

New Yorkin kaupunkiin on parin viime vuoden aikana tullut yli 170 000 turvapaikanhakijaa Yhdysvaltain etelärajalta. / LEHTIKUVA
Turvapaikanhakijat pahoinpitelivät poliiseja – New Yorkin osavaltion kuvernööri: ”Karkottamista voisi harkita”
New Yorkissa poliisien kimppuun hyökänneet turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet niin suuren kohun, että jopa demokraattipoliitikot ovat valmiita harkitsemaan pahoinpitelijöiden karkottamista. Ongelmien ydin on kuitenkin demokraattien omassa politiikassa: etelärajaa pidetään auki laittomasti maahan tuleville ja New Yorkin kaltaiset suvaitsevaiset kaupungit kieltäytyvät yhteistyöstä maahanmuuttoviranomaisten kanssa laittomasti maassa oleskelevien ja rikollisten karkottamisessa.
Yhdysvaltain etelärajan yli vyöryvä laittomien maahantulijoiden tulva heijastuu kaikkialle maahan. Osa tulijoista hakeutuu suuriin kaupunkeihin, joissa heillä on sukulaisia tai tuttavia ja mahdollisesti myös pimeä työpaikka jo valmiina. Etelärajan osavaltioiden republikaanikuvernöörit kantavat kortensa kekoon tarjoamalla tulijoille ilmaisia bussikyytejä pohjoisen demokraattivetoisiin osavaltioihin.
Pelkästään New Yorkin kaupunkiin on parin viime vuoden aikana tullut yli 170 000 turvapaikanhakijaa etelärajalta. Heistä noin 67 000 on tällä hetkellä majoitettuna yli kahdessa sadassa yömajassa ja hotellissa eri puolilla kaupunkia.
Turvapaikanhakijoiden hotellimajoitus on aiheuttanut samoja tuttuja ongelmia kuin Suomessa ja kaikissa muissakin länsimaissa. Turvapaikanhakijat valittavat, että hotelleissa tarjottu ilmainen ruoka on pahaa, kun taas New Yorkin lukuisat kodittomat valittavat, että turvapaikanhakijoita kohdellaan paremmin kuin heitä.
Löivät ja potkivat poliiseja
Viime viikonloppuna tapahtunut hyökkäys poliiseja kohtaan on nostanut laittoman maahanmuuton puheenaiheeksi New Yorkissa. Kaksi poliisimiestä antoi Times Square -aukion lähellä lauantai-iltana siirtolaisjoukolle hajaantumiskäskyn.
Poliisien yrittäessä ottaa yhtä nuorukaista kiinni niskoittelusta epäiltynä, hänen kaverinsa käyvät joukolla poliisien kimppuun lyönnein ja potkuin. Videolta näkyy miten nuorukaiset yrittävät kohdistaa potkuja erityisesti päähän. Poliisit jäävät potkittuina maahan nuorisojoukon poistuessa paikalta.
Epäillyt vapaiksi – näyttivät keskisormea
Poliisi otti samana iltana kiinni neljä 19-24-vuotiasta latinomiestä epäiltyinä poliisien pahoinpitelystä. He ovat Yhdysvalloissa turvapaikanhakijoina. Viides epäilty saatiin kiinni myöhemmin.
Kiinni saadut viisi nuorukaista asetettiin syytteeseen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja päästettiin saman tien vapaalle jalalle ilman takuita. Yhdysvaltain laki olisi mahdollistanut myös sen, että syytetyiltä olisi vaadittu rahallinen takuu ennen vapaaksi päästämistä, mutta demokraattien johtamien kaupunkien syyttäjät ovat tunnettuja siitä, että he kohtelevat tiettyjä rikollisia lepsusti.
Poistuessaan oikeustalolta vapaina miehinä nuorukaiset näyttivät ulkona odottaville toimittajille keskisormea. Yksi nuorukaisista on tutkinnassa kahdesta aiemmasta ryöstöstä, joihin hän on ehtinyt syyllistyä New Yorkissa ollessaan. Hänen epäillään muun muassa lyöneen ja purreen tavaratalon työntekijää, joka yritti estää häntä varastamasta myymälästä.
Kuvernööri tarjoaa tulijoille työpaikkoja
Kun New Yorkin osavaltion kuvernööri Kathy Hochulilta (dem) kysyttiin lehdistötilaisuudessa, pitäisikö poliisin kimppuun hyökänneet turvapaikanhakijat karkottaa maasta, hän vastasi, että asiaa pitäisi ainakin harkita. Samaan aikaan Hochul haluaa yleisesti helpottaa turvapaikanhakijoiden maassa oloa tarjoamalla heille tuhansia työpaikkoja osavaltion hallinnosta.
New Yorkin kaupungin pormestari Eric Adams (dem) kommentoi, että poliisien päälle hyökänneet turvapaikanhakijat pitää asettaa syytteeseen. Adams on aiemmin palvellut kapteenina New Yorkin poliisissa.
Kieltäytyy yhteistyöstä maahanmuuttoviranomaisten kanssa
Demokraatteja edustavat luottamushenkilöt jättävät kuitenkin huomioimatta sen, että ongelmien taustalla on demokraattien voimaan saattama lainsäädäntö. New York on julistautunut turvapaikkakaupungiksi (”sanctuary city”), mikä tarkoittaa, että kaupungin palveluksessa olevia poliiseja ja muita viranomaisia on kielletty ilmoittamasta maahanmuuttoviranomaisille, mikäli he kohtaavat laittomasti maassa olevia henkilöitä.
Kaupunki kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä maahanmuuttoviranomaisten kanssa karkotuksiin liittyen. Ei siis ihme, että laittomasti maassa olevat tuntevat olonsa turvalliseksi jopa hyökätessään poliisien kimppuun.
Samaan aikaan kaikki Fox News -uutiskanavan haastattelemat newyorkilaiset puoluekannasta riippumatta ovat yksimielisiä siitä, että laittomien siirtolaisten heidän kotikaupungissaan aiheuttamat ongelmat johtuvat pohjimmiltaan siitä, että presidentti Joe Bidenin hallinto ei ole hoitanut rajakriisiä. Kaikki ovat sitä mieltä, että rötöstelevät turvapaikanhakijat pitää karkottaa maasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kathy Hochul Eric Adams karkottaminen Joe Biden laiton siirtolaisuus New York Turvapaikanhakijat Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista

