Ei epäilyksen häivää: ISIS-palaajat lisäävät terrorismin riskiä Suomessa

06.07.2019 |10:00

ISIS-terroristijärjestön raunioista haluavat Suomeen he, jotka taistelivat katkeraan loppuun asti, ja joilla ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä. Vierastaistelijat ja heidän perheensä muodostavat erityisen terrorismiuhan verkostojensa, sota-alueilta saatujen kokemusten ja koulutuksen vuoksi, kertoo Iltalehti selvityksessään. Jihadismin vaaliminen voi jatkua kotilieden ääressä, ja siksi palaajat ovat riski.

Kuolemanvakava seikka on sitten se, että käytännössä ISIS-veteraanit voivat lyödä lisää löylyä Suomessa jo oleviin radikaali-islamistisiin verkostoihin ja jopa organisoida terrori-iskuja, toteaa supon viestintäpäällikkö Iltalehdessä. Kotimaisen jihadistisektorin vauhdittaminen on todennäköistä siksi, että ISIS-naisten rooli on keskittynyt kalifaatin aikana vähintäinkin uusien jäsen värvämiseen ja propagandan levittämiseen.

Supo seuraa 400 mahdollista terroristia

Viime viikot Suomessa on kohistu al-Holin leirin kymmenestä Suomen kansallisuuden omaavasta naisesta ja näiden kolmenkymmenen lapsen mahdollisesti palaamisesta lähtömaahan. Hallitus on päättänyt, ettei heitä erityisesti avusteta mahdollisessa paluussa, mutta heillä on lain mukaan oikeus palata Suomeen.

Supon kirjoissa ja kansissa on vajaat 400 terrorismin torjunnan kohdehenkilöä. He ovat ihmisiä, joilla on kytköksiä terroristijärjestöihin ja halu toimia niiden hyväksi. Luvussa on muitakin, kuin ISIS-terroristijärjestöön kytkeytyviä henkilöitä, myös Suomeen mahdollisesti palaavia.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää