

LEHTIKUVA
Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Laki kieltää silpomisen jo nyt, mutta ketään ei tiettävästi ole Suomessa tuomittu lapsen sukuelinten silpomisesta. – Kuitenkin esimerkiksi synnytyslaitosten henkilökunta törmää tähän ilmiöön jatkuvasti. Tiedetään myös, että lapsia lähetetään Suomesta maahanmuuttajien lähtömaihin silvottavaksi. On siis selvää ja ilmeistä, että nykyinen lainsäädäntö ei riitä, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo.
– Tyttöjen sukuelinten silpominen on ilmiö, joka on tyypillinen eräille Pohjois-Afrikan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maille. Suomessa ilmiö koskettaa pääasiassa somaleja, jotka ovat pitkään olleet merkittävin humanitaarinen maahanmuuttajavähemmistömme. Somaliassa lähes 100 % tytöistä silvotaan, aloitti perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho.
– Toimenpiteen barbaarisuutta ei ole tarpeen erikseen korostaa, sen pitäisi olla selvä kaikille. Sen sijaan keskustelua on syytä käydä siitä, miten yhteiskunnan pitäisi reagoida asiaan.
Rikoksesta rangaistava huoltajia
Kuten kansalaisaloitteessa todetaan, Suomen laki kieltää silpomisen jo nyt. Kyseessä on pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely. Kyseessä on myös pysyvän ruumiinvamman tuottaminen ja lääketieteellisesti perusteeton ja haitallinen kirurginen toimenpide, joka tehdään lapselle ilman tämän suostumusta.
– Ketään ei tiettävästi ole Suomessa tuomittu lapsen sukuelinten silpomisesta. Kuitenkin esimerkiksi synnytyslaitosten henkilökunta törmää tähän ilmiöön jatkuvasti. Tiedetään myös, että lapsia lähetetään Suomesta maahanmuuttajien lähtömaihin silvottavaksi. On siis selvää ja ilmeistä, että nykyinen lainsäädäntö ei riitä, Halla-aho sanoo.
– Valistus ja ennaltaehkäisy on tärkeää, mutta myös jo tapahtuneisiin rikoksiin on puututtava ja niistä on rangaistava syyllisiä eli huoltajia. Jos rikoksesta ei käytännössä seuraa mitään, se on merkki siitä, että yhteiskunta ei pidä asiaa minkään arvoisena. Rangaistuksen tehtävä on myös nostaa rikokseen ryhtymisen kynnystä.
”Lapsia ei pidä uhrata sensitiivisyyden alttarille”
Halla-aho ihmettelee, miksi silpomisia ei ilmoiteta poliisille, ja miksi ne eivät päädy tuomioistuimeen, vaikka niitä tapahtuu ja niistä ollaan tietoisia.
– Yksi selitys on varmasti sairas ilmiö nimeltä ”kulttuurinen sensitiivisyys”. Ei haluta loukata vähemmistöön kuuluvia. Pelätään rasistiksi leimaantumista. Suomessa jokaisella yksilöllä pitää kuitenkin olla sama oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Lapsia ei pidä uhrata sensitiivisyyden alttarille. Vähemmistöihin kuuluvia lapsia ei pidä jättää vähemmistöyhteisöjen armoille.
– Tarvitaan silpomisen kieltävä erillislaki. On myös tärkeää, että lain rikkomisesta säädetään tuntuva rangaistus. Ikävä kyllä Suomessa henki ja terveys eivät nauti kovin vahvaa lain suojaa, mutta maalaisjärki sanoo, että puolustuskyvyttömän lapsen silpomisesta ja pysyvän ruumiinvamman tuottamisesta pitää rangaista vähintään yhtä ankarasti kuin vastaavasta, aikuiseen kohdistuvasta teosta, Halla-aho painottaa.
Ehdolliset rangaistukset eivät pelota
Halla-ahon mukaan erityisesti on otettava huomioon, että ne ihmiset, joihin laki erityisesti kohdistuisi, tulevat yhteiskunnista, joissa rangaistukset ovat usein aivan eri sfääreissä kuin mihin meillä on totuttu.
