkea rajan milloin tahansa presidentin valtaoikeuksillaan, jotka ovat huomattavasti laajemmat kuin Suomen presidentillä. Näyttää kuitenkin siltä, että todellisia haluja siirtolaisvyöryn pysäyttämiseksi ei demokraattien keskuudessa ole.
Äskettäin miljardööri Elon Musk syytti Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla. Muskin mukaan demokraatit suosivat laitonta siirtolaisuutta saadakseen uusia äänestäjiä.
Bidenin haluaman lakipaketin kaatuminen senaatissa oli siis pieni viivytysvoitto republikaaneille. Loputon vääntö rajaturvallisuudesta tulee jatkumaan.
Aiemmin tällä viikolla republikaanit kärsivät tappion kongressin alahuoneessa, kun esitys kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin asettamisesta virkarikossyytteeseen kaatui äänestyksessä niukasti. Republikaanit olisivat halunneet asettaa ministeri Alejandro Mayorkasin syytteeseen virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä rajaturvallisuuteen liittyen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Shelby Park Eagle Pass Greg Abbott Sean Hannity Alejandro Mayorkas rajaturvallisuus Rio Grande Texas Joe Biden laiton siirtolaisuus laiton maahanmuutto Elon Musk Ted Cruz Donald Trump Israel Ukraina Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elon Musk syyttää Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla

USA:n rajan yli ennätysmäärä laittomasti tulevia – jopa Bidenia alkaa huolestuttaa

Texas tarjoaa laittomasti maahan tuleville kaksi vaihtoehtoa: vankila tai pikakarkotus

Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla

Trump tuomittiin satojen miljoonien korvauksiin – syyttäjä uhkaa ulosmitata Trumpin pilvenpiirtäjän

Sairaanhoitajaopiskelijan surma kuohuttaa tunteita Yhdysvalloissa – laittomasti maassa ollut epäilty olisi voitu karkottaa jo viime kesänä

Biden ja Trump kävivät kampanjoimassa Meksikon rajalla – Trump: ”Tämä on Bidenin invaasio”

Korkein oikeus kumosi demokraattien yrityksen estää Trumpin ehdokkuus

”Supertiistai” oli Trumpin juhlaa – Nikki Haley ilmoitti jäävänsä pois kisasta
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa

Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