Purra: Pakolaisuuksia on todella erilaisia

Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla

Tämän vuoden pakolaiskiintiö on pienin miesmuistiin – osa kiintiöstä suunnattu sosialistihallintoa pakeneville venezuelalaisille

Texas tarjoaa laittomasti maahan tuleville kaksi vaihtoehtoa: vankila tai pikakarkotus

Elon Musk syyttää Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla

Ei sopua etelärajasta: Bidenin haluama lakipaketti kaatui senaatissa – ei olisi pysäyttänyt laittomien siirtolaisten vyöryä

Biden ja Trump kävivät kampanjoimassa Meksikon rajalla – Trump: ”Tämä on Bidenin invaasio”
Viikon suosituimmat

Saksa on häviämässä taistelun rikollisuutta vastaan – poliisit paljastavat uutuusteoksessa, mistä asioista virallinen Saksa vaikenee
Me menetämme tämän maan on nimeltään saksalaisen tutkivan toimittajan Liv von Boetticherin ajankohtainen kirja, johon hän on haastatellut laajalla otannalla saksalaisia poliiseja heidän kokemuksistaan Saksassa vallitsevasta rikollisuudesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Hän avaa kirjassaan asioita, jotka saksalainen politiikka haluaisi lakaista mieluiten maton alle. Rikollisuuden kasvun keskeisiä tekijöitä ovat olleet kontrolloimaton maahantulo, puuttuva integraatio, järjestäytynyt rikollisuus sekä valtion kyvyttömyys ja haluttomuus puuttua tapahtumien kulkuun.

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

Pääkaupunkiseudun katuturvallisuus vaihtelee alueittain – Vantaan kaduilla pitää olla valppaana ja varuillaan, kun liikkuu yksin
Vantaa on keikkunut poliisin turvattomuustilastoissa kärkipaikoilla jo pitkään. Poliisin käyttämän häiriöindeksin mukaan Vantaa on Suomen turvattomin kaupunki. Katja Pirhonen kertoo omista kokemuksistaan, millaista on asua Myyrmäessä.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Rydman tyrmää mediassa kiertämään lähteneet uusimmat väärät väitteet: Kela päättää itse lääkekorvauksista
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman korjaa vanhassa mediassa ja somessa leviävää virheellistä käsitystä, jonka mukaan hän tai hallitus olisivat leikkaamassa eräiden kalliiden lääkkeiden korvauksia. Asia koskee Kelan itsenäistä linjausta, ei ministerin päätösvaltaa.

Rasisminvastaisia työpajoja nelivuotiaille ja lomarahaa palkansaajille – näihin STEA-avustuksiin veronmaksajan rahat menevät
STEA jakaa vuosittain satoja miljoonia euroja sosiaali- ja terveysjärjestöille. Avustusaineiston läpikäynti paljastaa joukon kohteita, joilla ei ole selvää yhteyttä heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen tai terveyden edistämiseen.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

Jalkapallokaaos siirtyi Pariisista Lontooseen – Marokon kannattajat purkivat pettymystään pahoinpitelemällä poliisia
Monet pelkäsivät Ranskan pääkaupungin räjähtävän väkivaltaisuuksiin Ranskan ja Marokon välisen MM-ottelun lopputuloksesta riippumatta. Marokon tappion myötä levottomuudet näyttivät kuitenkin siirtyneen Lontooseen. Vahvasti varustautuneet poliisit yrittivät pitää väkijoukot hallinnassa Ilotulitteista ja kivisateesta huolimatta.
Uusimmat

Valio laski maidon hintaa – kotimainen ruokaturva saa nyt lommoa

Sähköpotkulaudat tuovat vapauden – ja samalla kasvavan vahinkolaskun
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