– Ehdollisilla rangaistuksilla ei ole tällaisiin ihmisiin mitään pelotevaikutusta, ei liioin sakoilla, koska näihin yhteisöihin kuuluvat henkilöt ovat valtaosin työelämän ulkopuolella, eikä heillä ole tuloja.
– Ulkomaalaislakiin tulisi lisäksi tehdä lisäys, jonka mukaan lapsen silpominen tai silvotuttaminen on peruste lakkauttaa oleskelulupa. Tällaisella seuraamuksella olisi varmasti rangaistuksiakin voimakkaampi pelotevaikutus, Halla-aho uskoo.
Julkisen vallan passiivisuus käsittämätöntä
Halla-ahon mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että riskiryhmässä olevien tyttöjen tilannetta oikeasti seurataan esimerkiksi kouluterveydenhuollon puitteissa. Silpomisen pitää tulla aina ilmi, ja sen pitää aina päätyä poliisille ja tuomioistuimille. Terveydenhoidon henkilöstöllä on siis oltava ilmoitusvelvollisuus, jonka rikkominen on niinikään sanktioitu.
– Aloite on erittäin kannatettava. Suomalainen yhteiskunta rakentuu yksilön oikeuksille. Julkisen vallan passiivisuus silpomisilmiön ympärillä on suoraan sanoen käsittämätön, Halla-aho sanoo.
– Myös poikalasten rituaalisilpominen pitäisi yksiselitteisesti kriminalisoida, vaikka sen terveydelliset vaikutukset eivät yhtä vakavia olekaan. Mitään järjellisiä perusteita uskonnollisten ympärileikkausten sallimiselle ei ole. Puhun siis uskonnollisista, en lääketieteellisesti perustelluista, toimenpiteistä.
Uskonnonvapaus ei kelpaa perusteeksi
Halla-aho sanoo, ettei uskonnonvapaus ole järjellinen peruste, koska lasten silpominen nimenomaan loukkaa ja rajoittaa heidän uskonnonvapauttaan.
– Sekin on heikko peruste, että ympärileikkauksia tehtäisiin kriminalisoinnista huolimatta. Vastaavalla järkeilyllä voitaisiin laillistaa vaikkapa rattijuopottelu, Halla-aho sanoo.
– Kriminalisointi ei estä rikoksia, mutta se lähettää viestin siitä, mitä yhteiskunta suvaitsee ja mitä ei. Lasten uskonnollinen silpominen ei ole jotain, mitä suomalaisen yhteiskunnan pitäisi sietää vuonna 2019.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- synnytyslaitokset kouluterveydenhuolto lähtömaat sukuelinten silpominen erillislaki tytöt ja naiset Uskonnonvapaus rikos tuomiot maahanmuuttajat Ulkomaalaislaki Afrikka Somalia perussuomalaiset kansalaisaloite Poliisi Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin PS-Nuoret ja PS-Naiset: Kaupungin ryhdyttävä toimiin naisten ympärileikkauksia vastaan

Tänäkin kesänä moni tyttö joutuu matkalle – ja palaa hiljaa sukupuolielimet silvottuna

Perussuomalaisten varavaltuutettu jätti valtuustoaloitteen tyttöjen silpomista vastaan: ”Pettymyksekseni naispuolinen somalivaltuutettu jätti allekirjoittamatta”

Professorin oudot puheet kummastuttavat, vähättelee ympärileikkausten seurauksia naisille

Kouluilla kehnot mahdollisuudet estää tyttöjen ympärileikkauksia

Irakissa naisten mitta täyttyi shiiapomon öykkäröinnistä – yritti estää naisten ja miesten yhteiset mielenosoitukset

Immonen: Poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettävä lailla

Valelääkäri teki ympärileikkauksia juottopistoolilla – sai ehdollisen tuomion

Klaanit ovat tuoneet omat roolimallinsa ruotsalaiseen esikouluun: ”Kunniakulttuuri sortaa tyttöjä ja tekee pojista aggressiivisia sortajia”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















